lauantai 19. helmikuuta 2011

WWEC HAAPSALU 2011

Homma kusee ja pahasti!!!

Saavuimme perjantaina kilpailupaikalle puolen päivän aikaan eikä paikalla ollut järjestäjiä eikä mitään tehty kilpailuja varten. Jäällä lunta 10-20 cm lunta, joka pitäisi aurata tai hoitaa jollain tavoin pois, jotta saataisiin slalomkisat aikaiseksi. Lahden läpi menee jäätie, jossa tietty voisi ajaa, mutta vain yhteen suuntaan ja kyseessähän on kuitenkin yleinen tie, jota ei voida ottaa kilpailukäyttöön. Illalla saapui pimeän aikaan Toomas Leviltä, joka toi mukanaan pumpun, jolla oli tarkoitus pumpata merivettä jään päälle, joka jäätyisi ajettavaan kuntoon. Emme käyneet katsomassa enää illalla kilpailupaikalla, mitä oltiin saatu aikaiseksi.

Aamulla näimme, miltä näytti mahdollinen kilpailupaikka... Vettä oli pumpattu jään päälle jonkin verran (20 m x 30 m) ja sen jälkeen letku oli jäätynyt ja letku vedettiin Yacht Clubin yläkertaan sulamaan...hotellihuoneeseen. Latvialaisille Richard ilmoitti jo eilen, että huonolta näyttää, eikä kannatta ehkä tulla...joten tänä aamuna täällä kilpailupaikalla on tuulen, ajettavan rata-alueen puuttumisen lisäksi vain kourallinen kilpailijoita.

Nyt kyllä ottaa PATTIIN....!!!! Kaikki piti olla kunnossa!!!

Katsotaan, miten käy...tekis mieli lähteä Suomeen takas, mutta hotelli on varattu kahdeksi yöksi.

Positiivista on se, että saimme Richardilta kaksi uutta 3. Generation Hiberna prototyyppiä, jotka ovat paljon kevyempiä kuin vanhemmat kelkat. Ja tietty arvostan isä-poika -laatuaikaa.

2 kommenttia:

  1. Äiti opetti että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin pitää olla hiljaa... ;) Samaa mieltä Juha kanssa. Nyt on tuulta sen verran että Hibernalla voisi ajaa treenikisoja jos olisi missä ajaa! Aurakuskille yritetty just soittaa mutta nukkuu, ihan kuten koko organisaatio. Too little, too late... Miksi koko kisat ei ole peruttu etukäteen? Ehkä ne kuvitteli että ne jotenkin tuurilla vetää nämä läpi. Kovat oli odotukset et pääsisi ajamaan taas Hibernalla, kova pettymys odotti. Onneksi tiedän että Oravissa tämä ei voi toistua kerta siellä on kaikki jo valmiina ja ajasta & resursseita ei ole säästelty! Tähtäin siis sinne...
    Stefan, FIN-300

    VastaaPoista
  2. Kaksi lumista talvea näkyy varmasti Hiberna kaupassa. Harmi, että kisa jäi ajamatta.

    VastaaPoista