sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Raceboard Worlds - viimeinen päivä

Raceboardin MM-kilpailut päättyivät tänään lauantaina. Kahden väkisin vedetyn pläkälähdön jälkeen meidän saalis oli:

- Aleksandra Blinnikka: Naisten luokan MM hopea


-  Daniel Blinnikka: Yleisen sarjan ja kevyen luokan MM-pronssi


- Juha Blinnikka: Yleisen sarjan 10., raskaan luokan MM 3. ja GrandMastersin MM-kulta



- Benjamin Blinnikka, Yleisen sarjan 38. ja nuorten luokan 4.




lauantai 13. kesäkuuta 2015

Raceboard Worlds - 4.kilpailupäivä

Raceboardin MM-kilpailut - 4.kilpailupäivä



Tänään perjantaina kilpailujen toiseksi viimeisenä päivänä ajettiin 3 lähtöä back to back. Neljättä lähtöäkin yritettiin...tai järjestäjät toivoivat, mutta tuuli heikkeni kolmannen lähdön jälkeen niin paljon ja alkoi pyöriä, niin kilpailut ammuttiin poikki tältä päivältä.

Tuuli oli tänään mereltä päin 1-7 m/s. Yllättävää kylläkin, vaikka tuuli tuli vapaasti mereltä päin, se oli puuskaista ja välillä oli ihan tyhjiä aukkoja. 



Aleksandra otti kolme kakkossijaa saaden yhteensä 6 pistettä lisää. Hänen pahin kilpakumppani ajoi sijat 1. 1. 3. eli 5 pistettä. Piste-ero ennen viimeistä päivää on 6 pistettä latvialaisen hyväksi. Kolmantena olevaan puolalaiseen kilpailijattareen piste-ero on 15 pistettä Aleksandran hyväksi. Huomenna voidaan ajaa maksimissaan 3 lähtöä...



Daniel yllätti päivän ensimmäisessä lähdössä olemalla toinen voittaen samalla kilpailua johtavan Maksymilianin. Seuraavat kaksi lähtöä menivätkin Danilta penkin alle hänen saadessa sijoitukset 13. ja 17. . Nämä kaksi lähtöä otettiinkin sitten pois 12 lähdön jälkeen huonoimpina lähtöinä (discard). Daniel on edelleen pronssitilalla ennen englantilaista Louis Morrisia. Piste-ero heillä on vain yksi piste.



Tein ensimmäisessä lähdössä ihan hyvän startin styyralla paaran päästä. Laskin tanskalaisen kilpailijan alakautta ohi vapaisiin tuuliin. Odottelin hänen tekevän ensin vastakäännöksen ja sitten vasta itse käännyin taakse, mutta yläpuolelle. Sitten tein virheen paaralla ajaessani. Styyralla tuli kilpailijoita, joita minun piti väistää. Minulla oli hyvä vauhti enkä halunnut pysäyttää lautaa. Laskin kahden kilpailijan takaa ohi. Se aiheutti sen, että jäin tanskalaisen peittoon ja nousukulmani heikkeni samantien. Tyhmä moka! Menetin tällä varmaan useamman sijan ensimmäisellä kryssillä. Otin porukkaa kuitenkin kiinni lenssillä ja viimeisellä kryssillä. Kuittasin tanskalaisen ohi ennen viimeistä jiippipoijua ja porttia. Maalissa olin 9. . 

Toisessa lähdössä päätin lähteä poikkeuksellisesti lähtöveneen päästä. Jäin muiden peittoon, käänsin pian paaralle ja ajoin pitkän halssin oikeaan laitaan. Yläpoijulla olin toisena tai kolmantena. Pumppasin alaspäin, vaikka oli plaanattavat olosuhteet. Alaportilla olin miltein samoissa kahden johtavan puolalaisen kanssa. Ylämerkillä olin samaan aikaan heidän kanssa. Maxi ajatti meidät yläportilla vasemmalle merkille. He jatkoivat lenssiä ylhäältä päin katsottuna oikeaa laitaa, kun taas minä jiippasin heti tuulen heikettyä ja pääsin plaaniin vasemmalla laidalla. Alapoijuportille saavuin ihan hyvässä johdossa. Enää oli slöörihalssi maaliin. Näin maaliveneen, mutten nähnyt tai pystynyt erottamaan maalilinjan toista päätä. Poijuja oli useita ja veneitä sotkemassa. Kuulin Maxin jiippaavan ja saavan puuskaa takanani. Vähän ennen maalivenettä näin maalilinjan toisen pään alempana maaliveneen alapuolella. Nopeasti lenssille ja kovaa pumppausta. Maxi veti juuri ennen maalilinjaa ohi. Ero oli ehkä vajaa puoli laudan mittaa...vähän harmitti.. 

Kolmannessa lähdössä tein täydellisen paaran pään lähdön styyralla. Pitkä halssi vasempaan laitaan ja yläpoijulla 5 parhaan joukossa. Tuuli heikkeni viimeisessä lähdössä niin, että lenssit pumpattiin suoraan alaspäin. Tulin maaliin seitsemäntenä. 

Olen kokonaistuloksissa 9., johdan GrandMastereita kolmellakymmenellä pisteellä ja olen raskaan luokan kolmas. Tänään aamulla kaikki kilpailijat joutuivat vaa'alle. Minä painoin yllättäen 83 kg. Nestetankkauksen takia paino on noussut parilla kilolla. Saksalainen nuori kilpailija olikin ollut liian painava ilmoittamaansa kevyeen luokkaan, joten hänet siirrettiin raskaaseen (????!!!) ja nousi minun ohitseni hopeasijalle. Huomen aamulla käyn keskustelun luokkaedustajan kanssa, onko sarjan vaihto oikein kesken kilpailun. Aikaisemmin se ei ole ollut...Karppisen Samillakin paino oli noussut Suomessa mitatusta painosta 76,5 kilosta 82een kiloon.

Kale on 23. ennen viimeistä päivää ja hän johtaa ylivoimaisesti Veteran luokkaa. Sami nousi 25.:ksi eilisen romahduksen jälkeen ohittaen Jouni Finerin, joka on 26. .

Benjamin on pisteen päässä kolmantena olevasta nuorten luokan puolalaisesta kilpailijasta ja samalla hän on kokonaiskilpailun 38. . 



Huomenna on jännät paikat...



perjantai 12. kesäkuuta 2015

Raceboard Worlds - 3.kilpailupäivä

Raceboardin MM-kilpailut - 3.kilpailupäivä

Kirjoitan tätä klo 23.40...AGM meeting päättyi juuri äsken...kilpailun jälkeen on ollut täysi tohina ja kiire. Pääsin kisan jälkeiseen suihkuunkin vasta äsken...



Asiaan...

Tänään ajettiin kaksi ratalähtöä ja yksi matkapurjehdus.

Viime vuoden Sopotin EM:ssä tutuksi tullut maatuuli iski jälleen kerran. Tuuli vaihteli nollasta seitsemään metriin sekunnissa ja se oli todella shiftailevaa. Tuli mieleen Lappeenrannan Ankkalampi (kaikella kunnioituksella 😉 ). Sijoitukset pystyivät hetkessä vaihtua johtotilanteesta kahdellakymmenellä sijalla alaspäin tai päinvastoin. Mitään säännönmukaista tuulenkääntymää ei ollut ja puuskat tulivat ihan sattumanvaraisesti koko rata-alueella. Kaveri pystyi plaanata täysin vaikka oli muutaman metrin päässä ja itse seisoi pläkässä eli puuska-arpajaisia. Mutta sitä se purjehdus on...



Lyhyesti päivän tulokset:

Aleksandra 6. 1. 2. --> 2.kokonaistuloksissa
Daniel 6. 6. 5. --> 4. 
Juha 16. 8. 12. --> 10.
Benjamin 43. 45. 39. --> 37. / 3. youth
Kale 30. 26. 26. --> 22.
Finer 31. 22. 20. --> 24.
Sami 28. 33. 52. --> 31.

Päivän kohokohtia oli tietysti Aleksandran lähtövoitto, minun johtotila toisen lähdön ensimmäisellä yläpoijulla ja Danin johtotila matkapurjehduksen ensimmäisellä yläpoijulla. 



Negatiivisia asioita...jälleen kerran ajettiin aivan alle sääntöjen mukaisten tuulirajojen...se tapahtuu aivan joka vuosi MM-kilpailuissa. Tuomareilla ei ole munaa ampua lähtö poikki vaikka tuuli tippuu nollaan... Mutta hei...tää on kuitenkin hauskaa...sen takia me ollaan täällä! 😊

Päivän kuvasaldoa:






Surffiaiheisetkuvat Robert Hajduk.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Raceboard Worlds 2. kilpailupäivä

Raceboardin MM-kilpailujen toisena päivänä tuuli oli heikompaa kuin ensimmäisenä päivänä. 3-5 m/s tuulessa ajettiin kolme lähtöä back to back. Yhteen lähtöön meni aikaa keskimäärin 30 minuuttia. 



Aleksandra otti ensimmäisen lähtövoittonsa päivän viimeisessä lähdössä naisten luokassa. Muissa lähdöissä Aleksandra jatkoi tasaista 2.sijan sarjaa. Nyt Aleksandralla on 5 x 2.sija ja kerran ensimmäinen. 




Daniel ajoi tasaisesti myös ottamalla 3 x 4.sijan ja näin ollen hän nousi kolmanneksi kokonaistulostuksissa. 



Itselläni kevyt tuuli aiheutti ongelmia. Vauhti oli erityisesti vastatuuliosuuksilla heikompi kuin kevyemmällä kärkiporukalla. Lähtösijoitukseni oli 15. 8. 15. . Putosin kolmannelta sijalta yhdeksänneksi kokonaistuloksissa kahden päivän jälkeen. Johdan edelleen GrandMasters sarjaa (yli 45-vuotiaat / 21 kilpailijaa) ja raskaassa luokassa (yli 78 kg / 36 kilpailijaa) olen toinen.




Benjamin paransi sijoituksiaan sekä yleisessä että nuorten sarjassa. Benjaminilla oli tänään sijat 27. 26. 39. ja hän on yleisen sarjan 34. kokonaistuloksissa. Benjamin voitti yhdessä lähdössä nuorten luokan. Hän on kolmantena nuorten luokassa. 



Kalevi Männistö on 6 lähdön jälkeen 22. ja tänään hänen lähtösijoitukset olivat 24. 20. 24. .

Jouni Finer on 25. kokonaistuloksissa päivän lähtösijoituksien 26. 29. 34. jälkeen.

Karppisen Sami koki huiman romahduksen eilisen jälkeen pudottuaan 14.sijalta 29.sijalle. Lähtösijoitukset hänellä oli tänään 44. 36. 44. .

Tuuliennusteet huomiseksi on 3-5 m/s.

Tulokset ja kuvia päivän kilpailusta nähtävillä:



tiistai 9. kesäkuuta 2015

Raceboard Worlds 2015 Sopot. 1. Kilpailupäivä

Raceboardin MM-kilpailut alkoivat tänään tiistaina Puolan Sopotissa. 70 kilpailijaa yleisessä sarjassa, 11 naisissa ja 6 nuorissa.

Surf Team Blinnikka

Tuuli oli ensimmäisessä lähdössä 4-6 m/s ja kahdessa viimeisessä lähdössä 5-9 m/s. Olen todella tyytyväinen tämän päivän saavutukseen; oma sarja: 10. 3. 3. . Plaanattavissa olosuhteissa kryssivauhti oli parempi kuin johtavalla puolalaisella Maximillianilla, mutta alaspäin hän pumppasi koko ajan vaikka voisi roikkua trapetsissa. Pumppaamalla hän pääsi paljon alempaa kurssia kuin minä. Otin kaksi hyvää lähtöä ihan paapuurin poijun päästä. Max ennen minua, mutta heti lähdön jälkeen ajoin hänen alakautta ohi ja täysin vapaisiin tuuliin. Johdin ensimmäisellä yläpoijulla molemmissa lähdöissä. Viimeisessä lähdössä lähdin toisena viimeiselle lenssille Maxin jälkeen, mutta ensimmäisen jiipin jälkeen tuntui kuin jotain olisi tarttunut kiinni peräevään. Vauhti loppui kuin seinään. Toinen puolalainen meni ohi. Sitten yht'äkkiä vauhti palasi takaisin ja pääsin plaaniin. Kolmantena maaliin. Olin kaikesta huolimatta tyytyväinen. Vedessä on aika paljon kaikenlaista muoviroskaa, joten tarkkana pitää olla ajolinjojen kanssa.



Daniel ajoi ensimmäisessä lähdössä kolmanneksi ja kahdessa viimeisessä 8. ja 9. . Daniel on ensimmäisen päivän jälkeen viidentenä kokonaiskilpailussa. 


Aleksandra teki todella upeaa työtä naisten luokassa ottamalla 3 x 2.sijan. Latvian tyttö johtaa kolmella ykkössijalla. 


Benjamin joutuu kilpailemaan nuorten luokassa 8,5 purjeella ja starttaamaan yleisen sarjan miesten 9,5:n kanssa samaan aikaan. Vapaisiin tuuliin pääsy on aika mahdotonta. Hän on nuorten luokan kolmantena yleisen luokan tuloksissa sarjalla 36. 37. ja 42. . 

Tämän vuoden komeetta Suomi RB porukassa Sami Karppinen teki upean comebackin 25 vuoden tauon jälkeen nousemalla MM:ssä samantien kokonaiskilpailun 14.:ksi. Jouni Finer on 19. ja Kalevi Männistö 22. .

Sami tiukassa väännössä.

Ajokuvat Robert Hajduk.

Huomenna kilpailut jatkuvat ennusteiden mukaan kevyemmissä tuulissa.

http://skz.sopot.pl/galeria/mistrzostwa-swiata-raceboard-dzien-1