keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Tiistai ja kesäkuun viimeinen...

...vesilläolo.

Tällä kertaa ihan ilman purjetta ja SUPpi melan kanssa Phantomin päällä. Opetin Sääksissä meidän nuorimmaista surffaria eli Beniä. Hän oli seuran 2,5 m2 Tushinghamilla ja Danin Technolla. Varmaan kaksi tuntia surffasi ja minä meloin perässä ja huutelin neuvoja kurkku käheeksi. Ei poika hermostunut ollenkaan ja kehitystä oli viime vuodesta. Bic Techno soveltuu tuollaiselle alle 30 kiloiselle aivan mainiosti. 2,5 m2 monofilmi purje on vaan liian "tunteeton" ja vastakäännösten tekemiset ovat sillä aika hankalia. Ei meinaa löytyä tarpeeksi poweria saada lautaa kääntymään vastaiseen. Kyllä sekin loppujen lopuksi onnistui ja omin avuin tuli poika rantaan. Oli Beni innoissaan!

Tämän jälkeen alkoi Danin opetus Raceboard laudan hallintaan. Saimme MM-kisoihin Hellmannien klaanin yhden vanhan, mutta toimivan Fanatic Catin käyttöömme. Dani tulee ajamaan MM:ssä ensi viikolla U17 ja 7,5 m2 luokassa, joten harjoitteluissamme käytämme Severne Overdrive 7,5 m2 purjetta. Purje on enemmänkin tarkoitettu slalom ajoon, joten aivan kevyellä tuulella se ei välttämättä ole ihan parhaimmillaan vaikka onkin kevyt ja helppo hallita. Dani yritti ajaa formula tyylisesti reiskaa, joten aika paljon korjauksia joutuu tekemään sekä ajossa että trimmeissä. Ensimmäiseksi puomi alas ja pidemmät trapetsinarut (32') - toiset kovemmalle tuulelle taakse (28'). Trackerin harjoittelu ja kölin rasvaaminen kuivavoiteluaineella, vastakäännösten harjoittelua - pidempään laudan viemistä vastaiseen ennenkuin vendataan toiselle puolelle, sekä oikean korkuisen kanttiplaanin löytymistä. Danihan painaa vielä alle 45 kiloa, joten hän saa laudan herkästi kantille ja ikävä kyllä ylikin menee helposti. Oli pientä tunteiden taistelua Sääksin "ulapalla" eilen isällä ja pojalla. Poika yritti opettaa isäänsä, kuinka Reiskaa pitäisi hänen mielestään ajaa...olen helv...tyytyväinen, jos sellainen tilanne jossain vaiheessa tulee, että hän opettaisi minua Raceboardissa...ei vielä muutamaan vuoteen. Harjoitukset jatkuvat keskiviikkona ja torstaina.

Evä ongelmakin ratkesi ja siitä SUURI KIITOS taas Kamikaze Kalelle =))))))))))))) !!!
Saan sen evän käyttööni, jolla olen harjoitellutkin ja kisannut. Pitäisi evä tulla Matkahuollossa torstaina. Huh!

2 kommenttia:

  1. Moro Blini

    vielä kun saat vaimosi houkuteltua surffin pauloihin, niin teidän perheessä olisi kaikki surffareita :-)

    Itse ajattelin surffiviikolla opettaa omaa tytärtäni sellaisina päivinä kun ei itselle tuuli riitä. olemme koko viikon perheen kanssa surffiviikolla, joten siellä varmaan nähdään seuraavaksi...ja tsemppiä MM-kisoihin jatka samalla linjalla kuin EM kisoissa eli mitali kaulassa takaisin :-)
    Itse olen viime aikoina pääasiassa juossut, kun Turkkusessa on ollu aika heikot tuulet, kävin jopa juoksemassa Paavo Nurmi maratonissa puolimaratonin.

    T: Marko Fin-84

    VastaaPoista
  2. Hei Marko!

    Uskon kyllä, että vaimo nähdään surffiviikolla laudan päällä...alkaa olee vähän paineita hänellä, kun kaikki puhuu himassa surffauksesta ja sen aiheuttamasta hyvänolon tunteesta =).

    MM-kisoissa on taso kovempi kuin EM:ssä ja realistisesti ajateltuna on huippujuttu, jos pääsen kympin sakkiin. Toivon kovia tuulia tai ainakin plaanattavia kelejä. Kevyellä tuulella nykyinen Phantomi häviää krysseillä vanhoille kryssihirmuille Cateille ja PanAmeille. Onneksi uuteen Phantomiin on tehty muutoksia kevyen tuulen kryssit huomioon ottaen.

    Aika hienoa tuo sun juoksuharrastuksesi...mulla ei motivaatio riittäisi kesällä surffauksen lisäksi.

    See U in Yyteri!

    Terkkui Perheelle.

    Blini

    VastaaPoista