sunnuntai 10. toukokuuta 2009

RHODOS 9.raportti


Dani irrottelee. Kuva Markus Huhtinen.

Lämpimin päivä puoleentoista viikkoon.

Aamulla heikkoa tuulta 1-3 m/s. Kävin testaamassa Kalen tekemää evää (formulaevästä sahattu ja kärjestä ohennettu). Vedin radan pariin kertaan läpi yksin, koska Kale antoi talvella loukkaantuneelle jalalla lepopäivän. Vaikea sanoa, oliko evä hyvä vai ei...jotenkin tuntui kuitenkin hitaalta vaikkakin pysyi hyvin suunnassaan eikä lähtenyt elämään omaa elämäänsä tuulen noustessa noin 4-5 m/s.

Kävin rannalla vaihtamassa evän Draken ja Deboichetin yhdistelmään. Kaiken lisäksi Anders Smeds piti luennon takaliikin kolmesta eri säätömahdollisuuksista (mihin puomin narut voidaan laittaa purjeessa kiinni). Minähän olen käyttänyt alusta alkaen alinta reikää, koska kahdessa ylimmäisessä alaliikki tulee liikaa laudan kanteen kiinni. Anders kertoi ja havainnollisti, että purjeesta saadaan pussikkaampi, kun alhaalla vedetään remmi kireäksi mastonjalan ympäri ja valitaan ylempi reikä takaliikissä - ja kas kummaa niinhän se tekikin. Vesillä purje tuntui tehokkaammalta, mutta koska ei ollut vertailukohtaa, en voi sanoa muuta kuin "musta tuntui siltä"! Tätä rikausta voidaan ajatella siis vain kevyellä kelillä - kovemmalla kelillä alimmainen reikä ja remmi löysemmälle.

Kolmen pintaan keli nousi 5-7 m/s. Eikä mitään puuskittaista vaan tasaista tuulta, joka tietty rannan lähellä oli hiukan voimakkaampaa ottaen kimmokkeita rannasta. Koko päivän pystyi ajamaan neopreenishortseissa ja aamulla ilman paitaa - iltapäivällä lycrapaita päällä. Formulat vetivät omat harjoitusajot. Minä toimin taas "jäniksenä" - eli porttilähdössä ajoin paapuurilla kaikkien edestä ja lähtölinja aukesi näin heille. Hirvitti katsoa, kun kymmenkunta formulistia ajoivat aivan perän tuntumasta täydessä vauhdissa. Kisa oli tänään vähän tasaisempaa kundeilla. Tulevina vuosina pitäisi saada enemmän raceboard kisaajia tänne. Harjoitusmahdollisuudet ovat upeat. Ei mitään wavea vaan ihan kunnon kisatreenikuviota.

Loppupäivästä halusin kokeilla vielä Danin FOD 9,5 rikiä Phantomissa. Alkuun lähdin ihan formularikauksilla, joka ei toiminut ollenkaan Raceboard laudassa; aivan liian tunteeton. Purje etsi vetopistettä koko ajan kryssillä. Palasin rantaan ja löysäsin 3-4 cm = tein raceboard rikauksen. Lähdin vesille - tuulta yli 5 m/s. Heti tuntui hyvältä!!! Lauta kulki kovempaa kryssillä kuin Phantomin oma RB-riki. Uskomatonta!!! Käännökset onnistuivat nopeammin ja lauta meni mielestäni helpommin kantilleen ja aaltoliukuun. MUTTA...yläpoijulta alaspäin lähdettäessä ensimmäisen jiipin kohdalla kaksi camberiä lähti paikaltaan, joten ei muuta kuin rantaan ja alhaalta hiukan kireämmäksi. Kryssillä tuntuma säilyi ja vauhti oli hyvä. Kaiken lisäksi Danin Aeronin alumiinipuomi tuntui 100 kertaa kevyemmältä ja helpommalta käsitellä kuin carbon puomini RB rikissä (jossa on putkea sisällä 50 cm). Alaspäin ajettaessa kävi sama juttu kuin edellisellä kierroksella - yksi camberi pois paikaltaan...ei hyvä...! Huomenna jatkuu FOD purjeen testaukset raceboard käyttöön. Kale lähtee vesille myös, joten vertailukohtaa saadaan. Pitää yrittää kiristää vähän kerralla purjetta alhaalta niin, että tuntuma säilyy ja tehot sekä camberit pysyvät paikallaan alaspäin ajettaessa ja purje löysänä takaa.

Dani ajoi tänään aamulla kevyen tuulen aikana ko.FOD-rikillä ja Formulalla. Mutta rajat tulivatkin vastaan noin viidessä-kuudessa metrissä. Hän rikasi ensin Kalen 5,3 S-1 Wave rikin ja sai alleen 90 litraisen wave laudan, jolla Dani harjoitteli freestyleä. Tämän jälkeen hän rikasi slalomkamat, joilla ajoi loppupäivän (Futura 111 ja 5,6). Jiipit alkoivat sujumaan tyylikkäästi Jani Pajun oppien mukaisesti. Päivän aikana poika sai taas aimo annoksen formulatietoutta...niin myös minä.


Oksa ja Nina ovat saanut perheenlisäystä täällä ollessa. Pieni kaksikuinen musta kulkukoira ilmestyi viime viikolla surffikeskukselle, jonka Ari ja Nina adoptoi parin päivän kuluttua. Mietimme yhdessä lemmikille nimeä ja loppujen lopuksi päädyttiin nimeen PETO. Koira on risteytystä Chihusta ja...susikoirasta (?!), joten mielenkiintoista seurata ensi kesänä minkälainen PETO siitä oikein tulee. Tänään kuultiin koiran ensimmäistä kertaa haukkuvan, kun se leikki kahden täysikasvuisen koiran kanssa. Rokotukset ja kaikki tarvittava on jo hoidettu matkaa varten.

Ari ja Peto.

1 kommentti: