tiistai 5. toukokuuta 2009

RHODOS 4.raportti


Dani ja Anders. Kuva Markus Huhtinen.

Sateinen kovatuulinen päivä jatkui tänään tiistaina iltapäivään saakka. Sade hellitti, mutta yli 10 m/s tuuli jatkui. Isoa aaltoa ja sen välissä olevaa perunapeltoa oli tarjolla. Tänään porukka veteli pelkästään slalom- tai wavevälineillä.
Daniel kävi kokeilemassa vuokraamon 83 litraista ja 3,7:aa camberitöntä. Hyvin pääsi ranta-aalloista ulos, mutta ei ollut tarpeeksi vetoa purjeessa. Jiippi ulkona, pieni uiminen ja plaanissa ranta-aaltoihin ja rantaan. Se siitä. Emme laittaneet Danin omia välineitä, koska keli näytti aika roughille.

Itse rikasin vanhan 6,2 Artin ja 111 Futuran. Purjeeseen laitoin Danin puomin, jossa 26' trapetsinarut, jotka auttamattoman liian lyhyet. Laskin puomia alemmas, jotta yletyin naruissa ajamaan. Pääsin ajamaan muutamia siivuja, kunnes tuuli lopahti 6,2:lle. Kundit vetivät 7:n pintaan olevilla purjeilla ja hyvin päästelivät. Aika paljon porukkaa kuitenkin piti vapaa päivää treenauksesta, vaikkakin keli heikompi kuin eilen. Loppuvaiheessa kääntäessäni päätä jiipin jälkeen uuteen suuntaan ja katsoessani ylös tuuleen vasemman lapaluun alla tapahtui jokin napsahdus ja samantien tuntui pientä kipua ja jäykistymistä. Vanhuus ei tule yksin...No, Huhtisella kävi vielä pahemmin vessanpöntöllä...selkä jämähti pienestä sivuttaisliikkeestä ;-) .

Tänään ei tainnut tulla pahempia kalustevaurioita kellään vesillä. Pajulla oli alkuun sellainen tahti välineiden rikkomisessa, että se olisi köyhempää hirvittänyt...joka päivä jotain vähintään 500 euron arvosta.

Huomenna luvassa auringon paistetta ja aamusta alkaen kovenevaa tuulta. Saisi pitkästä aikaa aurinko paistaa, sillä lämmintä vettä ei tule meidän hotellissa enää...kun aurinkopanelit eivät ole keränneet säteitä taivaalta.

1 kommentti: