sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Hyeres World Cup 2013





Olenpa ollut laiska kirjoittamaan...kilpailut päättyivät yli viikko sitten ja kotona olemme ehtineet olla jo viikon verran.





Kilpailimme 5 päivää joko nolla kelissä tai sitten lähemmäs 10 m/s. Siitä väliltä puuttui oikeastaan sellainen keskituuli kokonaan.

Olipa aikamoinen shokkivaikutus huomata, kuinka RSX-lauta poikkeaa kaikista aikaisemmin ajamistamme kisalaudoista. Sitä voisi verrata hyvin Starboard Rio L:ään, johon on vaan laitettu 66 cm evä, isompi köli, trackeri (joka ei toimi niinkuin se on tarkoitettu toimivan), isompi köli ja 9,5 riki. Ketkä eivät tunne Rio-lautaa, voin kertoa, että se on aloittelijalaudasta seuraava aste ylöspäin Starboard mallistossa. Kevyellä tuulella lautaa ei pysty saamaan kantilleen, koska se on leveä ja lyhyt lätyskä. Pitkät säädettävät trapetsinarut pitää olla, joilla saa oman painopisteen laudan päältä pois. Lauta alkaa toimimaan sitten, kun tulee plaanattavat olosuhteet, jolloin kölin voi laittaa sisään ja ajamista jatketaan pelkällä peräevällä. Milloin lauta saadaan plaaniin riippuu kuskin painosta, rikin trimmeistä ja pumppukestävyydestä ja tietty taidoista. Minun kilpailupaino oli about 80-82 kg riippuen puvusta. RSX-luokassa on pelastusliivipakko kaikilla olosuhteilla. Kilpailijat ovat keskipainoltaan 70-73 kg eli saman verran kuin Mistral luokassa silloin aikoinaan, kun kisasin siinä. Henkilökohtaisesti minun ikävä kyllä pitää todeta, etten suosittele RSX-lautaa kenellekään "just for fun" -laudaksi, koska se ei ole todellakaan sitä. Lauta voi sopia aloittelijalaudaksi pienemmällä rikillä tai sitten tosissaan olympialaisiin tähtääville oikean painoisille kilpailijoille....tai sitten kovan tuulen Raceboard laudaksi.





Hyeresissä ajoimme ensin 4 lähtöä alkueriä kaikki 51 kilpailijaa yhdessä. Tämän jälkeen porukka jaettiin noin puoliksi Golden ja Silver Fleetiin. Olimme Danin kanssa Silverissä. Tapahtuipa sellainenkin erikoisuus, että Silverissä ennen lähtöä meille ilmoitettiin lähtöveneestä, että ajaisimme innerloopslalom 2 radan, MUTTA alaspäin ajettaessa tajusin, että minä olin ainoa koko porukasta, joka oli menossa innerloopin portille ja kaikki muut jatkoivat 2 poijun kautta outerloopin portille. Mietin hetken ja käännyin muiden perään outerloopille. 5 kilpailijaa meni ohi tässä vaiheessa ja maaliin tultua kuulin, että kaikki oli ajanut väärän radan. ISAF teki erikoisen ratkaisun hyväksymällä kaikki kilpailijat antaen maaliintulosijoituksen vaikka ajoivatkin väärän radan...Jotkut kilpailijat sanoivat, että ratailmoitus tuli liian myöhään...viimeisten minuuttien aikana ja minä olin ainut joka huomasi sen. Entä sitten, jos olisin jatkanut innerloopille ja ajanut radan yksin oikein läpi...siinähän olisi ollut mielenkiintoinen tilanne...





Silver ja Golden heatit ajoivat kolmen päivän aikana 6 lähtöä, max 2 lähtöä päivä. Minä vetelin viimeisten joukossa kaikissa lähdöissä. Kryssillä oli kamala ajaa kevyellä tuulella, kun laudan keula uppos vähän väliä vasta-aaltoon. Plaanattavissa keleissä nousukulmani oli muita huonompi ja alaspäin ajettaessa ajoin paljon korkeammalle kuin muut. Dani sai Currolta valmennusapuja ennen muutamia lähtöjä ja lauta kulki heti paremmin. Yhdessä lähdössä Dani oli porukan 5. yläpoijulla ja maalissa 12., mutta hylättiin kahden muun kilpakumppanin lisäksi varaslähdöstä. Se ei enää haitannut, sillä lopputuloksissa se ei olisi vaikuttanut kuin muutaman sijan.




Lopputulokset eri luokissa

Lauantaina eli viimeisenä kilpailupäivänä ajoivat vaan Golden Heatistä selvinneet 10 parasta kilpailijaa Medal Racessä.

Danin kohdalla oli havaittavissa selvää kehittymistä kilpailun aikana ja minun kohdallani pelkkää "kypsymistä". Alunperinkin oli tarkoitus minun pelkästään lähteä kokeilemaan, miltä tuntuu ajaa RSX:ää, jotta voin tajuta jatkossa Danin harjoitteluja ja kilpailemista ja kuinka lauta käyttäytyy. Ei ole helppo lauta...ei todellakaan. Kaiken lisäksi Neil Pryde on tajunnut monopoliasemansa ainoana RSX:n valmistajana ottaa todella heikkolaatuisista välineistä huippuhinnan. Meillä hajosi ensimmäisinä päivinä joka päivä jotain...eli ensin sijoitat uusiin välineisiin noin 4600 euroa paketti ja sitten alat hankkimaan uusia välineitä rikkimenneiden tilalle. Tämä ei nyt ollut myyntipuhe RSX:n puolesta. Olemme itse omat välineemme omalla rahalla hankkineet.





Se siitä kisasta! Daniel jatkaa täysiä RSX:llä harjoittelemista ja kilpailemista. Valmennuspuolella on tapahtumassa mielenkiintoisia kuvioita...niistä myöhemmin sitten.

Meille on tulossa uudet kotisivut lähiaikoina, joissa seurataan Danin olympiaprojektia ja muidenkin luokkien ajamista.

1 kommentti:

  1. Hessu FIN-808: No on se niin eri maailma!! Kuten toissapäivänä juteltiin on siinä opettelemista, itse ensimmäisenä suomalaisena rsx:n päällä olleena (toinen vesillä). Lauta on raskas, kulkee ilman köliä hyvin mutta vaatii siihen tuulta. Danilla on kivinen tie oppia rb:n herkkyydestä rsx:n raskauteen kevyissä keleissä. Hienoa nähdä ton yhden lähdön sijoitus, mahiksia on kuitenkin!! Tsemppiä molemmille, veikkaan ettei fysiikka tule rajoittamaan, mentaalipuoli on se tärkein tolla tasolla!!

    VastaaPoista