tiistai 22. maaliskuuta 2011

Vantaan Sanomien artikkeli Wissa 2011:stä



Suuret kiitokset Aki Saraselle jutusta!!!

Tekstissä osallistujamäärässä pieni virhe...yhteensä kilpailijoita oli 84...ei pelkästään slalomissa.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Kevättä rinnassa

Lenkkikaverini EVE

Kevät on kauneimmillaan Suomessa!!!

Olen viime päivinä tehnyt juoksulenkkejä hankikantopelloilla Even kanssa - tänään viimeksi toista tuntia sellaisissa paikoissa, joissa normaalisti ei tule koskaan liikuttua, koska kesäisin ja syksyisin niissä kasvaa viljaa ja kengät mutaantuu. Kävimme juoksemassa mm.samassa paikassa, jossa muutamia vuosia sitten tulvavesi nousi maanviljelijän pelloille. Kävin tuolloin kysymässä häneltä, että pääsiskös surffailee hänen pelloilleen, johon hän totesi, että käyn muuten hakemassa haulikon seuraavaksi, joten et ole tervetullut. Tuolloin en uskaltanut kertoa, että muutama vuosi sitten vetelin surutta täydessä plaanissa hänen tiluksillaan...pitääkin etsiä tämä kuva arkistoista ja liittää tänne...

Olen antanut lepoa minun vasemman käden ranteelle, johon tuli Wissa 2011:ssä jokin pieni rasitusvamma (=turvotusta ja pientä kipua). Kun olen käynyt salilla, olen tehnyt kaikkea muuta...händyt ovat saaneet levätä - venyttelyjä tietty unohtamatta. Pelloilla juostessani olen käyttänyt paljon moottorikelkkareittejä, joissa lumi on vieläkin kovempaa. Eve on saanut juosta vapaana. Eve kun on paimenkoira, ei se voi päästää minua juoksemaan yksin, joten se pyrkii juoksemaan koko ajan minun kintereilläni ja välillä se on tehnyt niin, että tulee minun eteeni juoksemaan ja löysää vauhtia yrittäen minunkin löysäävän. Tänään tein niin, että juoksin Eveä kovempaa - menin sillan alitettua piiloon, Even tullessa sillan alle se ei nähnytkään minua...voi, että tuli koiralle hätä, minne olin joutunut...sen jälkeen pysyi koko ajan näköetäisyydellä...=)))



Evellä on ensimmäiset juoksut menossa - ikää tällä hetkellä 9 kuukautta. On joutunut olemaan tosi tarkkana, ettei ole päässyt karkuun eikä uroskoirat ole päässeet yllättämään...Hauska seurata, miten koiran luonne on muuttunut juoksujen aikana. Tuntuu siltä, että murrosikä alkais nostelee päätään... Ei mitään ongelmia, mutta kaikkia komentoja ei halua uskoa...jää tuijottelemaan vaan, että mitäs siinä huutelet...Äijä!!! Näinhän se on ihmismurkkujenkin kanssa...



Dani on vetänyt koulussa kovaa treeniä ja minun kanssa hän ei ole ehtinyt käymään kuin kerran viimeisen viikon aikana salilla.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Jäätävät leidit Olavinlinnassa

Wissa 2011 aikana kävimme koko porukka yhtenä päivänä Olavinlinnassa, jossa oli jääveistosnäyttely. Otin uudella Nokia N8 kännyllä kuvia jäätävän hyvän näköisistä leideistä.





tiistai 8. maaliskuuta 2011

Suomen Kuvalehti.fi:ssä pari kuvaa kisoista

http://suomenkuvalehti.fi/kuvat/2011/03/05/talvipurjehduksen-mm-kisat-saimaalla-ice-amp-snow-sailing-world-championships-2011-j051755v

http://suomenkuvalehti.fi/kuvat/2011/03/05/talvipurjehduksen-mm-kisat-saimaalla-ice-amp-snow-sailing-world-championships-2011-j051756v

Kuvassa näkyy Danin housuissa repeämä, josta liettulaisen kelkkailijan terä meni sisään kolarissa.

Liettualaisen kilpailijan ottamia kuvia

Blini väistää viimeisen poijun jälkeen puolalaista, spinnaa ja lentää naama edellä jäiseen lumihankeen - katso kelkan asentoa ja vauhtia
Sileätä jään pintaa, kädet suoriksi ja kroppa ulos. Verratkaa Danin ja Blinin ajoasentoa - geeneissä periytyvää?!
Dani kolaroi jiipissä toisen liettulaisen (MM-2.) kanssa, joka diskattiin lähdöstä vaarallisten ajolinjojen takia
Dani jiipissä ennen Preissia
Blini tulossa liettulaisen juniorin ja ranskalaisen kanssa jiippipoijulle

WISSA 2011 YHTEENVETOVIDEO

Klikkaa otsikkoa!!!

Kilpailujen päättymisestä on 2 vrk. Ajatukset pyörivät edelleen Oravissa. Takana on hyvä viikko - ensin EuroCup ja sitten Wissa. Kroppa kipeänä lihasrasituksista, kaatumisista ja pienistä venähdyksistä. Tuntuu vaikealta palata normaalielämään ilman joka aamuista klo 7:n herätystä, aamupalan tekoa, jäälle menoa, tuulen tsekkausta, välineiden valmiiksi laittamista kisoihin, klo 9:n kipparikokousta, takaisin jäälle menemistä, adrenaliinin keräämistä ja hermojen hallintaa lähtöjä varten, odotusta ja sitten ensimmäisiä juoksuaskelia erittäin liukkaalla jään pinnalla, jokaisen jiipin nauttimista isolla N:llä pienellä jännityksellä pitävätkö terävät terät OraWin metrin paksuisessa teräsjäässä, tiukalla rutistuksella maalilinjan yli hymyssä suin ja seuraavan heatiin valmistautumista, viimeiseen lähtöilmoitukseen ja jäältä kämpille menemisestä, hyvien ystävien kanssa jälkipuintia saunassa kuinka meni ja kuinka olisi pitänyt mennä, toistensa tsemppaamista ja karskilla huumorilla höystettyjä iltoja ilman hampaiden kiristyksiä ja seuraavaan päivään latautumista, terien teroittamista ja kiristämistä ja väsyneenä vihdoin sänkyyn nukahtamista minuutin kuluttua siitä, kun pään laittoi tyynyyn. Ennen kaikkea jälleen kerran yhteistä aikaa rakkaan pojan kanssa, jota ei voi mitata rahalla. Näillä mennään ja toivon mukaan pitkään...

Suuret kiitokset Terrierille kisojen tuomisesta Suomeen ja jumalattomien kilpailujen järjestämisestä ja läpiviemisestä kunnialla läpi. Tästä on hyvä jatkaa!!! Toivotaan, että useammat purjelautailijat ja tuulen kanssa tekemisissä olevat liittyvät joukkoomme ja nauttisivat Wissa Spiritistä tulevaisuudessa. Loppuun Feodor Gurvitsin eli Terrierin SPLL kirjoitus vain netissä surffaaville ruikuttajille:

"WISSA on perinteikäs kilpailu joka on pyörinyt 31 vuotta samalla formaatilla. Kevättalvella kokoonnutaan viikoksi ajamaan jommallekummalle puolelle rapakkoa kaikissa talvipurjehduksen luokissa. Voisi oikeastaan puhua WISSA-liikkeestä, kyse kun ei ole pelkästään kilpailusta, vaan myöskin asenteesta, pitkään kisoja kiertäneistä veteraaneista, perinteistä sekä yhteisestä ajanvietosta. Lyhenneviidakolla on oma syynsä - ISAFin alaisuudessa toimii IWA ja kussakin maassa on sitten omat järjestönsä. IWWA on käytännössä pyörinyt jo jonkin aikaa - meillä on yhteiset säännöt, kilpailut, nettifoorumi sekä tietyiltä osin myös sponsorointiakin. Saattamalla säännöt ISAFin alaisuuteen saamme kisoille "virallisen arvon" (ihan kuin sillä olisi hirveästi väliä). STAPL on vanha järjestö joka oli muutaman vuoden "talviunilla", nyt hoiti onnistuneesti WISSA:n toteuttamisen ja seuraavaksi jatkaa kansainvälistä yhteistyötä juuri tuon sääntö- ja kisahomman osalta. Tämän vuoden juttu on WISSA-tyylinen lajien yhdistäminen, eli ei olla "vain slalomia", "vain freestyle leijaa", "vain ratakelkkaa" vaan kehitetään toimintaa siihen suuntaan, missä tapahtuu. Mun seuraajani STAPLin puheenjohtajana on Kitewingin Martin Finell, eli meillä on hallituksessa edustettuna siivet, kelkat sekä kisaleijat. Puskahuutelijoille terveisiä - tänäkin talvena ehdin tekemään enemmän jiippejä ja ajanut useamman tunnin "plaanissa" kuin te siellä näppisten ääressä, kisat on ollut vähintäänkin yhtä tasokkaita kuin kesällä ja hauskaakin ehti olemaan. Tuntuu turhalta, että Suomessa tehdään hiton hienot kisat, mutta niistä nauttii kaikkien naapurimaiden huiput kotimaan viisaiden naputtaessa ajatuksiaan ruudulle :) "

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

WISSA 2011 6th DAY

Kisat ohi.

Nopea raportti viimeisestä päivästä:

Tuulta yli 10 m/s. Ratakelkoilla ei lähtöjä. Päivän ohjelmassa oli slalomia. Ensin siivet kilpailivat upwindslalomia turvallisuussyistä. Downwindslalomissa vauhdit olisivat nousseet liian kovaksi. Upwindissäkin syntyi paljon kolareita ja siivet karkailivat.

Meidän slalom lähdöt alkoivat useammalla funlähdöllä, koska järjestäjät halusivat nähdä, minkälainen rata olisi parempi ja turvallisempi. Alkuun vedettiin useamman poijun downwindiä, jossa oli vaaratilanteita liikaakin, joten vähennettiin poijujen määrää. Funlähdöt alkoivat sujumaan hyvin. Voitin lähtöjä ja olin kakkosena pari kertaa, mutta tosiasiassa porukat vetivät varovasti.

Wissa lähdöt alkoivat karsinnoilla. Viimeisellä poijulla takaterät spinnasivat ja syöksyin nokka edellä jääkovaan lumihankeen. En päässyt nousemaan Golden finaaliin. Nenä oli verissä ja turvoksissa. Dani pääsi Golden finaaliin ja pysyi siellä hyvin seuraavat 4 lähtöä. Minä taas olin silver fleetissä. Lunta satoi ja jään pinta muuttui todella liukkaaksi.

Kisojen jälkeen ei ollut mitään varmuutta kumpi meistä oli 4. ja kumpi 5.. Pisteet menisivät aika lähekkäin...Vähän ennen palkintojen jakoa sain puhelinsoiton, jossa kerrottiin, että olimme Danin kanssa samoilla pisteillä, mutta minulla oli parempi paras sijoitus, joka oli 2. ja Danilla 3.. Se siitä. Olin toivonut, että Dani voittaisi minut, mutta näin kävi. Dani oli samalla nuorten luokan MM-hopea mitalisti. Nuorten luokassa oli tarvittava määrä osallistujia, jotta saatiin luokka luotua.

Nuorten luokan 3 parasta:

Masters luokassa taas ei ollut riittävää määrää osallistujia, joten sen luokan kilpailijoita ei palkittu. MUTTA...yksi sponsoreista - HONDA - oli päättänyt palkita sekä rataluokan että slalomin parhaan suomalaisen kilpailijat HONDA CR-Z urheiluautolla...viikoksi käyttöön!!! Autot tulivat minulle ja Juha Mannermaalle. Auton laina-ajasta sovimme myöhemmin...ehkä kesällä sitten...juhannuksena ehkä ;-). Näiden lisäksi palkittiin Funlähtöjen kaksi parasta, joissa minä sain hopeata..eiku Point7n mustan T-paidan ja Dani voitti arvonnassa Point7n Sweet 4,6 m2 purjeen ja 400 maston.

Palkintoauto
Ja onnelliset voittajat - Juha Blinnikka ja Juha Mannermaa

Seuraavana vuonna Wissa 2012 on Michiganissa, jonne meinaamme lähteä isolla porukalla. Lisäilen kuvia tänne, kun on aikaa...ja lisää juttua. Nyt nukkumaan. Aamulla ei tarvitsekaan nousta aamu7ltä niinkuin ollaan tehty joka aamu.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

WISSA 2011 5th DAY

Kuva Jarno Rautio:

Tänään sitten päästiin tosi toimeen puolen päivän jälkeen. Kilpailupäällikkö Igor ilmoitti aamulla kipparikokouksessa, että ensin ajetaan rata-ajoa kaksi lähtöä ja tämän jälkeen slalomia lounastauon jälkeen.

Kuva Jarno Rautio:

Ohjelma muuttui kuitenkin niin, että pääsimme ajamaan aikaisemmin ns.epävirallisia fun-lähtöjä. Jään pinta oli muuttunut eilisestä jotenkin kovemmaksi, jossa takaterät tuntuivat joutuvat jiipeissä koetukselle. Ei ihan spinnannut kuitenkaan, kun otti varovasti eikä runnonut täysiä kurviin...laajempia kurveja. Dani ajoi 5,6:lla ja minä 5,5:lla...tähän sitä ollaan jo tultu, että poika ajaa isommilla purjeilla kuin minä.

Kuva Jarno Rautio:

Fun-lähdöissä ajoimme Danin kanssa aika peräkkäin viiden parhaan joukossa ilman mitään riskejä ottamatta - hyvällä vauhdilla kuitenkin.

Kuva Jarno Rautio:

Slalomin viralliset lähdöt alkoivat uusilla karsinnoilla. Olimme Danin kanssa samassa heatissä, jossa Dani voitti ja minä olin toinen. Toisen karsinnan muistaakseni voitin ja taisi Danikin voittaa, joten Dani meni Gold heatiin ja minä Silveriin. Ajoimme aluksi tunnin putkeen. Yksi lähtö kesti 1,5 - 2 minuuttia. En ole käyttänyt kertaakaan trapetseja, koska halssit ovat niin lyhyitä ja tahti todella nopea tempoista. Tunnin jälkeen meillä oli lounastauko (soppatykki). Lounastauon aikana ajoivat siivet slalomia puolitoista tuntia.

Golden Heat:

Tauon jälkeen jatkoimme slalomia puolentoista tunnin ajan. Saimme ajettua 11 lähtöä. Sijoituksemme olivat 2. - 6. välillä molemmilla. Ihan jees ja fiilikset kohillaan muutaman päivän ketutuksen jälkeen. Olimme muutamilla kierroksilla molemmat Gold heatissä.

Huomenna jatketaan - nyt on 13 lähtöä kasassa.



Ai niin...tänään oli paikallisessa Itä-Savo -lehdessä juttua kilpailuista. Itä-Savo ilmestyy joka päivä. Olimme päässeet lehden etusivulle isolla värikuvalla ja urheilupuolella toinen tosi iso kuva haastattelun kera.

Etusivu:

Urheiluosasto:

torstai 3. maaliskuuta 2011

WISSA 2011 4th DAY

Poika ja isä menopelien kera



Päivän ohjelmassa 6 ratalähtöä suksikelkoille ja siiville, Kitecrossingia ja slalomissa ei mitään!!! Tuuli puhaltaa upeasti ja porukat ovat radalla 5lla alkavilla purjeilla. Kyllä huomaa mihinkä painottuu ukranialaisen päätuomarin intressit.. Slalom taitaa olla pelkkä täytelaji. Osallistujamäärällisesti (19) me olemme tosiasiassa pienin ryhmä. TURHAUTTAVAA! 2 päivää vielä jäljellä..

Nonnii...tänään ei sitten ollut yhtään slalom lähtöä. Keli oli kyllä varmaan kautta aikojen paras slalom keli ottaen huomioon vielä jään kunnon. Olen ajanut koko ajan samoilla terillä eikä ne ole yhtään tylsyneet. Treenasimme useita tunteja slalomia tänään...minä enemmän, sillä Dani lähti Raution kanssa suksikelkoilla katselemaan rata-ajon lähtöjä. Treenasin kahden liettualaisen kaverin kanssa kaikista eniten. Molemmat ovat kyllä niin finaaliainesta kuin olla vaan voi. Toinen ajaa kamalalla kolmiterä leveällä kelkalla, jossa on tosi tiukka kääntösäde ja toinen Hibernalla. Purjeiden koot olivat 4,6 - 5,6 m2 välillä. Iltapäivällä klo 16 jälkeen oli muutama harjoituslähtö, jolloin tuuli sitten taas heikkeni ajoittain.

Mitähän nyt voisi sanoa fiiliksistä..._ituttaa!!! Kisat alkoivat maanantaina ja tähän mennessä ollaan ajettu slalomissa pelkästään kaksi erittäin heikkotuulista lähtöä, jossa just ja just pääsi liikkeelle jiipit pysähtyen ja kelkkaa nostaen uuteen suuntaan. Jos huomenna päätuomari Igor sanoo, että ajetaan rataa ja slalom saa jäädä, saa kyllä olla viimeiset Wissat!!! Huomenna voi olla eri fiilikset...

Suksikelkat ajoivat 5 lähtöä tuulen ollessa noin 10 m/s. Antti Riihimäki 63v. yllätti porukat ajaen kerran kympin hujakoille ja sitten viidenneksi ja kolme kertaa kolmoseksi. Antti ajoi Severnen 5,4 Overdrivellä. Antti kyllä hinkkasi suksia edellisenä iltana useamman tunnin silitysrauta kädessä. Mielestäni silitysrauta sopii parhaiten naisen käteen... ;-) Suksikelkkailu olisi kyllä mielekästä puuhaa, mutta en jaksa lähteä voiteluhommiin mukaan. Kundit heräävät aamulla aikaiseen mittaamaan lämpötiloja ja vetämään viimeistelyjä suksien pintaan. Täällä kylläkin on syntynyt öiden aikana uusia kelkkojakin venäläisten yllätettyä metrin leveillä lankuilla...erityisesti keveillä keleillä. Venäläisten suksikelkka

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

WISSA 2011 3rd DAY

Blini ja Dani

Päivän saavutukset: Ratakelkkailijat 3 lähtöä, Slalom 1 lähtö ja 3 Fun-lähtöä ja helvetin monta tuntia odottelua. Leijailijat ja siipeilijät pääsivät myös ajamaan. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että tällä kertaa slalom kelkkailijat ovat ne viimeiset, jotka pääsevät ajamaan. No, to-pe-la on vielä jäljellä ja aika hyvää tuulta on ennustettu.

Fun-lähdöstä kuvia






Sitten, kun alkoi meidän slalom Wissa lähdöt, tuuli tyyntyi. Dani starttasi parin päivän jälkeisistä asetelmista eli Gold heatissä (sijat 1-4) ja minä bronze heatissä (sijat 9-13). Dani pumppasi itsensä kolmanneksi ja minä taas 11:ksi. En päässyt nousemaan silver heatiin...Terrieri voitti mun lähdön ja pääsi nousemaan silveriin. Mua ennen tuli maaliin noin 50 kiloinen puolalaistyttökin - voi hitto!!! Tuulta oli niin vähän, etten saanut jiippiäkään menemään vauhdissa vaan piti kelkkaa nostaa. Dani

Minun kaksi ensimmäistä lähtöä ovat olleet siis 11. ja 13. ja Danilla 5. ja 3., Terrieri molemmissa lähdöissä muutama sija paremmin kuin minä ja Juha Mannermaa minun jälkeeni. Virallisia tuloksia en ole nähnyt.

Blini ja liettuan poika

Ratakelkkapuolella on parhaiten suomalaisista nähtävästi Juha Mannermaa noin kympin korvilla, Männistön Kale on aivan Juhan kannoilla, Pääkkösen Oskari, Antti Riihimäki ja Arto Ravander seuraavat perässä.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

WWEC ORAVI 2011 Itä-Suomen Uutiset

Viikonlopun EuroCupin lopputulokset ja pieni uutispätkä, joka löytyy 8.36 min kohdalta. (Napsauta otsikkoa!)

Eilen saimme kuulla viikonlopun sijoitukset
Ajoimme 13 lähtöä, joista 4 huonointa poistettiin. Jostain syystä listalla ei ole muita masterseja eikä junnuja...

WISSA 2011 2nd DAY

Aamulla klo 9 kipparikokouksessa ilmoitettiin, että tänään ei ole lähtöjä, koska tuuliennusteet olivat heikot.. Aika raju päätös! Ensimmäistä kertaa minun urallani tuomarit uskalsivat tehdä tällaisen päätöksen. Sen sijaan päätettiin demota HupiSurfferia (=potkukelkka) leikkimielisten kilpailujen kera.

Rantaan tai siis jäälle päästyämme rata-alueella tuuli paremmin kuin eilen kertaakaan kilpailun aikana. Harmitti!

Päätin käyttää vapaapäivän hyödykseni. Menin käymään Enonkosken terveyskeskuksella näyttämässä turvonnutta rannettani. Viikonlopun kisan jälkeen vasen ranne turposi vaikka siihen ei ollut mikään osunut. Rasitusvamma - sanoi terveydenhoitaja ja laittoi siteen käteen. Buranaa ja tulehdusta lievittävää voidetta hain apteekista. En rasittanut kättäni ollenkaan ja otin peräti päikkärit.

Illalla lähdimme porukalla syömään Savonlinnaan ja tutustumaan Olavinlinnan jääveistosnäyttelyyn.

Huomenna pitäisi olla tuulta paremmin luvassa. Toivotaan kunnon kilpailuja ja kauniita onnistuneita jiippejä.