keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Hanko Grand Slam

Viime viikonloppuna kilpailtiin Hangossa eri luokkien rankingpisteistä.

Meidän surffiperhe jakautui kahtia; minä ja Dani oltiin Turkissa ja Ale olin Benin kanssa Hangossa kilpailemassa Raceboard välineillä.

Lauantaina ei tuullut yhtään Tulliniemessä, mutta sunnuntaina tuulikin sitten enemmän. Kymmenisen astetta lämpöä, vesisadetta ja tuulta 4-15 m/s. Aamulla kaikista kovimpaan keliin lähetettiin ensin radalle Raceboard ja Formula. En tiedä, mitä tapahtui Raceboardissa, mutta Aleksandra oli kuulema ainut lähtölinjalla ajoissa ollut kilpailija. Rado oli ehtinyt juuri ennen lähtölinjan sulkeutumista radalle ja voitti lähdön ennen toiseksi tullutta Alea. Benjaminin matka päättyi omaan päähän pamahtaneeseen mastoon ja rantaan ajautumiseen.

Rata-ajon jälkeen ajettiin slalomia ja lopuksi taas kaksi lähtöä Raceboardia ja yksi Formulaa. Lähdön hetkellä tuuli tipahti todella alas ja Aleksandra joutui pumppaamaan 7,5:llä molemmat lähdöt. Lopputuloksissa hän oli kuitenkin 3. Radon ja Kalen jälkeen.



RSX EM 2.kilpailupäivä

Tiistaina piti naisten aloittaa kilpailut klo 11, mutta lähtöjä siirrettiin klo 15 asti olemattoman tuulen takia, ja miehet pääsivät radalle vasta klo 17.
Sekä miehet ja naiset ajoivat kaksi lähtöä. Naiset kilpailivat reilusti heikommassa tuulessa kuin miehet.








Tuulen voimakkuus miehillä 8-10 m/s. Danielin sijoitukset olivat 30. ja 38. . Ryhmät oli jaettu uudestaan ensimmäisen kilpailupäivän tulosten mukaan.
Ensimmäiseen lähtöön Daniel oli tyytyväinen, mutta toisessa lähdössä tapahtui todellinen väärän laidan valinta kryssillä ja jääminen ryhmän viimeisten joukkoon. 5 lähdön jälkeen Daniel on avoimen kilpailun 63. ja Euroopan sisäisen listan 57. . Näin ollen Daniel jatkaa keskivikkoisen välipäivän jälkeen torstaina Silver heatissä taistellen sijoituksista 41/42-81.

Tuulin sijoitukset olivat 15. ja 29. ja hän jatkaa kahden päivän jälkeen 14. sijalla avoimessa luokassa.

Ukrainan ja Venäjän välinen kriisi on nähtävissä kilpailussa. Ukrainan tiimissä kilpaileva nainen sai kilpailu juryltä luvan olla käyttämättä maansa lippua purjeessa (pakollinen muuten kaikilla). Kilpailija asuu Krimin niemimaalla. Jos hän käyttäisi Ukrainan lippua kilpailussa, hänellä ei olisi paluuta Krimin niemimaalle ja hänen koko omaisuus siirrettäisiin Venäjän valtion haltuun. Jos hän taas käyttäisi Venäjän lippua, niin se olisi selvä merkki Venäjän vallan hyväksymisestä ja hänellä ei olisi mahdollisuutta päästä enää Ukrainan puolelle. Ukrainan ja Venäjän kilpailijat kuitenkin treenaavat yhdessä.

Itselle tulee mieleen 1980-luvun kilpailut, joissa meitä kiellettiin ehdottomasti kilpailemasta Etelä-Afrikan kilpailijoiden kanssa. Sanktiona Suomi oli määrännyt kilpailukiellon tälläiselle kilpailijalle. Voinen kertoa "vanhentuneena rikoksena", että olen kilpailut etelä-afrikkalaisen kilpailijan kanssa...fiksasin tulokset vaan medialle niin, että jätin ko.henkilön pois tuloslistalta.

Illalla sain kokea uudenlaisen kokemuksen, johon en lähde toista kertaa mukaan. Minut oltiin nimetty Suomen edustajaksi RSX Annual General Meetingiin. Paikalla oli myös itse herra Neil Pryde. Alku kokouksesta meni ihan hyvin siihen asti kunnes aloitettiin äänestää uudesta RSX perustuslaista ja teknisistä välinevalinnoista. Johtokunta riiteli keskenään haukkuen toisiaan leväperäisestä rahojen käytöstä ja kadonneista 40000 - 45000 eurosta. Kokousta johtanut italialainen RSX presidentti oli pihalla kuin lumiukko asioista mistä piti päättää ja puhua. Uusi perustuslaki saatiin äänestettyä nykypäivän tasolle, mutta heti välinekeskusteluihin mentäessä alkoi edellisten päätösten kumoaminen perustuslainvastaisena. Brasilian edustaja sai miltein hermoromahduksen eikä suostunut lopettaa puhumistaan ja hänet melkein kannettiin ulos salista kuin Vennamo aikoinaan eduskunnasta. RSX johtokunta ja maat keskenään eivät antaneet hyvää kuvaa ensikertalaiselle Suomen edustajalle. Ai niin...Tuuli esitti Helsingin kisaisännyyshakemuksen 2016 EM-kisoille kesä-heinäkuulle. RSX:n presidentti kysyi jossain vaiheessa voisiko Suomi järjestää kisat helmikuussa...JEPJEP!!!














Olemme heränneet joka yö klo 3 outoon rumpujen soittoon. Hotellimme ohitse ajaa avolava-auto, jonka lavalla istuu vanha papparainen, joka soittaa rumpuja!!!??? Tänään löysin hotellistamme henkilön, joka osasi hiukan englantia ja osasi kertoa, että ko.mies herättää paikalliset syömään!!! Aivan...syömään....nythän vietetään Ramadaa. Päivisin ei syödä!

Yritänpä kuvata ensi yönä videolle tapahtuman!

tiistai 1. heinäkuuta 2014

RSX EM Turkki


Eilen maanantaina alkoi purjelautailun RSX-luokan Euroopanmestaruuskilpailut Turkin Cesmessä. Kaiken kaikkiaan 227 kilpailijaa 32 eri maasta on kerääntynyt kilpailemaan Euroopanmestaruuksista miesten, naisten ja nuorten poikien ja tyttöjen luokissa. Samaan aikaan radalla kilpaillaan avoimen luokan mestaruuksista näissä samoissa luokissa. Euroopan ulkopuolisista maista on paljon osallistujia. Coach meetingissä keskusteltiin siitä, että onko oikein, että Euroopanmestaruuskilpailuihin tulee kilpailijoita "sotkemaan" Euroopan sisäistä mestaruustaistelua. Tällä hetkellä on kaksi eri tuloslistaa käytössä; Euroopan sisäinen tuloslista ja Koko maailma.

Suomesta on vain kaksi osallistujaa: miehissä Daniel Blinnikka ja naisissa Tuuli Petäjä-Siren.

Tänään maanantaina ensin starttasivat kauimmaisella radalla miehet kahdessa eri ryhmässä; 81 miestä oltiin jaettu kahteen eri ryhmään edellisen vuoden maailman rankingin ja mestaruuskilpailujen tulosten perusteella. Samaan aikaan toisella radalla kilpailivat nuoret tytöt 8,5 rikeillä. Daniel oli jälkimmäisessä miesten ryhmässä nro 2. Tuulta oli noin 7-8 m/s ja 30 asteen lämmössä ei tarvinnut käyttää märkäpukuja eikä pelastusliivejä. Hiukan ennen Danielin ryhmän starttia katkesi häneltä alaliikin trimmisetin Harkenin paksu naru, joka oli kiinni mastossa. Purje meni aivan löysäksi ja Daniel joutui tekemään hätäratkaisun ja vetämään trimminarut kiinni puomiin ja kiristämään trabakoukulla yhteen tiettyyn kireyteen alaliikin, joka pysyi muuttumattomana koko kilpailun ajan. Narussa ei ollut havaittavissa mitään kulumaan jälkeenpäin tarkasteltaessa. Daniel ehti ensimmäiseen lähtöön ja sai kaiken lisäksi vielä hyvän paapuurin pään lähdön styyralla ja vapaisiin tuuliin. Hyvä startti ei kuitenkaan riittänyt 32. sijaa parempaan sijoitukseen lopussa.

Radan pituus ajallisesti oli noin 30 minuuttia plaanattavissa olosuhteissa. Ylämerkki näkyi pienenä punertavana pisteenä horisontissa. Alkuun oli pitkä kryssi. Harjoituslähdön "vaaralliseksi luokiteltu" portti oli vaihtunut yhteen ylämerkkiin, joka jätettiin paapuurin puolelle. Tämän jälkeen pitkä lenssi, joka päättyi kahden poijun porttiin ja sama kierros uudestaan. Toisen kierroksen loputtua portin jälkeen oli vielä 3 jiippipoijun slööri ja tämän jälkeen maaliin. Kolme lähtöä ajettiin putkeen back to back to back. Koska Danielilla ei ollut vesillä coachia eikä venettä, hän joutui viemään juomansa tuomariveneeseen.

Kaksi viimeistä lähtöä Daniel ajoi tasaisesti sijoille 29. ja 30. ja näinollen on ensimmäisen päivän jälkeen Avoimen kilpailun tuloslistan 62. ja Euroopan sisäisen 57. .

Naiset (52 kpl) starttasivat yhtenä ryhmänä miesten lähtöjen jälkeen. Äitiyslomalta palannut Tuuli Petäjä-Siren näytti olevansa kunnossa ja taisteli itselleen hienosti sijat 6. 16. ja 7. ollen yhteistuloksissa 7. ensimmäisen päivän jälkeen.

Kilpailut jatkuvat tiistaina käännetyssä järjestyksessä naisten aloittaessa ensin kilpailemisen aamu11ltä. Miesten vuoro on naisten jälkeen. Sääennusteet ovat luvanneet heikkoa tuulta tiistaiksi. Kilpailuprotokollan mukaan miehet ajavat Round 1:n maanantaina ja tiistaina yrittäen saada vähintään 4 lähtöä aikaiseksi (max 6), jonka jälkeen ryhmä 1 ja 2 jaetaan paremmuusjärjestyksessä puoliksi niin, että n.40-41 parasta kilpailijaa jatkaa Golden Heatissä ja loput Silver Heatissä. Keskiviikon pitäisi olla lepopäivä kilpailijoille, mutta jos 4 lähtöä yhteensä ei ole saatu ajettua läpi tiistaina, niin silloin jatketaan kilpailemista myös keskiviikkona. Lauantaina ajetaan vain Medal Race 10 parhaan kilpailijan toimesta, josta tulee tuplapisteet (ei discard oikeutta), ja 1 lähtö Golden ja Silver Heatissä. Discardeja saadaan otettua pois 1 kpl Round 1:ltä (vähintään 5 lähtöä) ja 1 kpl Round 2:lta (jos lähtöjä on 12 tai enemmän).

Tiistaiaamuna klo 10.30 nostettiin kaikille luokille kahden tunnin AP-lykkäysviiri ylös.


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

RB EM 4.päivä





Tänään ajettiin 3 lähtöä ja shiftailut maaltatulevine puuskineen jatkui. Tuuli oli 1-10 m/s ja yhdenkin lähdön aikana tuuli kääntyi 90 astetta...kryssistä tuli lenssi ja lenssistä kryssi. Kaikesta huolimatta puuska-arpajaiset suosivat välillä meitä hyvin ja välillä vähän huonommin.

Sain hyviä startteja paaran päästä ja olin esim.viimeisessä lähdössä yläpoijulla ykkönen. Kryssivauhti on todella hyvä uudella 377 L:llä, parempi kuin moninkertaisella maailmanmestarilla POL-7:lla, mutta kilpailua ei voiteta pelkällä hyvällä kryssivauhdilla...pitäisi vielä jaksaa pumpata yläpoijulta joka kelissä alapoijulle. Siinä nämä nuorukaiset ohittivat minut.

Kahdessa lähdössä olimme Danin kanssa yhtä aikaa maalilinjalla, toisessa minä olin ennen häntä ja toisessa toistepäin.

Lopputuloksissa olin Grandmasterien VIRALLINEN Euroopanmestari ja yleisen sarjan EM 7. . Aleksandra voitti naisten Open Class EM-pronssia ja EM-hopeaa Euroopan sisäisessä mittelössä. Daniel oli miesten yleisen luokan EM-5 ja Benjamin yleisen luokan 37. ja samalla nuorten 2. . Kale nappasi uuden arvokisamitalin ollen Veteran luokan hopealla ja samalla yleisen luokan 21. . Terrieri-Anna oli naisten 7.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

RB EM 3.päivä




Tänään saatiin ajettua pelkästään matkapurjehdus, joka kesti voittajalta noin 40 minuuttia. Kipparikokouksen aikaan tuuli rannan suuntaisesti 5-9 m/s ja osa valitsikin pienemmän purjeen käyttöönsä. Naiset ja miehet starttasivat yhtäaikaa.

Juuri ennen starttia tuuli alkoikin heikkenemään ja ensimmäinen halssi päästiin vielä plaanissa. Minuutti ennen starttia Puolan POL-7 Max yritti plokata itselleen paalupaikan paaran poijun päästä styyralla. Aina, kun yritin päästä yläkautta linjaa pitkin yli, hän nostatti laudan keulan ihan piihin ja pysäytti vauhdin ja näin yritti ajattaa minut linjan yli. Kokeilin muutaman kerran, mutta aina sama juttu. 20 sekunttia ennen starttia käänsin laudan keulan Maxin laudan alakautta ja hän lähti perässä peittämään minua, mutta juuri lähdön hetkellä sain itseni hänen ja poijun väliin ja kovalla pumppauksella Maxista karkuun ja Maxin valmennettavan australialaisen tytön alakautta ohi. Max yritti nähtävästi myös pedata valmennettavalleen täysin vapaan paaran pään styyran lähdön. Jatkoin aika pitkälle kanttiplaanissa ja sain hyvän etumatkan muihin kilpailijoihin. Maxikin oli kääntänyt paaralle. Monet kilpailijat vetivät ulkomeren kautta eli oikeaa laitaa. Tuuli heikkeni heikkenemistään. Yläpoijulle pääsin neljäntenä. Pitkän lenssin alkajaisiksi valitsin meren puolen, koska uskoin siellä tuulevan, mutta ei...isoa aaltoa ja ei plaanituulta. Masto eteen ja pumppauksella aaltoliukuja. Osa porukasta valitsikin rannan puolen ja näytti plaanaavan. Perhana...ei auttanut muuta kuin pumpata mahdollisimman suoraan alaspäin. Ilokseni ja hämmästykseksi erotin Danin menneen punaisella purjeellaan monesta ohi. Puolessa välissä lenssiä ulkomeren puoli alkoikin vetämään ja pystyin saamaan laudan plaaniin takalenkeistä.

Alamerkiltä alkoi pitkä kryssi. Menin Maxin kanssa vuoroin edellä ja vuoroin perässä. Nuori ranskalainen ja saksalainen kilpailija nousi ohitsemme hetkeksi. Mutta ranskalainen heitti yhden liian pitkän halssin rannan suuntaan niin, että juuri ennen ylämerkkiä pääsin hänen ohitseen ja minun ilokseni tuuli nousi täydelliseksi plaanikeliksi ja viimeisen muutaman minuutin aikana slöörillä melkein otin Maxin kiinni ollen maalilinjalla samalla sekuntilla hänen kanssaan. Sain pidettyä ranskalaisen takanani. Rataan meni 47 minuuttia.

Pawel Gardasiewich voitti, Dani oli toinen, Patrik Pollak 3., saksalainen Frank Spöttel 4., saksalainen nuorukainen 5, Max 6. ja minä 7....Kale 8,5 purjeella 21., Ale 35. 7,5 purjeella, Beni 39. 7,5 purjeella. Ale oli naisten luokan 3. .

Tunnin ruokatauon jälkeen otettiin ratalähtö heikossa kelissä. Taas hyvä startti paaran päästä ja vapaisiin tuuliin. Tuuli heikkeni ennen yläpoijua olemattomaksi ja olin varmaan jotain 13. . Dani oli kärkiviisikossa. Lenssillä tuuli loppui kokonaan ja isot mainingit jäivät jäljelle. Köliä oli pakko pitää ulkona, koska muuten olisi tullut lipat. Ennen alamerkkiä nousi N-lippu ja lähtö keskeytettiin. Naiset olivat jo nousemassa viimeiselle kääntömerkille espanjalaisen Anton johtaessa ja Ale oli toisena. Kilpailua johtava aussi oli jäänyt Alelle reilusti. Kellon ollessa 15 ilmoitettiin, ettei yhtään lähtöä enää ajeta. Puolen tunnin kuluttua aurinko alkoi paistaa, tuuli kääntyi pohjoisen puolelle ja voimistui upeaksi surffikeliksi...mutta kaikki oli jo myöhäistä.





torstai 19. kesäkuuta 2014

RB EM 3.KILPAILUPÄIVÄ

Kuvat puhuu enemmän kuin tuhat sanaa!

Tilanne 10 lähdön jälkeen:




















Ajettiin tänään 4 lähtöä todella puuskaisessa maatuulessa 5-14 m/s. Otimme Danin kanssa kaikki 4 lähtöä paaralla. 3 niistä onnistui hyvin, yksi meni jarrutteluksi. Tämä oli ehdottomasti paras päivä minulla. Moninkertainen maailmanmestari Patrik Pollak hävisi minulle kolmessa startissa, kuten myös toinen maailmanmestari Maximillian jäi taakseni. Danilla aukesi alaliikin trimmisetit toisessa lähdössä ja hän taisteli puuskaisen kovan kelin alaliikki löysällä. Beni ajoi 3 lähtöä läpi ja yhden hän joutui keskeyttämään liian kovan kelin takia. Aleksandra on vetänyt todella hienosti naisten luokassa ollen 10 lähdön jälkeen kiinni EM hopea tittelissä. Naisten luokkaa johtaa euroopan ulkopuolinen kilpailija australiasta ennen Curro Manchonin SUPER MOM Antonia Dominquezia.

Kale sähläsi poijujen kanssa kiertäen ylimääräisiä yläpoijuja.

Suomalaisten sijoitukset:

- Daniel 5. 12. 7. 4. = 5. (nousi yhden sijoituksen eilisestä)
- Juha 2. 5. 4. 13. = 7.
- Kale 26. 21. 19. 25. = 21.
- Beni 36. 36. DNF 41. = 38.

- Aleksandra 3. 4. 3. 2. = 3.
- Anna 6. 7. DNF 7. = 7.

Huomenna jatkuu samanlaisena kelinä sääennusteiden mukaan.




Aleksandra kakkosena:





Tämä herra jäi 3 kertaa taakse tänään...moninkertainen maailmanmestari Patrik Pollak (on edelleen kolmantena kokonaistuloksissa):






RB EM 2.KILPAILUPÄIVÄ

RB EM 2.kilpailupäivä

Huonot nettiyhteydet jatkuvat edelleen täällä Sopotissa...

Teen varastoon näitä raportteja...saa nähdä milloin saan nämä eetteriin...kerralla varmaankin useammalta päivältä.

Tänään saimme ajettua putkeen kolme lähtöä. Ilman minkäänlaista lepotaukoa saatika sitten aikaa vaihtaa purjeita ilman helvetinmoista kiirettä.

Oli muuten yksi hankalimmista keleistä pitkään aikaan, missä olen kisannut. Shiftaileva puuskikas maatuuli, joka tuli kuitenkin rannan suuntaisesti, mutta korkean niemen kärjen ja mantereen takaa. Tuulen voimakkuus 2-12 m/s. Yläpoijulla rannan lähellä tuuli shiftas aivan törkeän paljon. Hyvän lähdön jälkeen vähän ennen yläpoijua toiselta laidalta lappas väkeä muutamalla kryssillä. Lenssillä sitten poimittiin sijoja takaisin.

Pää on sen verran tyhjä, että laitan vain tulokset:

- Daniel 4. 8. 5. = 6.
- Blini 12. 6. 9. = 7.
- Kale 27. 11. 32. = 21.
- Beni 45. 38. 39. = 38. (2 lähtöä 8,5:llä ja yksi lähtö 7,5:llä)

- Ale 4. 5. 2. = 3.
- Anna 7. 7. DNC = 8.

Facesta löytyy kuvia:

sopocki klub zeglarski