sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Wissa 2013 raportti




107 kilpailijaa 12 eri maasta kilpailivat tiistaista lauantaihin Kalajoen mahtavissa olosuhteissa jäällä maailmanmestaruuksista purjekelkoissa (suksi- ja luistinkelkat), siivissä ja leijoissa.

Meidän perheen osalta ajoimme Danin kanssa yhteensä 23 short track slalom lähtöä + karsintalähdöt (n.7 kpl), 11 hyväksyttyä rata-ajolähtöä (yksi hylätty heikkotuulinen lähtö) ja speed lähdöt, joissa kellotettiin parhaimmat huippunopeudet.





Pakko sanoa, että on ollut aikamoinen viikko. Lähdimme Danin kanssa kilpailuun mukaan ihan kylmiltään ilman jäätreenejä. Viime viikonlopun avoimet SM:t oli ainut treeni meillä ennen Wissaa. Etelä-Suomen harjoitusmahdollisuudet ovat olleet jälleen kerran surkeat tänä talvena. Ainoastaan suksikelkoilla olisi päässyt pelloille tai jäälle, mutta meiltä on puuttunut kilpailukykyinen kalusto rata-ajopuolelta. Onneksi saimme pitkäaikaiselta sponsoriltamme Rautio Sportsilta lainaan tarvittavat nykyaikaiset välineet. Se pitää muistaa, että purjekelkkailu on meidän "lisälaji" purjelautailun ohessa.





Viisi päiväisissä kilpailuissa ainoastaan viimeisenä kilpailupäivänä ei tuullut. Muuten olemme saaneet nauttia upeasta säästä ja aivan mahtavista kisajärjestelyistä. Yhtenä päivänä tuuli nousi lumisateen kera yli 20 m/s; silloin ensimmäistä kertaa Wissan historiassa lähdöt jouduttiin perumaan liian kovan tuulen ja heikon näkyvyyden takia.





Meillä slalomissa purjekokoskaala oli 4,6 m2:sta 7,8 m2:iin, rata-ajossa 4,6 m2:sta 9,7 m2:aan. Onneksi sain Danin houkuteltua mukaan myös kovatasoiseen rata-ajoon, jossa hänen parhaimmat sijoitukset olivat pari kertaa viiden parhaan joukossa. Viimeisenä rata-ajokilpailupäivänä Danilta hajosi toisen suksen kiinnikkeet aiheuttaen suksen kulman laskemisen lappeelleen. Jäisellä pohjalla mäkisuksi ei pitänyt aiheuttaen spinnautteja useampaan otteeseen. Dani ajoi kaksi lähtöä tälläisellä kelkalla ja hänen sijoitukset laskivat kympin huonommalle puolelle huonoimman lähdön ollessa 23 (discard). Pidemmän tauon tullessa saimme Danille alle varakelkan Jarno Rautiolta. Näin ei tullut yhtään DNF:ää.




Toiseksi viimeisenä kilpailupäivänä Dani oli vielä slalomissa toisena Janis Preissin jälkeen, mutta viimeisenä päivänä Danielilta meni "luotto" jo kuluneisiin teriin, eikä hän uskaltanut puristaa tiukempia jiippejä ja pahimmat kilpakumppanit menivät ohi. Danin lopullinen sijoitus slalomissa tipahti yleisen sarjan mitalien ulkopuolelle neljänneksi.

Tässä meidän tulokset:
Daniel:
- Slalom 4. / yleinen sarja
- Slalom 3. / nuoret (alle 20-v.)
- Rata-ajo 9. / yleinen sarja
- Rata-ajo 1. / nuoret (alle 20-v.)
- Speed 2. / 60,33 km/h / yleinen sarja




Juha:
- Slalom 6. / yleinen sarja
- Slalom 2. / masters (yli 35-v.)
- Rata-ajo 14. / yleinen sarja
- Rata-ajo 4. / grand masters (yli 45-v.)
- Speed 3. / 60,30 km/h / yleinen sarja





Suuret kiitokset järjestäjille aivan mahtavasta kilpailuviikosta! Kaikki meni niin nappiin! Suurimmat kiitokset Jarno Rautiolle / Rautio Sportsille ja Sanna Päivärinnalle!




Photos by Jarno Rautio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti