sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

33. Hiidenveden Regatta



Järjestyksessään 33. Hiidenveden Regatta ajettiin lauantaina Hiidenveden Purjehtijoiden järjestämänä. 10 kilpailijaa osallistui avoimen luokan kilpailuun. Meidän perheestä vain minä otin osaa, sillä sekä Danilla että Benillä oli työpäivä. 


Kilpailupäällikkö Kalervo Maarto oli rakentanut radan, jossa ajettiin ensin lyhyt vastatuuliosuus, jonka jälkeen oli pitkä myötätuuliosuus ja lahden vastarannan tuntumassa sivuvastainen ja loppuun pitkä kryssi. Tuuli oli suoraan HiiPun rannasta päin eli tosi kenkkumainen shiftailevainen maatuuli. Mutta onneksi tuuli joka lähdössä. Parhaimmillaan puuskat olivat noin 7-8 m/s ja sivutuuliosuuden pääsi ajamaan takalenkeistä.



Ajoin kaksi ensimmäistä lähtöä Severnen CodeRed 12,5 neliöisellä. Vastatuuliosuudella joutui kunnolla vääntämään, ettei tuuli päässyt painamaan veteen. Lehden Seppo ajoi myös Neil Pryden 12 neliöisellä. Voitin molemmat lähdöt Sepon tullessa maaliin toisena. Feodor Gurvits taisteli itsensä hienosti normi reiskavälineillä kolmanneksi. 



Tauon aikana HiiPu tarjoili perinteisesti ruoan ja grillatut makkarat kilpailijoille jälkkärikahveja ja pullia unohtamatta. 

Tauon aikana päätimme Sepon kanssa, ettemme lähde vääntämään viimeiseen lähtöön ylisuurilla purjeilla. Otimme molemmat 9,5 raceboard purjeet. Mutta kylläpä oli helppoa ja nautinnollista ajaa normireiskakamoilla. Voitin viimeisenkin lähdön ennen Seppoa. 

Kilpailun jälkeen meitä odotti lämmin sauna. Palkintojen jaossa kaikki kilpailijat palkittiin ja arvonnassa onnetar suosi minua. Sain Kärcherin painepesurin. Vuosi sitten Benjamin voitti samanlaisen painepesurin arvonnassa.



Olen tyytyväinen lautavauhtiini. Olin suurentanut custom made jalkalenkkejäni ja uuteen suuntaan ja kantilleen pääsy oli vaivatonta ja helppoa. Ei tarvinnut yhtään jalalla säädellä lenkkejä oikeaan asentoon, kun ne olivat hetivalmiit ilman jalkoihin katsomatta. Uusi Starboard Phantom 377 L lautani tuntuu myös tosi irtonaiselta vedessä.

Suuret kiitokset jälleen kerran HiiPu ja Kalervo Maarto. Kilpailupäällikkö kertoi, että ensi vuonna on kuuluma viimeisen kerran Hiidenveden Regatta. 



Tulokset:
1. Juha Blinnikka
2. Seppo Lehti
3. Feodor Gurvits
4. Jarmo Vuori
5. Veikko Alander
6. Risto Toivonen
7. Esa Reijonen
8. Tuomas Toivonen
9. Risto Kontturi
10. Seija Lahti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti