sunnuntai 9. joulukuuta 2012

King's Cupin yhteenveto

Daniel tulossa jiippipoijulle. Photo by Remi Vila



Ensinnäkin Phuketin Kata Beach yllätti positiivisesti tuulillaan. Kahtena päivänä oli heikot tuulet ja kolmena päivänä plaanattavat olosuhteet. Olen viettänyt useampana talvena useamman viikon Phuketissa, eikä ikinä ole ollut hyviä purjehduskelejä. Aina on ollut kevyt tai olematon maatuuli. Nytkin tuuli tuli mantereen yli, mutta kapeaa ränniä pitkin, joka kiihdytti tuulen voimakkuutta.

ISAFin tuomari oli hanurista...ainoastaan viimeinen päivä sujui hyvin...ilman mitään kummallisuuksia. Pakko sanoa, että reissuillaan oppii arvostamaan suomalaista kilpailukulttuuria ja tuomarointia. Useammalle kotimaiselle urputtajalle tekisi oikein gutaa käydä katsomassa kuinka hommat hoidetaan suuressa maailmassa... Monet "ammatikseen" kilpailevat kilpakumppanit ovat kehuneet suomalaista rehtiä ja jämäkkää ajassa pysyvää tuomarointia. Kun päätetään, että jotain tehdään johonkin aikaan, se myös tehdään tai jos tulee viivytyksiä tai muutoksia niistä tiedotetaan asianmukaisesti. Päivittäinen kipparikokouskulttuuri on suuri plussa Suomelle - keskustelu kilpailijoiden ja tuomareiden välillä!

Mitä opimme Thaimaan kilpailuista?

Älä syö helteisessä eribakteerisessa maassa kuumassa pidettyjä lunch boxin sisältöjä! Syö tuoretta ja suoraan pannulta paistettua ruokaa ja juo paljon vettä! Kaikki länsimaalaiset kilpailijat sairastuivat vatsa-yrjötautiin kilpailun aikana! Miksi minä en sairastunut, vaikka toimin koemaistajana ja söin samat ateriat!? Yhtenä päivänä kävi niin, että olin syömässä riisimuna-ateriaa lounasboxista niin yllättäen SUPin mela kaatui suoraan lounasboxin päälle ja boxista lensi paistettu kananmuna hiekkaan...kirosin ääneen...paikalle tuli koira, jolle tämä muna ei kelvannut...ihmettelin..Dani söi oman ateriansa munineen päivineen. Olisiko egut olleet pilalla?! Joinain päivinä lounasboxit olivat pidemmän aikaa ulkona lämpimässä ennenkuin ne menivät jakeluun. Hmmm...

Phantom 295iä voidaan ajaa köli sisällä myös kryssit, kun tuulee tarpeeksi, sen osoittivat kokeneemmat RSX-kuskit mahdolliseksi. Nousukulma ei välttämättä ollut sama kuin Danilla, mutta vauhti oli kovempi. Dani oli parhaimpana länsimaalaisena seitsemäs kokonaiskilpailuissa (40 kilpailijaa) ja kuudes omassa sarjassa (16 kilpailijaa).

Aasialaiset kuskit pitivät puomia korkeammalla kuin Dani ja heillä oli pitkät säädettävät trapetsinarut. Dani otti ensimmäistä kertaa käyttöön POL-7:n tekemät narut. Tykkäsi niistä! Nyt, kun vielä oppisi ottamaan kaiken hyödyn niistä, ois ihan jees! Kevyemmällä tuulella krysseillä todella pitkät narut ja kropan painopiste ulkona laudalta. Kovemmalla tuulella narut pitkäksi alaspäin ajettaessa - sama idea!

Oli hyvä, ettei Dani päässyt palkintopallille! Dani suoriutui hyvin kilpailusta! Mutta se, että tulee välillä ei palkintopallisijoja auttaa häntä kehittymään ja miettimään kuinka itsestä saa paremman surffaajan ja kilpailijan. Se aiheuttaa mietintätyötä ja itse konkreettista työtä ja harjoitusta. Olen ylpeä hänen suorituksestaan ottaen vielä huomioon paskataudin...Se ei olisi onnistunut kaikilta, eikä tosiasiassa onnistunutkaan! Joillekin tuli välihuilipäiviä. Olympiakultamitalisti oli todella heikossa hapessa yhtenä päivänä, hänelle kannettiin viimeisenä päivänä kamat rantaan ja rannasta pois...huhhuh!!!

...tässä tälläisiä mietintöjä! ...jälkeenpäin tulisi varmaan lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti