torstai 15. tammikuuta 2009

Winter Windsurfing Eurocup in Finland 09.-11.1.2009


Dani CodeRedillä. Kuvat Mikko Nikkinen. www.storymakers.fi

Lappeenrannassa ajettiin viikonloppuna Purjekelkkailun Euroopanmestaruuskilpailun Suomen osakilpailu. Kisaajia oli kaikenkaikkiaan 22 kpl. Jostain syystä Eestistä ja Puolasta ei tullut yhtään kelkkahemmoja; ainoastaan Suomesta ja Latviasta.

09.11.2009 aamuyöstä oli satanut lunta jäälle, joka aiheutti ongelmia kisan järjestäjille varsinkin slalomkilpailun puolelle. Slalomia ajetaan lumettomalla jäällä luistinkelkoilla. Rataa taas voi ajaa sekä suksi- että luistinkelkoilla. Perjantaina oli välineiden virittelyä ja Hiberna demopäivä. Slalomrataa siivottiin lumesta päivän ajan ja harjoituslähdöt jäi ajamatta. Ravanderin Arto käsitteli minun suksikelkan sukset - Kiitokset Artolle.



Lauantaina 10.11.2009 ajoimme luistinkelkoilla (Hibernoilla) slalomia. Ensikokemukset kelkasta olivat yllätykselliset: Lauta kulki kovaa ja oli helppo ohjata. Jiipeissä kelkka pysyi suunnassaan eikä lähtenyt heittelehtimään niinkuin aikaisemmin kokeilemani kelkat tekivät. Lauantaina ajoin 7,5 m2 Severnen Overdrivellä. Dani taas ajoi 5,6 m2 ja 4,5 m2 Severnen CodeRedillä. Ensimmäinen kisapäivä oli totuttelua kelkkaan ja sen ominaisuuksiin. Kisapäivä meni ihan hyvin 5-8 sijoituksilla, Dani muutamaa pykälää minun jälkeen. Rataa ajoimme yhden lähdön, jossa olin 3.. Maaliin tulin 5.:ntenä, mutta kaksi ensimmäistä oli ajanut radan väärin. Iltaa vietimme Lappeenrannan Pursiseuran hienoissa tiloissa satamassa.



Sunnuntaina 11.11.2009 aloitimme rata-ajon suksikelkoilla. Tuuli oli noussut eilisestä. Päätin kuitenkin ajaa seiskapuolikkaalla. Radalle lähti kymmenkunta kisaajaa. Sijoitukseni olivat 6 - 10 välillä. Pidemmälle päivää mentäessä suksieni luisto heikkeni ja sen huomasi myös sijoituksissa. Kelkkaa joutuu muokkaamaa ennen seuraavia kelkkasessioita. Kelkan jalkalenkkejä pitää pienentää, sillä takimmainen jalka meni liian syvälle lenkin sisään. En saanut ollenkaan tukea takimmaiselle jalalle.

Rata-ajon jälkeen siirryimme puolen tunnin tauon jälkeen slalomiin. Onneksi Jarno Rautio oli rikannut valmiiksi tuuliolosuhteisiin sopivan vitosella alkavan camberittömän Severnen Gatorin. Riki tuntui hyvältä - paremmalta kuin eilinen camberillinen. Jiipin jälkeen purje oli jo uudessa suunnassa, eikä tarvinnut tempaista cambereitä paikoilleen. Slalom lähtikin sujumaan hyvin. Olin joka lähdössä 2.-3.. Dani ajoi hyvin myös 3,7 m2 rikillään. Hän otti parhaimpia lähtöjä ja jossain lähdössä peräti johti kierroksen jälkeen, mutta heikkotuulisissa kohdissa isommat purjeet ajoivat ohitse.

Olin slalomin 3., joka on hyvin ensikertalaiselle. Danin sijoitus oli 13. Dani ei ajanut rataa ollenkaan. Tykästyimme molemmat Hibernaan ja Danille on tulossa oma custommade kelkka hänen mitoilleen Latviasta. Viikonloppu oli rankka, mutta antoisa -saimme uuden harrastuksen Danin kanssa - luistinkelkkailun Hibernoilla.

Kisan jälkeen duuni painoi päälle, joten en kerinnyt aikaisemmin kirjoittaa tuntemuksia, siksi kisan suurimmat tunteet ja tapahtumat ovat jo unohtuneet....sama juttu kuin kesällä. Kone pitäisi olla mukana, jotta pääsisi purkamaan ajatuksiaan. Ensi kesäksi hankin pikkuläppärin, jolla voin naputella blogiini heti kisan jälkeen raportit.

YouTube-linkit:

Day1:
http://www.youtube.com/watch?v=vC-Y8Vly-nE&feature=related

Day2:
http://www.youtube.com/watch?v=Mpo2Kdm8Tw4&feature=related

Day3:
http://www.youtube.com/watch?v=-w45-2Z5ckU&feature=related

Feodor Gurvitsin raportti kisasta:

http://www.purjelautaliitto.fi/online/news/index.cfm?action=uutinen&doc=uutinen&uutis_id=74&switch=bulletin&handle=0&la=1

Wintersurf.comin viralliset sivut:

http://www.winterwindsurf.com/

TULOKSET:

http://www.purjelautaliitto.fi/cf_doc_files/goSaimaa_Results_2009.htm

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtavasti se Lappeenrannan skaba meni teiltä molemmilta. Danillakin on jo todella rautainen taito ja kova kilpailutsemppis. Harmi vaan, etten saanut sitä sun sunnuntaista slalomin vauhdikasta maaliintuloa digivideolle. Kamera oli kyllä käynnissä, mutta aivan vikasuuntaan kuvaamassa eli loppusuoran suuntaan. Kun vilkaisin olkani yli taakse maalin tapahumiin... niin siellä herra Blini veteli samaa maaliintulovauhtia jäänpinnassa kiitäen pitkin pituuttaan ja lumipenkkaan se syöksy kait päättyi. Mutta hienosti kisat kaikkiaan meni teidän äijien kohdalla.

    VastaaPoista
  2. Harmi, toivottavasti joku on saanut sen loppurutistuksen kuvattua videolle. Vauhti tuntui kovalta, muttei se pelottanut, Hiberna pysyy jäässä kiinni, eikä lipsu ollenkaan.

    VastaaPoista