torstai 19. kesäkuuta 2014

RB EM 1.KILPAILUPÄIVÄ

Raceboard Europeans 2014 - 1.kilpailupäivä

Aamulla oli vielä viimeisten kilpailijoiden rekisteröinnit ja ilmoittautumiset. Miesten luokassa on 51 kilpailijaa ja naisten luokassa 8. Naiset ja miehet kilpailivat eri aikaa. Naiset starttasivat ensin ja miehet noin 10 minuuttia myöhemmin.

Ensimmäisenä kilpailupäivänä päästiin ajamaan kolme lähtöä todella vaihtelevissa olosuhteissa. Ensimmäisessä lähdössä hädin tuskin tuulirajat täyttyivät. Dani starttasi veneen päästä ja minä poijun päästä. Ylämerkillä Dani oli 3. ja minä 4. . Seuraavalla vastatuuliosuudella tuulenkääntymän ansiosta vasemmalta laidalta nousi porukkaa ohi, mm.Patrik Pollak. Dani oli maalissa 7., minä 10., Kale 26. ja Beni heti Kalen jälkeen 27. . Naisten luokassa Aleksandra veti hienosti 4.:ksi ja Anna Arosilta-Gurvits 7. . Rata ajettiin kahden portin ratana. Sekä ylhäällä että alhaalla oli portti, joiden välistä piti ajaa. Maali oli sivutuulessa alaportista. Ensimmäisen lähdön maalintulo oli kyllä aika mysteeriö, koska alaportilta lähdettäessä ei näkynyt maalilinjaa missään (vene ja poiju, jonka päässä sininen lippu). Kilpailijat harhailivat kohti rantaa, jossa oli useampia veneitä (juryä, pressiä ja turistiveneitä). Vasta lähellä pystyi erottamaan maalilinjan.

Toiseen lähtöön tuuli nousi ja osa kilpailijoista kävi vaihtamassa pienempää purjetta lautaan. Sekä Aleksandra ja Beni vaihtoivat 8,5n 7,5een. Lähdössä kärkipään kilpailijat kasaantuivat paapuurin päähän ehkä liiankin aikaisin sillä kaikilla alkoi eestaas peruutteleminen linjalla. Puoli minuuttia ennen lähtöä otin pikaisen kiepautuksen Puolan parhaimpien Maximillianin ja Pavelin alakautta kakkospaikalle poijulle. Paukun tullessa edessäni ollut kilpailija ajoi poijun naruun katapultaten ja minä pääsin vapaisiin tuuliin. Sain ajaa kaikessa rauhassa yläpoijulle. Daniel ajoi ohitseni viimeisellä portilla ollen maalissa 5. ja minä 6. . Kalella olikin yläpoijulla äksöniä; joku ajoi takaapäin hänen jaloille aiheuttaen kaatumisen, traban aukeamisen ja starttikellon putoamisen veteen. Kale keskeytti lähdön. Benjamin ajoi seiskapuolikkaalla 39. sijalle. Naisten luokassa Aleksandra jatkoi tasaista työtä ollen 4. .

3. lähtö ajettiin putkeen ja osa kilpailijoista ehti pikaisesti vaihtaa isompaa purjetta takaisin. 2.lähdön jälkeen näytti siltä, että tuuli heikkeni jonkin verran. Lähdössä starttasin keskeltä, joka oli huono vaihtoehto. Jäin peittoon ja porukkaa lappasi yläkautta ohi. Keli heikkeni heikkenemistään ekalla kryssillä. Olin yläpoijulla varmaankin 30 hujakoilla. Alaspäin ajettaessa tuuli nousi niin, että pääsi jo takalenkeistä plaaniin. 10-15 hengen porukka tuli samaan aikaan alaportille ja valitsivat oikean laidan. Minä ja yksi puolalainen valittiin vasen laita, jossa tuuli hyvin. Yläportilla olimme ajaneet tämän porukan ohitse ja alaspäin lähdettäessä tuuli oli jo 10-11 m/s. Maalissa olin 10. . Olin ohittanut varmaankin 20 kilpailijaa viimeisen kierroksen aikana. Daniel kaatui viimeisellä alaportilla ollessaan 6. sijalla ja 2 kilpailijaa ajoi ohitse. Danielin sijoitus 8. . Kale tuli maaliin 12. sijalle. Beni harmitteli alkuun liian pientä purjetta, mutta kelin kovetessa, hän olikin tyytyväinen valintaansa. Sijoitus oli 32. . Aleksandra nostatti lähtösijoitustaan naisten luokassa ajamalla 3.:ksi. Annalle keli kävi liian kovaksi ja tuloslistaan tuli dnf.

Ensimmäisen päivän jälkeen Daniel on 7., minä 8, Kale 28.,Beni 31. ja naisten luokassa Ale 3. ja Anna 7. .



tiistai 17. kesäkuuta 2014


















Raceboard Europeans 2014 Sopot Puola



SUNNUNTAI

Meidän tiimi saapui eilen lauantaina via Balticaa pitkin Puolan Sopotiin. Viron, Latvian ja Liettuan tiet olivat ihan ok, mutta Puolan puolelle saavuttuamme huomasimme kuinka tiet olivat todella huonoja taajama-alueilla ja taajama-alueiden ulkopuolella tiet olivat parempia - rahat olivat selkeästi loppuneet EU-rahoitteisten teiden ulkopuoleisilta alueilta. 21 tunnin ajon ja parin tunnin levon jälkeen olimme perillä Sopotissa.

Sopotissa on hieno purjehduskeskus, jossa purjelautailijoille on useampi lautavarasto ja oma klubi majoitusrakennuksineen. Hiekkarannat ylettyvät silmänkantamattomiin.

Ensimmäinen päivä meni majoittautumisiin ja käytännönjärjestelyihin. Toisena päivänä pääsimme jo vesille. Tuuli oli 7-10 m/s ja aallokko lyhyttä ja terävää. Aluksi pallo oli ihan hukassa vesillä. Joutui etsimään aaltoihin ja olosuhteisiin sopivat ajoasennot ja trimmaukset. Lautaa joutui ajamaan mahdollisimman paljon kantillaan, jotta pääsi terävästä aallosta läpi. Pitkästä aikaa kävi niinkin, että lauta heitti kerran kantin kautta ympäri. Treenasin puolalaisten ja saksalaisten kanssa 3-4 tuntia. Keli oli sellainen, että kryssillä joutui vetämään trimmit sekä takaa että alhaalta ihan tappiin saakka kiinni. Uusi Phantom 377 L kulkee tosi hienosti alaspäin eikä laudan keulan uppoa edellämenevään aaltoon.

Danilla oli totuttelua Severnen RB purjeeseen, joka eroaa hänelle tutummasta RSX purjeesta "purkkamaisuudellaan". RSX:n 9,5 on tehokkaampi, helpompi ja levymäisempi purje kuin Severnen 9,5 kovantuulen olosuhteissa.

Aleksandra treenasi Severnen RB 8,5:llä ja Benjamin Severnen Phantom 7,5:llä. Molemmille olosuhteet olivat ääriolosuhteita ja he toivoivat, ettei kilpailussa tuulisi yhtä kovaa.

Maanantaina on rekisteröinnit ja ilmoittautumiset. Tuulen pitäisi laskea tästä päivästä.

MAANANTAI

Tänään oli ilmoittautumiset ja välinerekisteröinnit. Jälki-ilmoittautumiset jatkuvat huomen aamulla. Nettiyhteydet ovat puuttuneet kokonaan, joten päivityksiä ei ole voinut tehdä. Kilpailuissa ei ehkä saada aikaiseksi nuorten alle 20-vuotiaiden luokkaa, joka on harmi. Puolan nuoret surffaajat ovat kaikki Turkissa valmistautumassa RSX EM:iin. Naisten luokka saadaan aikaiseksi ja he kilpailevat omana lähtönään. Painoluokkia ei ole kilpailussa. Kilpailussa siis palkitaan kokonaiskilpailussa Euroopanmestariksi paras mies ja nainen ja eri ikädivisioonien voittajat, koska kyseessä on myös mastersien EM:t eli minun kohdallani voin voittaa virallisen Euroopanmestaruuden grandmasters luokassa.

Rekisteröintien jälkeen kävimme vetämässä viimeistelytreenit. Tuulta oli 4-7 m/s - todella kiva keli. Lauta liikkui hyvin ja sain henkisen yliotteen moneen kilpailijaan nähden, sillä sain rannalla kuulla, kuinka muut ihmettelivät minun lautavauhtiani. Yes! Huomenna sitten nähdään itse toimessa.



tiistai 10. kesäkuuta 2014

Uusi yhteistyökumppani

Surf Team Blinnikka sai matkaansa tukemaan uuden yhteistyökumppanin Oy Klinex Ab:n.

Klinexin omille sivuille pääsee tästä

http://www.klinex.fi



sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Kalajoki Formula European Cup 2.pvä

Kaksi tuntia oltiin vesillä, muttei yhtään lähtöä saatu ajettua.

Lauantaina viimeinen kilpailupäivä.



perjantai 6. kesäkuuta 2014

Myydään Starboardin ProKids Formula

MYYTYMYYTYMYYTY!!!!
Myyn todella vähän käytetyn junnukokoisen Formula laudan + 62 cm Draken peräevän. HINTA 450€. 
Lautaan löytyy sopivan kokoisia rikejäkin.

Tiedustelut: juha.blinnikka@elisanet.fi