perjantai 25. heinäkuuta 2014

Yyteri Grand Slam 2014

Tänään ajoimme helteisessä säässä shortseissa 4 Raceboard luokan lähtöä. Kaksi lähtöä back to back 3-4 m/s tuulessa, joiden kesto oli voittajalla 21 minuuttia. Kryssit pystyi ajamaan kanttiplaanissa. Alaspäin joutui pumppaamaan aaltoja ottaen. Voitin molemmat lähdöt ennen Kalevi Männistöä, joka johti minua ensimmäisellä yläpoijulla joka kerta, mutta sain pumpattua hänen ohi lensseillä. Beni oli kahdessa ensimmäisessä lähdössä 3. .

Puolentoista tunnin ruokatauon jälkeen ajoimme taas kaksi lähtöä back to back. Ensimmäisen lähdön hetkellä tuuli tipahti max 2een m/s. Kale meni menojaan, enkä saanut häntä kiinni edes lensseillä. Beni tykitti kanttiplaanissa minun ohitseni, enkä saanut enää häntä kiinni vaikka kuinka pumppasin ja taktikoin. Maalissa meidän ero oli pari sekunttia.

Viimeiseen lähtöön rataa siirrettiin Yyterin sisälahdelle, jossa tuuli 4-6 m/s Herrainpäivien niemenkärjen yli. Päätin ennen lähtöä, että kävi miten kävi startissa, tulisin ottamaan nopean vendan rannan suuntaan ja näin myös tein jäätyäni Törön peittoihin lähdön jälkeen. Ranta nostatti niin hyvin, että olin ylämerkillä 1. ja hetken pystyin ajamaan alaspäin takalenkeistä ja loppupätkä masto aivan edessä pumpaten suoraan alamerkille. Kale oli lähietäisyydellä koko ajan, muttei hän saanut toisellakaan kierroksella minua kiinni. Maalissa minä 1., Kale 2., Törö 3. ja Beni 4. .

Kokeilin uusia lähtötaktiikoita, joista jokin toimi hyvin ja jokin vähän huonommin. Kansainvälisissä kilpailuissa starttaan isossa fleetissä aina paaran päästä styyralla joko ensimmäisenä tai toisena, mutta Suomessa starttilinjan ollessa suora, starttaan normaalisti styyran päästä eli veneeltä. Mutta loppujen lopuksi vain yksi tulee saamaan hyvän startin sieltä ja muut jäävät joko pakkituuliin tai peittoihin. Beni on ominut isoveljeltään Danilta styyran pään hyvän lähtöominaisuuden. Vielä, kun hän saa lisää voimaa pumpata vapaisiin tuuliin, hän on kova luu starteissa. 50-kiloisessa kropassa ei riitä vielä potkua aikuisten pumppausten voittamiseen.

Huomenna lauantaina jatkuu kisat. Heikkoa tuulta luvassa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti