lauantai 11. syyskuuta 2010

Pentalan Lenkki 2010


Pitkästä aikaa koneella...olen ollut kuluneen viikon "tien päällä", joten lisään viime viikonlopun kisakuulumiset näin viikon myöhässä:

Suomen toiseksi vanhin (?!) purjelautailutapahtuma Pentalan Lenkki starttasi viime lauantaina pohjoistuulen puhaltaessa 4-7 m/s. Kilpailu oli avoin kaikille purjelautailuvälineille, joten meilläkin Danin kanssa oli matkassa 2 Raceboard-, 2 Formula- ja yksi pyöreäpohjainen lauta. Tutkittuani tuulen suunnan kartalta ja selvitettyäni, kuinka paljon Pentalan saaren ulkopuolella puhaltaa, päätin ottaa Starboardin Phantom Raceboardlaudan, joka olikin aivan oikea valinta. Ensimmäinen puolisko matkasta oli aivan täysin myötä-sivutuulta, jossa Raceboardlauta on reilusti parempi vaihtoehto kuin pyöreäpohjainen vanha Div II:n lauta.

EST:n järjestämissä kilpailuissa aina pitää varmistua kaikkeen mahdolliseen jo startissa. Tänä vuonnakin minuutin merkki ja lähtöpaukku tuli 5 sekuntia etuajassa. Lähtö vastatuuleen kiertäen lähtölinjan toisen pään ja siitä sivutuuleen kohti Pentalan saaren länsipuolista kapeikkoa. Pahin kilpakumppanini Seppo Lehti oli valinnut myös saman laudan kuin minä ja siihen kiinni isointa mahdollista purjetta. Daniel lähti liikkeelle Raceboard 9,5 m2 välineillä.

Alaspäin ajettaessa löysäksi jätetty Severnen CodeRed 12,5 m2 oli tosi tehokas ja johtoni Pentalan ulkopuolella olevalla kääntömerkillä (=kallioluoto) oli useampi minuutti. Vastatuuliosuudelle lähdettäessä tajusin trapetsinaruni olevan liian edessä ainakin paapuurin puolella. Paapuurin kryssi olikin kovemmissa puuskissa toisella kädellä vetämistä ja toisella työntämistä. Sain kuitenkin tarpeekseni jossain vaiheessa ja siirsin naruja taaksepäin ehkä pari senttiä ja johan helpotti. Vastakäännökset isolla rikillä oli hidasta ja kömpelöä, mutta ajaminen helppoa, koska koko ajan pääsi plaanissa. Vastatuuliosuus mentiin kapeassa rännissä – paljon vastatuulikäännöksiä. Johtoni oli kuitenkin niin reilu, että pystyin pelaamaan varman päälle. Maaliin tulin ensimmäisenä voittaen toisena maaliin tulleen Seppo Lehden noin kolmella minuutilla. Daniel tuli hienosti kolmantena maaliin perusreiskakamoilla. Poika oli tyytyväinen ja kehui ensimmäistä matkapurjehduskisaansa mielekkääksi kokemukseksi, jollaisia haluaisi ehdottomasti enemmän.

Blini ja 12,5 CodeRed pitkine trapetsinaruineen:

Dani tulee maaliin kolmantena:


Tulokset ja lisää kuvia nähtävillä:

http://www.surffitalli.com/content/view/1020/78/

Saan siis kaiverruttaa nimeni vanhaan Pentalan Lenkki pyttyyn, jossa ensimmäiset kaiverrukset ovat jo vuodelta 1985. Anderssenin Hessu kertoi minulle, että olisin voittanut kisan joskus 16 vuotta sitten ja hän osasi kertoa elävästi myös kuinka maaliin tultuani olin kääntänyt pyöreäpohjaisen laudan ympäri rantavedessä ja tutkinut evän rikkimennyttä "eturipustusta"...eli trimmboxin etukiinnike oli hajonnut ajon aikana ja sillä olin ajanut loppuun. Muistan kyllä tälläisen kisan, mutta oliko se Vuoden Pisimmän Päivän Regatta vai sitten tämä Pentalan Lenkki - sitä en enää muista. Pentalan Lenkin pytystä kylläkin puuttuu kaiverrukset vuosilta 1989, 1990 ja 2003. Ehkä joku muu muistaa...Hessu R?! Sähän muistat kaiken... ;-)

Pytyssä on mielenkiintoisia nimiä:

1985 Pertti Värtö
1986-1987 Ari Sarkakallio
1988 Lasse Ilvessalo
1991-1992 Theo Winogradoff
1993-1997 Gustav Sundell (5 voittoa peräkkäin!!!) - Thomaksen isobroidi!!!
1998 Pekka Syvälahti
1999 Gustav Sundell (Taas!!)
2000 Harri Toikkanen
2001 Tomas Sundell
2002 Seppo Lehti
2004 Tomas Sundell
2005 Theo Winogradoff
2006 Tomas Sundell
2007-2009 Seppo Lehti

...eli Sundelien surffaava perhe on voittanut kiertopalkinnon peräti 9 kertaa.

Kiitokset mielenkiintoisesta kilpailusta EST:n porukalle!

1 kommentti:

  1. Joo, onpas siinä mielenkiintoisia nimiä, varsinkin 2008 osalta:-) Eiköhän asia korjaudu oikeaksi!!
    Hessu FIN-808

    VastaaPoista