sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Väliaikaraporttia Oravista




Viimeinen EuroCupin kilpailupäivä menossa. Tuuli on ollut heikompaa eilen joten kaikki ovat ajaneet isoimmilla purjeilla..mekin 7.5 lla.

Aamuvalmistelut

Slalomilla aloitettiin päivä. Alkuun uudet pudotuskarsinnat. Dan hoiti itsensä saman tien A-finaaliin. Minun tieni alkoikin hankalammin.. meidän semikarsinnassa olikin 3 kilpailijaa jotka kaikki jättivät vahingossa kiertämättä 6 poijusella downWind slalom radalla 2 poijua joten me tiputtiin huonoimpaan lohkoon josta sitten noustiin vähitellen ylemmäs. Vauhdit eivät riittäneet minulla aivan A-finaaliin saakka joten sijoitukseni pyörivät 6.paikkeilla. Uuden kelkan kääntösäde tuntuu olevan heikompi kevyellä tuulella. Kelkan kansi ei mahdu kääntymään tarpeeksi alas jiipeissä. Kovemmalla tuulella kelkka on parempi.

Epäonninen alkuerä, jossa kaikki ajoivat väärän radan


Dani kaatui yhdessä lähdössä poijulla puomin livettyä käsistä. Takana tullut kilpailija ei ehtinyt väistämään vaan ajoi suoraan Danin jalkaa päin. Terä upposi lasketteluhousujen ja syndihousujen läpi pysähtyen kalsareihin. Verta ei tullut mutta suuremman accidentin ainekset oli olemassa.
Danin rikkinäiset ajobyysat


Tällä hetkellä siivet ajavat slalomia, suksikelkat rataa ja viimeinen mahdollinen lähtö olisi 16.30. Joten eiköhän tämä ole tässä. Sijoitukset tulee olee varmaan Danilla 4. ja minulla 5. tai 6. . Palkintojen jaot illalla ja WISSA 2011 avajaiset Oravin paikallisessa ravintolassa.

PALKINTOJENJAOT...Saimme yhtäaikaa palkintomme Danin kanssa...kilpailun paras master ja juniori

Emme tiedä ollenkaan lopputuloksia kolmannesta eteenpäin...huomenna pitäisi listat näkyä seinällä.


Kuvia viimeiseltä kilpailupäivältä:

Latvian Richard (pituus yli 2 metriä) löysi voittajansa
Dani seiskapuolikkaalla Overdrivellä
Siipipurjekilpailijoiden slalomluistimet
Danin A-finaaliheat
Blinin B-heat
WISSA 2011
WISSA 2011 STAFF
WWEC palkintojen jaosta ja Wissan avajaisista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti