sunnuntai 14. helmikuuta 2010

WWEC - HANKO - 2.KILPAILUPÄIVÄ


Aamumaisema jäällä.

RipCurl - Keep On Searching - Frozen!!!

Motellissamme oli bikereiden bileet aamu6een saakka, joten nukkumiset minulla ja Danilla jäi aika vähiin vaikka olimme pehkuissa jo kymmenen pintaan. No - meitä varoitettiin etukäteen...

Päivä oli aurinkoinen, mutta tuuleton. Emme saaneet ajettua yhtään lähtöä, joten eilisen päivän tulokset jäivät voimaan. Dani sai palkinnoksi RipCurlin lompakon ja minä Severnen T-paidan. Päivän aikana suoritimme ryhmäkuvauksia välineidemme kanssa jäällä.

Ryhmäkuva by Tom Grönqvist


Blini ja jäinen purje.

Pienet purjeet sai heti aamusta purkaa pois.




Surffimobiilimme EasyKm:stä - Yhteistyökumppaniltamme.


Kilpailun sponsori - Rautio Sports.


Toinen sponsori - RipCurl.

Slalomin kolme parasta. Ian - Janis - Joel.

Voittajan riki - Janis Preissin Neil Pryde 6,7 m2, jonka hän jättää todella löysäksi talvella ajattaessa. Päinvastaiset rikaukset kuin kesällä. Janis painaa noin 85 kiloa, joten on kummallista, että hän ajaa näin pienellä purjeella, kun olisi mahdollisuus käyttää 7,5 m2:n kokoista:

3 kommenttia:

  1. Tuo löysäksi jättäminen on ihan perusteltua, kuhan saa kämberit toimimaan. Jäällä surfatessa murjotaan vaan yhdessä tasossa, kun vedessä mentäessä tulee ottaa huomioon paketin ylös-alas liike. Eli jäällä purjeen twistillä ei oikeastaan tee mitään, olemattoman kitkan takia -> eli kun vauhtia on, voi takakädellä päästämällä helposti päästää ylimääräset tehot, vauhdin kärsimättä. Pienen purjeen edut tulevat esiin jiipeissä ja pumppaamisessa. Pienessä purjeessa on muuten myös pienempi ilmanvastus kun ajetaan "tuulta nopeammin".

    Kannattaa muuten testata. Isona kaverina meikä ajo viime talvella 7,6 m2 gaastralla, ja kevyemmät kelit todella löysänä (rajamailla että kämberit pelitti) niin huomasi miten paljon sai enempi tehoa kevyemmässä kelissä. Ja pumppaamiseen tehoa.

    VastaaPoista
  2. Janiksella on 7.2:kin, joten ei se kalustosta ole kiinni. Itselläni on 6.6 ollut paljon parempi pumpattava viime vuonna, mutta tällä kädellä piti lusmuilla ja ajaa sen sijaan ison purjeen pinta-alalla. Toihan näyttää olevan yhtä "yleispätevä" kuin kesäinen 9.5 :)

    Terrieri

    VastaaPoista
  3. Hyvä pointti Henkka!!! Pitää jättää löysemmäksi purje.

    Miksi vaihtaa toimivaa purjetta ei-toimivaan! Olet oikeassa Terrieri!

    VastaaPoista