torstai 13. kesäkuuta 2013

2.kilpailupäivä Italiassa




Odottelimme tuulen nousemista klo 14 asti, jolloin meidät lähetettiin radalle. Ajoimme päivän aikana yhden lähdön 1-3 m/s tuulessa eli ihan pumppaamiseksi meni.
Mastersit (33 kpl) starttasivat ensin ja siitä noin 6 min kuluttua Youthit (8 kpl). Mastersit ajoivat outerloop radan ja Youthit innerloopin. Sain ihan hyvän lähdön - ainoastaan Puolan 36-vuotias Pascal Garda...otti minua ylempää paremman lähdön. Olin ennen starttia sanonut Danille, että kun tuuli tulee rannan suuntaisesti, joten valitse kryssillä rannan puoli eli oikea puoli. Mitäs minä itse tein...valitsin vasemman puolen...ai perhana, että harmitti...järki sanoi toista ja tein jotain ihan muuta. Ylämerkillä olin kymmenen huonommalla puolella. Pumppasin lenssillä monen ohi ja jäin alamerkin jälkeen Frank Spöttelin pakkeihin, käännyin vasemmalle laidalle ja tein saman virheen toistamiseen. Minun ohittamani kilpailijat ohittivat minut oikealta laidalta ja jäin maalissa 15.:ksi. Olin äärimmäisen vihainen itselleni...
Dani tuli maaliin nuorissa toisena, lähdön voitti -97-syntynyt Techno-kuski, joka ei Danin kertoman mukaan pumpannut ollenkaan, antoi vaan mennä. Dani on porukan vanhin ja painavammasta päästä ja joutui pumppaamaan koko matkan. RSX-puomi valahti ajon aikana 10 senttiä alemmas huonojen kiinnitysten vuoksi.




Mastersit voitti 84 kiloinen puolalainen Garda, jolla oli todella erikoinen kevyen tuulen purje (pitää ottaa kuvia purjeesta!!!) ja
Masterseissa toiseksi tuli slovakialainen -64 syntynyt tuntematon "suuruus", joka pumppasi itsensä vanhalla Starboardin 9,5 purjeella ja Mistral One Designilla Italian surffilegenda Paco Wirzin ohi. Slovakki ei varmaan paljoa yli 60 kiloa painanut...(62 kg...kysytty eilen!!!)
Meidät ajettiin uudestaan radalle odottamaan tuulen nousua ihan pläkään. Seisoskelimme yli 2 tuntia radalla eikä tuuli noussut. Ei muuta kuin rantaan ja rannassa odottelimme lähtövalmiudessa puoli7ään saakka.
Kaikesta huolimatta kilpailuissa on hyvä tunnelma ja systeemi toimii hyvin. Sign in ja Sign out kirjaamiset tapahtuvat "sähköisellä kortinlukijalla" jolle pitää näyttää lätkää, joka roikkuu kaulassa. Päivällä on lämmintä pasta-ateriaa tarjolla kaikille ilmaiseksi. Kilpailun pääorganisaattori Ezio...pitää porukan hyvin ajantasalla kaikista tapahtumista ja pitää jengin hyvällä tuulella. Kaikki Youth luokan kilpailijat saivat Starboardilta / Italian purjelautaliitolta ilmaiseksi käyttöön uudet Starboard Phantom 295 L laudat ja 8,5 Phantom rikit.
Torstaiksi on luvassa milteinpä nollatuulta, perjantaina ehkäpä juuri ja juuri 5 solmua, jonka pitäisi olla sääntöjen mukaan tarvittava minimituuli, kilpailun viimeisestä kilpailupäivästä eli lauantaista ei ole vielä mitään tietoa. MM-statuksen saamiseksi vaaditaan kolme lähtöä, jonka uskon vaikka väkisin ajettavaksi. Yhtään huonoa lähtöä ei ole enää vara saada...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti