keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

RACEBOARD WORLDS - SAKSA - 5.RAPORTTI


Suomen joukkue

Lisää ensimmäiseen kisapäivään:

En päässyt enää illalla kirjoittamaan raporttia, koska halliin, jossa Wlan yhteydet ovat, oli kiinni, joten kirjoitan tätä pakettiauton takaosassa. Meillä illalla oli kaupungissa lauttamatkan päässä toisella puolella jokea BBQ-ilta. Takaisin tultuamme tutustuin uudestaan aikaisemmin seinälle olleisiin tuloksiin, jotka vaikuttivat tosi sekavilta. No-nehän menivät niin, että molempien heatin kilpailijat ja heidän sijoitukset oltiin laitettu lomittain yhteen listaan. Aika erikoinen systeemi. Niiden mukaan minun lähtösijoitukset omassa ryhmässäni olivat 7. ja 9. ja koko porukan 13..

Muiden suomalaisten sijoitukset:

24. Tomas Sundell
27. Jouni Finer
42. Seppo Lehti
49. Heikki Reijonen
52. Tero Toivonen
63. Olof Sundell
88. Daniel Blinnikka

Jos vielä miettii päivän kisoja, voi vaan sanoa, että todella sekavat ajo-olosuhteet. Oikeastaan ei kertaakaan tullut sellaista oloa, että hei tässä on hyvä ajaa tai että on hyvä boatspeedi..kaikkea muuta. Mutta niin se tuntui olevan muillakin. Toivotaan, että jatkossa tuuliolosuhteet tasaantuisivat ja päästäisiin ajamaan plaanattavissa olosuhteissa. Kyllähän tänään pääsi ajamaan ajoittain plaanissa, mutta vain pieniä pätkiä.

Lähdöt joutuu ottamaan aivan eri tavalla kuin Suomessa. Lähtöpaikkaa aletaan katsomaan valuttamalla lautaa lähtölinjan yläpuolelta ajan vähetessä lähtölinjalle ja sitten hiukan ennen minuuttia lähtölinjan alapuolelle. Otin ensimmäisessä starttiyrityksessä, joka takaisin kutsuttiin yleisen varaslähdön takia, aivan paapuurin päästä vapaisiin tuuliin nappilähdön. Lähdöissä pitää olla röyhkeä, varastaa niin, ettei jää kiinni. Katsottava, että molemmissa päissä on joku, joka on sinun ja starttiveneen välissä viemässä näön purjeeseesi. Mutta vain silloin, jos muutkin varastaa. Lähdön hetkellä täysi vauhti ja kova pumppu vapaisiin tuuliin. Pitää tehdä rohkeita itsenäisiä päätöksiä reittivalinnoissa. Ei seurata muita. Tärkeätä on päästä vapaisiin tuuliin.

Päivän ensimmäisessä lähdössä suurin osa porukasta ajoivat väärälle yläpoijulle…poiju kuului aivan toiselle radalle, joka vaan sattui olemaan meidän rata-alueessa kiinni. Itse olin tarkkana ja en ajanut sinne vaan oikealle yläpoijulle ollen noin 5. sijalla. Kuvausvene mm.ajoi väärälle poijulle etukäteen kuvaamaan. Porukat luulivat sen olevan meidän RC-vene.

Toisen ryhmän kärki otti meitä kiinni viidellä minuutilla ollen ennen meitä maalissa. Patrik Pollak, jonka sijoitukset omassa ryhmässään olivat 2. ja 3., ajoi minun ohi molemmissa lähdöissä. Lähdimme siis niin, että ryhmä 1. lähti ensin 5 minuuttia ennen ryhmä 2:ta.

Danin ajo ei kuuluma tuntunut hyvältä, siksi sijoitus 88. En toisaalta ihmettele ollenkaan…uusi luokka, uusi lauta, oudot olosuhteet jne. Mutta tämä on kaikki oppia pojan uralla. Ensimmäiset MM-kilpailut 15-vuotiaana.

Keskiviikkona ryhmät on taas jaettu uudestaan ja ensimmäinen lähtö on klo 11. Olen Patrik Pollakin ryhmässä, joten vastusta riittää…


Kisa-alueelle pääsee vain läpi tällaisen mudan, jonka peitossa rannat ovat...

2 kommenttia:

  1. Moro Blini ja Dani

    Tsemiä kisoihin ja toivotaan, että tuulet nousisivat plaanattaviin olosuhteisiin.
    Mukava lukea blogistasi, kommenteja, kun pystyst noinkin nopealla tahdilla päivittämään sivustoja. Suomessakin alkoi vihdoin tuulla ja pääsee taas pitkästä aikaa treenaamaan formulaa ja slalomia. Pitäkää Suomen lippu korkealla siellä Saksan maalla.

    T: Fin-84

    VastaaPoista
  2. Jep kiitti! Lippu korkealla hankalissakin olosuhteissa...

    VastaaPoista