lauantai 29. kesäkuuta 2013

Perjantai Brestissä






Tänään oli maatuulta Brestissä - kevyttä 1-4 m/s.




Paljon paljon uusia kilpailijoita...esim.Israelin joukkueessa on muistaakseni 25 kilpailijaa...suurin osa nuoria. Aamu oli sumuinen ja pilvinen, mutta aurinko tulikin yllättäen esille tuoden lämpöä muuten niin synkkään Brestiin.




Kilpailijat vetivät harjoituslähtöjä olemattomassa tuulessa. Välillä tuli pieniä puuskia. Kaikenlisäksi virtauksia oli havaittavissa rata-alueella. Puolalaisten starttiproseduurit veneestä käsin olivat outoja...kahden minuutin sijasta sieltä annettiinkin vain yhden minuutin merkki, jolloin moni olikin myöhässä lähtölinjalla. No pumpata sai sydämensä kyllyydestä porukat. Dani oli ihan kivasti porukan puolessa välissä ja ehkä paremminkin jossain lähdössä, joten suurta kehitystä on havaittavissa Hyeresin World Cupin nollalähtötilanteeseen.




Itse olin katsomassa omalla Raceboard välineillä Danin ja muiden harjoituslähtöjä. Omat treenit jäivät aika vähäiseksi tänään...max. puolitoista tuntia ja siitäkin suurin osa paikallaan seisomista, välillä jossain puuskassa pääsi kivasti kryssillä kantillaan ajaa. Beni ja Ale pitivät vapaapäivän ja vierailivat Oceanopoliksessa...vedenalaisessa maailmassa.




Päivän päätteeksi Curro veti loppubriifingit hotellihuoneessa Danille. Käytiin kartasta läpi virtauksia, katsottiin päivän lähdöistä videoita, verrattiin eri henkilöiden pumppaustekniikoita...mietittiin taktiikoita ottaen huomioon virtaukset rata-alueella...jne. Lopuksi Curro käsitteli seuraavan harjoituspäivän teeman Danille, joka tulee olemaan Startit! Danin pitää kiinnittää huomiota startteihin...otettava huomenna paljon paljon parempia startteja...olla vaikka yli linjan muiden mukana, jotta pääsee vapaisiin tuuliin. Harjoituslähdöissä ei mitään väliä vaikka ottaakin varaslähdön, koska ei se vaikuta tuloksiin, MUTTA se vaikuttaa psyykkeeseen, kun pääsee ajamaan ihan eri sijoista kuin silloin, jos starttaa toisesta rivistä olemalla toisten peitoissa ja pakeissa koko kryssin ajan. Curro puhui paljon asiaa, jota myös minä pystyn hyödyntämään omissa kilpailuissani. Toinen tärkeä asia oli startissa tapahtuva kaikkensa antava pumppaus...jota pitää jaksaa tehdä niin pitkään, että on vapaissa tuulissa. Se, että pumppaa lähdössä itsestään kaiken irti, vaikuttaa tuloksissa sata kertaa enemmän kuin pumppaa huonon lähdön jälkeen viimeisellä lenssillä yhtä kovaa yhden kaverin ohi...Lähdössä voit sillä kunnon pumppauksella hyötyä paljon enemmän kuin myöhäisheränneenä viimeisellä lenssillä...




Huomenna lauantaina vedetään harjoituslähtöjä alkaen klo 11.








Lippuja oli kaiken kaikkiaan 35 kpl saloissa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti