sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Sunnuntai 29.03.2009

Päivityksiä tämän viikon tapahtumiin.

Omat treenit ovat jääneet aika vähiin. Torstaina kävin Forever kuntoklubilla ohjatussa pump-treenissä. Muuten olen ottanut aika levon kannalta - kun on vaan tuntunut kropassa siltä, ettei ole jaksanut. Lepo on tehnyt hyvää ja tänään menenkin ohjattuun sisäpyöräilyyn. Daniel on liikkunut paljon ja tälläkin hetkellä hän on pikkuveljen ja Hellmanin klaanin kanssa Vihdissä laskettelemassa.

Perjantaina oli Herttoniemen Biliassa Suomen Purjehtijaliiton ja Volvo Youth Teamin yhteinen tilaisuus. Daniel on ensimmäistä vuotta Volvo Youth Teamissa. Hän liittyi teamiin sen myötä, kun otimme Bic Technon yhdeksi luokaksi lisää tulevalle kaudelle. Niinkuin olen moneen kertaan sanonut Formula ja slalom ovat hänen pääluokkiaan ja sopimuksissa pysytään.

Volvo Youth Teamiläisiä Herttoniemen Biliassa.

Biliassa purjehtijaliiton edustajat pitivät hyviä esitelmiä mm.sponsoroinnista ja tiimiin kuulumisesta, pelisäännöistä. Tuliaisena kotiin jokainen sai ison kassillisen Fazerin tuotteita...Nam...kiitokset siitä Kalle Baskille, 49er purjehtijalle. Daniel ja Robert Haapanen tapasivat ensimmäistä kertaa ja yhteinen sävel löytyi heti. Kundit sopivat yhteisistä treeneistä. Uskoisin, että kummallakin on toisilleen aika paljon annettavaa. Daniel laudan käsittelystä ja Robert kilpailutaktisista kuvioista. Olen myös lupautunut jeesaamaan poikia heidän harjoituksissaan, kun vaan aikataulut antavat periksi. Se on hyvä juttu, että Bic Tecno ja RS:X luokat/laudat(hybridit) tullaan näkemään Raceboard luokan rankingien yhteydessä.

Ottaessani kuvaa Volvo Youth Teamista tuli mieleen, että vaikka Daniel on porukan nuorin ja pienin, mutta huippunopeudet välineillä varmaan kaikista kovimmat!

Sunnuntai-illalla 50 minuutin ohjattu sisäpyöräily. Keskisyke 40 minuutin ajon aikana 150. Paino oli taas noussut kaksi kiloa muutaman treenivapaan päivän aikana. Hien mukana irtosi siitä kilo pois.

2 kommenttia:

  1. Ajattelin avata vesikauden ma tai ti.
    Samal heitän autoon kuljetussäkit, koska teillä alkaa pakkaaminen?

    VastaaPoista
  2. Voisin tulla hakemaan silloin, kun sulle sopii! Pistä txt, kun ajankohtainen.

    VastaaPoista