maanantai 29. kesäkuuta 2009

Raceboard Ranking Hamina - Sunnuntai Raportti



Ajoimme sunnuntaina kaksi lähtöä eilistäkin hankalammassa maatuulessa.

Ensinnäkin starteissa on parantamisen varaa, sillä Kamikaze Kale yllättää hurjapäisyydellään kaikki muut kilpailijat halveksuen mustan lipun rangaistuksia senttimetrien tarkalla työllä. (En saa nyt ajatusta kiinni tähän kirjoitukseen...)
Sundellien nuorimmainen otti hyvät startit molemmissa starteissa lähtemällä porukan alimmaisena ja suoraan vapaisiin tuuliin. Itse jouduin pumppaamaan kuin hullu, etten joutunut Radon peittoon. Rado on saanut viime talven treeneillä lisää puhtia pumppaamisiinsa...

Olin molemmissa lähdöissä koko porukan 6. ja lopputuloksissa 9,5 m2 luokan 3. Eilinen 1. sija vaihtui kolmoseen. Olen toisaalta pettynyt, mutta toisaalta en... Plaanattavissa olosuhteissa lauta liikkuu hyvin, mutta kun plaani loppuu niin loppuu myös pärjääminen. Odotan kovasti uuden Phantomin muutoksia, joiden pitäisi parantaa erityisesti laudan kevyen tuulen ajoa. Alaspäin ajossa ei ole mitään ongelmia millään kelillä.

Tilanne on herkullinen tällä hetkellä Raceboardin kisoissa. Kukaan ei ole täysin ylivoimainen vaan siellä on noin 10 kisaajaa, jotka hyvän päivän kohdalle tullessa voivat voittaa. Sen on tehnyt mahdolliseksi 9,5 m2 luokka, jossa ei mahtailla isoilla vehkeillä vaan taidoilla. Pitäisi saada Törö vielä kimppaan mukaan ja kisaamaan 9,5:ssä. Eihän kundi ole turhaan tiputtanut painoaan kymmenen kiloa viime talven aikana...

Kisojen jälkeen jouduin luopumaan Kalelta lainaamistani evistä. Männistön Kale on mahdollistanut minun alkukauden treenit ja kisaamisen lainaamalla lautansa ja evänsä minulle. Riki on pääsponsoriltani Rautiolta. Tilanne on kuitenkin todella kiusallinen - olen joulukuusta asti odottanut uutta kisalautaani tehtaalta...turhaan. Olen suuren kiitoksen velkaa Kalelle tästä kaudesta! Mutta eiköhän tilanne stabilisoidu, kun saamme kaikki pitkään odottamamme SuperPhantomit...joku päivä. Nyt on vaan tilanne, joka voi saattaa vaakalaudalle osallistumiseni MM-kisoihin. Minulla ei ole evää, johon voisin 100 %:sti luottaa. Minulla on Lipastin tekema BOSSin RB-proto evä, 54 cm formulaevästä tehty iso profiilinen katkaistu evä. Tarvitsen erityisesti suippoa noin 50 cm pitkää evää, jolla pystyy ajamaan keskituulet ja kovat kelit vauhdikkaasti.

Dani ajoi kisat yksin Technollaan nuorten luokassa. Hän tuli kahdessa lähdössä noin parikymmentä minuuttia voittajan jälkeen ja viimeiseen lähtöön hänelle annettiin lupa kiertää ajan säästämiseksi vain yksi kierros. Techno on niin paljon hitaampi kuin täysveriset Raceboard laudat. Ei ole järkeä kisata sillä reiskoja vastaan. Päätimmekin tänään, ettei Daniel osallistu Raceboardin MM-kisoihin Technolla vaan HySurfin vanhalla Mistral Equipella ja Severnen Overdrive 7,5 m2:llä alle 17 vuotiaiden sarjaan.

Tästä kisasta tuli vähän erilainen raportti - ajatukset pyörivät MM-kisoihin latautumisessa ja vastoinkäymisissä välineiden suhteen...

Kahden ensimmäisen rankingin tulokset nähtävillä täällä (Haminan kisa alimmaisena taulukossa):
http://www.purjelautaliitto.fi/cf_doc_files/Raceboard_Ranking_2009.htm

1 kommentti:

  1. Moi!
    "Kamikaze Kale" kuvaa kyllä täydellisesti Kalen toimintaa, olin aivan varma että hän varasti 2 ekaa starttia ja kolmannessa kaatoi purjeen mun päälle (Jouni F:n avustuksella).

    Koitan kysellä jotain evää lainaksi, tiedän yhden...
    Kisareissu ei saa tuohon kaatua!!

    Hessu FIN-808

    VastaaPoista