torstai 9. heinäkuuta 2009

RACEBOARD WORLDS - SAKSA - 8.RAPORTTI

Toivoin plaanattavia olosuhteita ja nyt "rukouksiini" vastattiin...viime yönä alkoi myrsky.

Noh - vähempikin olisi riittänyt, mutta pääasia, että tuulee eikä tarttee pumpata tuulettomassa tilassa. Porukka arpoi aamulla paljonko ulkona tuulee. Rannan läheisyydessä oli maatuulta ja ulkona tuuli rannan suuntaisesti satama-alueen ja aallonmurtajan yli. Olin rekisteröinnin yhteydessä ilmoittanut vain yhden purjeen (Starboardin 9,5 m2 RB riki). Olen ollut sitä mieltä, että jos se purje alkaa käymään liian isoksi, etten pystyisi sillä ajamaan, niin kisojen järjestäminenkin on jo vaakalaudalla turvallisuussyistä. Tänään mentiin sitten aivan siinä hilkulla. Jouduin laittamaan puomiin pari senttiä lisää kiristysvaraa ja se tuli aivan tarpeen. Ennen lähtöä laitoin kaikki systeemit ajokuntoon, puomin korkeus, trapetsinarut...kaikista hankalinta oli pysyä paikallaan ennen starttia - olla uimatta. Keliä oli varmaan parhaimmillaan 15 m/s ja aallot olivat isoja.

Minut oli laitettu toiseen heatiin eli starttasin 5 minuuttia 1.ryhmän jälkeen. Purje aivan kireälle takaa ja alhaalta se olikin 2 senttiä kireämmällä kuin aikaisempina päivinä. Takaliikki läpätti Starboardin RB-purjeen tapaisesti - se on merkki siitä, että mennään rikin äärirajoilla. Camberit eivät suostu kääntymään ilman toiseksi alimman camberin potkaisua tai lyöntiä. Toiseksi ylimmän camberin sai kääntymään tekemällä pienen nykäisyn suojan puolelle. Muut suomalaiset (paitsi Tomas) olivat laittaneet suosiolla pienempää purjetta. Daniel kävi kokeilemassa 5,6 m2 CodeRedillä ja tuli samantien takaisin. Lautaa ei kuuluma saanut kääntymään vastakäännökseen. Purjehan on tehty slalomlaudoille. Järkevä päätös 40kiloiselta junnulta jäädä rantaan.

Päätin ajaa rauhallisesti, koska tiesin purjeen olevan iso olosuhteisiin. Startti oli hyvä. Pääsin vapaisiin tuuliin ja lauta nousi vastaiseen paremmin kuin monella muulla. Ei mitään ongelmia. Vastakäännöksissä meni vähän aikaa cambereiden kanssa. Yläpoijulla olinkin loppujen lopuksi hyvissä asemissa. En tiedä mones, mutta hyvin kuitenkin. Alaspäin tultiin lujaa. En uskaltanut löysätä takaliikki ollenkaan vaan ajoin tiukoilla trimmeillä. Maalissa olin jotain 5-7...(varmoja tuloksia ei ole vielä tullut). Rantaan päästyäni tajusin monen suomalaisen keskeyttäneen liian kovan kelin takia. Tomaskin oli jättänyt leikin kesken ja oli rikaamassa pienempää purjetta. Tauko venyikin niinkuin epäilinkin alunperin... Kisoissahan on Check in ja Check out kirjaussysteemi ja oltiin huomattu, että pari argentiinalaista ja pari saksalaista ei ollut tullut rantaan tai ei ollut kirjautunut maihin. Etsintäpartiot lähtivät etsimään kadonneita. En tiedä, löydettiinkö kaikki kadonneet vai ei, mutta seuraava startti oli 14.30.. Hyvät tuulet menivät sivu suun...

Toiseen lähtöön tuuli oli laskenut jonnekin kympin pintaan - välillä tuli tappopuuskia kylläkin. Hyvä startti paapuurilla ja vapaisiin tuuliin. Yläpoijulla 2. . Patrik Pollak ajoi ohitseni slöörillä hiukan ennen alapoijua. Maalissa 4. Tosi hyvä. Jossain vaiheessa tuuli heikkeni - erityisesti slööreillä, joten päästin takaliikin aivan löysäksi ja sain lisää poweria. Kummassakaan lähdössä en uinut kertaakaan.

Alustavia tuloksia on tullut, mutta niissä on epäselvyyksiä, joten odotellaan lopullisia tuloksia. Minun sijoitukseni olivat 7. ja 4. ...olen melko varma, että ensimmäisessä lähdössä, joku tippuu edestäni vielä pois. Tuloksissa oli useampi 7,5 m2 luokkalainen ennen minua, jotka poimitaan pois lopputuloksissa lauantaina. Olen alustavasti tämän päivän jälkeen 13 (ehkä) ja yli 35-vuotiaiden mastereiden 3.. Ensi vuonna pääsen muuten yli 45-vuotiaiden sarjaan (vai oliko se 44...).Olen joka tapauksessa mastereiden vanhimpia eli tämä on viimeinen vuosi tässä sarjassa. Luokassani on noin 10 vuotta nuorempia.

Virallinen kilpailusivu on

http://www.dwsv.net/raceboard_mistral_world_championships_2009_7175001.php

josta löytyy tuloksia ja kuvia.

Yritän päivittää tulokset vielä tämän illan aikana.

4 kommenttia:

  1. No on siellä ollu keli kohallaan =)

    Piti jo heittää kommentti ku olittekin tässä välissä latvian em kisoissa, hehehe.

    Lähetään Kalen kanssa pumppailemaan kesälahen maatuuliin...

    VastaaPoista
  2. Joo-monta päivää meni niin, etten huomannut kopioineen Latvian EM -otsikon. Dani huomasi eilen illalla. Vähän nolotti...

    Sano Kalelle, että 4 ekaa lähtöä oli aivan täysin hänen keliään!!! Nyt nämä kaksi viimeistä oli jotain aivan muuta. Huomenna lisää...

    VastaaPoista
  3. Hyvä Juha. Nyt alkaa jo bodiumpaikat olla tosi lähellä. Mielenkiinnolla seuraan kisapalstaasi.

    VastaaPoista
  4. Hyvä Juha ja Suomi. Nyt alkaa ne podiunpaikat olla jo tosi lähellä. Tsemppiä vaan edelleen. Täällä seurataan mielenkiinnolla kisa-analyysejäsi.

    VastaaPoista