lauantai 23. tammikuuta 2010

Asian Windsurfing V

Tanaan oli heikko tuuli kisa-alueella. Seurasin kisoja parvekkeeltani kiikareilla. Aurinko paistoi helteisesti ja vahan valia joutui kayda kastautumassa suihkussa (kastelematta oikeaa jalkaa - aikamoista taiteilua...). Porukat ajoivat 2-3 m/s tuulessa kaksi lahtoa back to back. He joutuivat kyllakin olemaan vesilla aika pitkaan, koska tuuli kaantyi koko ajan oikealle ja rata jouduttiin rakentamaan uudestaan 1 lahdon jalkeen.

Thaimaan ykkönen.

Olen ihmetellyt taalla korealaisten purjelautailijoiden maaraa. Kisoissa on mukana vain 3 henkiloa ja muuten taalla on vesilla koko ajan yli 20 korealaista, jotka treenaavat sivummalla RS:X:aa ja Mistralia.

Kaikki aasialaiset kisaajat ovat aivan alyttoman kohteliaita ja hyvakaytoksisia. Palkintojenjakotilaisuudessa puuttui kokonaan eurooppalaisten "alamoloo" (aan ja oon pisteilla). Kaikki istuivat kiltisti paikoillaan, eika turhaa metelia pidetty; toisia kunnioitettiin. Se on asia, jota olen alkanut arvostamaan taalla Thaimaassa - toisten arvostusta. Koiratkin elavat taydessa sovussa, eika ole mitaan riitoja ja tappeluita. Remi Vila totesi minulle muutama paiva sitten, etta kuunteleppa liikenteessa kuuletko ihmisten toottaavan toisilleen, vaikka olisi minkalainen ruuhka. Kuuntelin ja totesin, etta eivat toottaa. Ainoat, jotka soittavat torvea ovat taksikuskit (avolava-autot), jotka haluavat ilmoittaa tulevansa seuraavalle pysahdyspaikalle. Remi sanoi, etta jos joku kehtaa tootata jollekin liikenteessa, se on jyrkka ilmaisu, etta "En arvosta sinua!" Silloin myos soitetaan torvea, jos onnettomuus on tapahtumassa ja pyritaan valttamaan vahinkojen synty.

Palkintojen jaossa jaettiin palkinnot Mistral-, Raceboard- ja T293 -luokille. Paljon Danin ikaisia ja kokoisia junnuja. Aasian paikat (2 eri maata) Nuorten olympialaisiin jaettiin taalla. Iloa ja pettymysta oli havaittavissa. Lopussa otimme ryhmakuvan, johon kisaajat halusivat minunkin tulevan mukaan, vaikken osallistunut vesilla kisoihin mukaan. Seison lavalla Pattayan Mayorin ja samalla Thaimaan purjelautaliiton puheenjohtajan takana / sivussa. Hanella on tumma siisti puku ja minulla RipCurlin punainen paakallopaita (paakallo, jolla pitkat hiukset) - voi olla hyva kontrasti.

Photo by Kazumasa Sugiura & Sayoko / Japan.

Taalta voi jossain vaiheessa loytaa kuvat: http://www.raceboard.org/page0171v01.htm

Vietin palkintojen jaot Japanin tiimin kanssa samassa poydassa jutellen ja ruokaillen. Kazumasa Sugiura oli Raceboardin MM:ssa Saksassa 15. Aina iloinen ja hymyileva kaveri...niin taallakin!

Minä ja "Masa".

IWAn edustaja Ceri Williams kertoi minulle tanaan, etta han ottaa vakavissaan antamista Suomelle vuoden 2011 tai 2012 Raceboardin MM- tai EM-kisaisannyyden!!!! Tosi kova juttu!!!

Eilen illalla ja viime yona luin eilen ostamaani kirjaa "Rahasta laheistasi". Kirjan nimi erehdyttavasti viittaa ainoastaan seksiturismiin. Tosi asiassa kirja soveltuu kaikille luettavaksi, silla se on aivan alyttoman hyva 200 sivuinen opas Pattayan elamaan. Se opettaa ymmartamaan maan ja kansalaisten tapoja eri tilanteissa. Se auttaa myos turistia selviytymaan hankalista ja noloista tilanteista. Kirja maksaa itsensa takaisin (450 batia). Loysin itseni yhdesta "vinkkikohdasta"...jolloin minua kusetettiin Bangkokin lentokentalla ottamaan kalliimpi taksi vaikka olisin saanut puolta halvemmallakin. Hyva vaan, ettei minua ryostetty...silla minut vietiin ensimmaisella taksilla syrjaisemmalle parkkialueelle, jossa minut ja tavarani siirrettiin toiseen taksiin. Tallaisessa tilanteessa tapahtuu kirjan mukaan turistin "kaantamisia". Minut pistettiin tassa vaiheessa maksamaan viela ylimaaraista 200 batia jo ylihintaiselle taksimatkalle...joten halvalla paasin..huh! Suosittelen kirjaa kaikille, jotka tulevat Pattayalle tai menevat minne tahansa Thaimaan turistikohteeseen.

Suomesta minulle ilmoitettiin, etta RipCurlin Tiimisivut ovat valmistuneet:

http://www.ripcurl.fi/component/wpmu/juhajadani


Viimeisen illan auringonlasku Jomtien Beachillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti