lauantai 2. lokakuuta 2010

Kilpailukausi ohi

Viikonlopuksi suunniteltu viimeinen slalom cup peruuntui. Tämä tarkoittaa sitä, että kauden aikana ei ajettu yhtään slalom cupin osakilpailua. Onneksi Slalom ei ole meidän kummankaan pääluokka - se on ollut pelkkä lisäluokka. Suomen olosuhteissa slalom kisojen läpivienti on hankalaa. Voin sanoa, että turhautuisimme kilpailemiseen, jos slalom olisi pääluokkamme. Mielestäni Formulan yhteydessä ajettava slalom optio on riittävä. Päästiinhän tänä vuonna ajamaan kaksi slalom kilpailua formuloinnin yhteydessä. Slalomia on kiva ajaa silloin, kun tuulee, mutta viikonlopun kuluttaminen rannalla odottaen ei ole mielekästä, kun sinäkin aikana voisi ajaa monella muulla välineellä ja vieläpä plaanissa. Jälleen kerran olen tyytyväinen omaan Raceboard luokkavalintaani.

Tällä viikolla Daniel kävi tiistaina ajamassa Laajalahdella useamman tunnin Freestyleä. Omat vesitreenit ovat jääneet; ei vaan ole yksinkertaisesti ehtinyt töiden jälkeen...ei voi mitään. Vesilläolotunteja kylläkin on kertinyt aivan riittävästi tämän kauden aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti