sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Liikunnallinen päivä

Lumenluonti odotti katolla. Kolasin loput alas Danin avustuksella. Lunta on niin paljon, että pojat hyppivät katolta lumikasoihin alas ja upposivat syvälle lumeen. Mahtaa mennä keväällä pitkään, että saadaan kaikki lumet pois nurtsilta... Lumenluonnin jälkeen ruokailu ja pienet päikkärit, jonka jälkeen Foreverille. Tunnin treenit vedettiin Danin kanssa. Foreverin jälkeen Benin nouto ja sulkista, korista ja pallon kanssa peluuta toiseen treenipaikkaan. Tunti kevyempää pallottelua teki oikeastaan ihan hyvää, vaikkakin huomasimme Danin kanssa selvää väsymystä, eikä sulkiksesta meinannut tulla mitään, kun hutija tuli yhtenään.

Sain tänään Varkaudesta "kuriirin" tuomana uudet hiotut terät Hibernaan. Ensi viikonloppuna on purjekelkkailun EuroCupin kisat Hangossa. Mari ja Ian löysivät Villa Bellevuen edestä hyvän paikan myös luistinkelkoille. He aurasivat vielä rataa paremmaksi konevoimalla. Vaikea asennoitua kylmiltään kisaamiseen...tämä talvi on ollut liian luminen luistinkelkoille. Joten alkuviikosta alkaa taas kamojen kerääminen ja fiksaaminen kisakuntoon. Pitää tietty yrittää muistaa, että purjekelkkailu on meille ns."täytelaji" - harjoite muiden joukossa.

Eilen Dani totesi ääneen, että hänellä olisi kova halu päästä vesille. Yllätyin, kun kahdesta muusta huoneesta kuului myös vastaukset: "Ensi kesänä surffataan paljon...!!" -kyseessä olivat tyttäreni Aleksandra ja 11-v. poikani Benjamin. Kiva kiva, vaikkakin rahanmenoahan tuo tietää, ehkä! Kelakin lopetti yhden lapsilisän maksamisen viime kuussa tytön täytettyä 17. Vielä kahdesta lapsesta saa hmm...puoltoista vuotta ja 5 ja puol vuotta. Näillä mennään...

Pitääpä taas lisätä pari kuvaa Thaimaan matkakertomukseen... http://blinifin6.blogspot.com/2010/01/asian-windsurfing.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti