tiistai 19. tammikuuta 2010

Asian Windsurfing

Jep! Otsikko muuttui lennossa...en ole karryilla ollenkaan kisahommista, kun olen ollut liikenteessa aamusta iltaan Starboard-Severne Tiimin kanssa.

Aamulla 6n aikaan Sveinin talolle, josta starttasin Remin kanssa kohti satamaan todella iso laja valineita mukana, joita oli tarkoitus kuvata tulevaan 2011 katalogiin. Satamaan saapui veneelle (kaksikerroksinen iso thaimaalainen vene) kymmenkunta tiimilaista kuvaajana itse Tiesdain You. Muita olivat Severnen, Airushin ja Starboardin surffaavia tyontekijat.
Matkalle lähtevät välineet.

Kahden tunnin venematkan jalkeen saavuimme saaren tuntumaan, jossa on aikaisemminkin kuvattu kuvia ja videoita Starboardin nettisivuille. Upea valkoinen hiekkaranta, jota ymparoi kalliot ja vesi oli todella upean sinertavaa...vaalean sinista..ja vihreaa...en ihmettele, etta valitsevat kuvauspaikaksi taman yha uudestaan ja uudestaan.

Aluksemme.


Tiimiläisiä.


Määränpäämme.

Rantaan emme paasseet, koska vene oli niin iso, joten rikaukset tehtiin veneen toisessa kerroksessa:


Oli kiva katsella lahelta erityisesti Remin ajoa mm. Phantomilla. Otin itsekkin jonkin verran kuvia. Kylla mestari itsekkin kaatuili jiipeissa oikeastaan ihan luvattomankin paljon, joten itselle tuli sellainen olo, ettei kylla olisi yhtaan tarvinnut havita, jos Tiesdanin pyynto olisi toteutunut ja mina olisin voinut surffata heidan kanssaan. Olisin voinut nayttaa vahan erilaista ajotyylia kuin mita Remilla on ja heittaa peliin vahan oldschool freestylea pelkaamatta, etta valineet kuluu tai menee rikki, koska kamat eivat olleet omat vaan ihan firman kuvauskayttoon tarkoitettuja. Remi Vila and One Hand Lay Down Jibe.


Remin perussäädöt laudassa.

Tiimin norski kaveri uudella slalom laudalla.


Tiesdan You kuvauspuuhissa aluksen katolla.

Veneessa tuli aika huono olo, kun ankkurissa ollessa botski keinu kuin viking laiva Linnanmaella. Heitin varmaan kymmenkunta yrjoa yli laidan muiden surffatessa. Mikaan ei pysynyt sisalla siina keikutuksessa. Jossain vaiheessa otin SUPin alle ja meloin rantaan tasaiselle alustalle. Viimeiset kuvaukset suoritettiin rannassa "opetus"- ja SUP-valineilla. Remin "Vodka" koirakin paasi mukaan moneen kuvaan SUP-laudalla.

Saavuimme satamaan vasta auringon laskettua. Illalla jalanhoitokuviot sairaalassa. Nopeaa ja hyvaa palvelua! Suosittelen kaikille, jotka eksyvat tanne maailmankolkkaan ja vakuutukset ovat voimassa.

Matka ohi ja aluksen purku surffikamoista.

Huomiseksi ei ole mitaan tiedossa...aion nukkua huomenna vahan pidempaan...nyt syomaan paivan ensimmaista ateriaa...joka pysyy sisalla!

Dani laittoi mulle linkin, missa on juttu ja kuvia parin viikon takaisesta Imatran kelkkakisoista (yhdessa kuvassa naytan minakin seisovan yksin ja toisessa luudan varressa): http://www.continentseven.com/2010/01/17/winter-windsurf-european-cup-2010-finland/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti