perjantai 22. toukokuuta 2015

1. Raceboard Ranking Lappeenranta


Viime viikonloppuna kilpailtiin Lappeenrannan Huhtiniemessä ensimmäisistä Raceboard luokan rankingpisteistä ja -sijoituksista. Kilpailuun osallistui 15 kilpailijaa eri puolilta Suomea. Lappeenrantalainen purjelautailija ja kilpailujärjestäjä Kalevi Männistö oli jälleen kerran saanut aikaiseksi kauden ensimmäiset kisakarkelot. 



Lauantaina oli tuulta 3 - 8 m/s, joka oli järvelle tyypillisesti shiftailevaa ja puuskaista. Päivän aikana saatiin ajettua 5 lähtöä todella haastavissa olosuhteissa. Haastavuutta kuvaa se, että päivän 5 lähdössä oli 4 eri lähtövoittajaa. Järvellä ei ollut säännönmukaisia tuulen suunnan muutoksia, eikä mitään varmaa laitaa, joka olisi ollut parempi kuin toinen. Päivän lähtövoittajia olivat Jouni Finer, Heikki Reijonen, Sami Karppinen ja minulle tuli kaksi "paukkua". 



Meidän perheestä kilpailuun pääsi osallistumaan minun lisäkseni Aleksandra ja Benjamin. Daniel oli kotona parantelemassa kaksi viikkoa kestänyttä sitkeää flunssaa. Benjamin kilpaili samanlaisella purjeella kuin minä eli 9,5 neliöisellä Severnen RB purjeella ja Aleksandra ajoi yhden lähdön Severnen RB 8.5:llä ja 4 lähtöä Aeroliten 8,5:llä. 



Lähdöittäin sijoituksemme olivat lauantaina: 
Juha: 2. 3. 1. 1. 2.
Aleksandra: 9. 11. 10. 8. 8.
Benjamin: 4. 2. 2. 10. 6.



1980- ja 1990-luvun Mistral luokan parhaimmistoon kuuluva kilpailija Sami Karppinen oli tehnyt comebackin ja osallistui kilpailuihin minun vanhalla Starboard Phantom 380:llä ja Danielin entisellä RSX olympialuokan 9,5:llä Neil Pryden purjeella, jotka hän osti pari viikkoa ennen kilpailua. Sami taisi johtaa kolmessa lähdössä ensimmäisellä yläpoijulla, mutta alaspäin ajossa on parantamisen varaa. Aikoinaanhan ei ajettu M-radoilla ollenkaan myötätuulta vaan kaksi kierrosta kryssiä ja useampi slööri. Hienoa saada vanhoja kamuja kisoihin mukaan.



Sunnuntaina ajettiin vain yksi noin tunnin kestävä lähtö ihan normaalilla "makkararadalla". Tuulen laskettua 1- 4 m/s lauantain plaanattavista olosuhteista pääsi Benjamin vauhtiin. Hän voitti lähdön ennen Jouni Fineriä ja kolmanneksi tullutta Aleksandraa. Aleksandra yllätti koko porukan hyvällä vauhdillaan kevyessä tuulessa. Kryssillä Aleksandran vauhti oli parempi kuin minulla 9,5:llä...en tiedä pitäisikö olla huolissaan omasta "huonosta" vauhdista vai onnessaan tyttären hyvästä vauhdista... Ehkäpä tämä antaa odottaa hyviä tuloksia Aleksandralle MM:ssä...ainakin silloin, jos tuulet ovat heikot. 


Lopputulokset:

1. Juha Blinnikka
2. Jouni Finer
3. Benjamin Blinnikka
4. Seppo Lehti
5. Heikki Reijonen
6. Kalevi Männistö
7. Sami Karppinen
8. Tero Toivonen
9. Aleksandra Blinnikka
10. Feodor Gurvits
11. Esa Reijonen
12. Anna Arosilta-Gurvits
13. Sevi Siljola
14. Esa Harjula
15. Jorma Kotro



Tulevana viikonloppuna kilpaillaan seuraavissa rankingeissä Porin Kallossa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti