torstai 16. elokuuta 2012

Windsurf Worlds 2012 - torstai

3.kilpailupäivä:

Tulihan se ensimmäinen lähtövoitto! Eilen illalla ukosti ja satoi ja samalla tuulen suunta kääntyi maatuuleksi. Häiritsevä lyhyt ja terävä aalto oli poistunut ja tilalle oli tullut suomalaiset olosuhteet pienine laineineen, shifteineen ja kovine puuskineen. Johdin ensimmäistä lähtöä alusta loppuun. Sain laudan juuri siihen ajoasentoon, jossa olen tottunut sitä pitämään. Ai kun tuntui hyvältä, eikä laudan keula dipannut aaltoihin. Tuulta oli 3-8 m/s.

Dani sijoittui ekassa lähdössä 4.:ksi, eikä tämä miellyttänyt poikaa! Lähti kiukkusena seuraavaan lähtöön, jonka voitti ylivoimaisesti! Minun toisen lähdön hyvä alku kariutui viimeisen kryssin shiftiin, joka nostatti vasemmalta laidalta monta kilpailijaa ohi. Pumppasin lenssillä ja slöörillä monen ohi, mutta jäin 5.:ksi!

Ruokatauon jälkeen lähdimme uudestaan vesille. Flunssanen olo ja nähtävästi pikkuinen kuume häiritsi kunnon agren ottamista lähtöön. Hyvä startti, mutta jälleen kerran väärällä laidalla kryssillä. Tällä kertaa porukka meni oikeaa laitaa pitkin yläpoijulle ennen minua...ei siis mitään säännönmukaisuutta shifteissä...ei siis mitään eikä kovissa puuskissakaan...niitä tuli ihan missä sattui. Ennen minua maaliin tuli sellaisia henkilöitä, joita en ole kertaakaan nähnyt edelläni aikaisemmin. Maalissa vasta 13., mutta kilpailua johtava Mark Kay tuli minuakin huonommin...14. Nyt Markilla on 2 huonoa lähtöä. Dani tykitti itsensä kolmannessa ja viimeisessä lähdössä toiseksi, joka nosti hänet tuloksissa johtoon neljällä pisteellä ennen venäläistä kilpailijaa. Minulla on vahva luotto Danin voittoon; sen verran hyvin ja varmasti on ajanut ja erittäin vähällä uuden laudan treenaamisella. Toiset nuoret ovat vetänyt pitkään RSX:llä ja Dani oppii koko ajan uutta laudasta. Purjeenä hänellä on ollut Severnen 8,5 m2 RB, jota hän on pitänyt erittäin tehokkaana!

Minun sijoitus nousi yllättäen tuloksissa toiseksi. Portugalin Pedro Moura oli ottanut johtotilan ja Mark Kay oli pudonnut kolmanneksi. 4 lähtöä voittanut espanjalainen nousi neljänneksi, hänellä on rasitteena vielä ensimmäisen päivä 21.sija. Se lähtee pois, kun saamme ajettua 12.lähtöä eli kolmen lähdön päästä. Espanjalainen ajaa vakuuttavasti vanhalla F2:n laudalla ja Loftin purjeella kovemman tuulen lähdöt. Kevyet tuulet eivät ole oikein onnistuneet hänellä...

Exocetin D2:lla eilen kilpaili laudan suunnittelija, joka ei kylläkään saanut itsekkään lautaa toimimaan eikä ajanut maaliin saakka. "Maksettu kuskikin" oli saanut rikottua D2:n laudan(????!!!!) ja oli ottanut allensa järjestäjien luvan kanssa Phantomin!!! Remi kertoi, että hänellä Go Pro:lla videopätkä, jossa suunnittelija tulee "pommikoneensa" kanssa slöörillä täyttä vauhtia poijulle ja yrittää jiipata, mutta lauta päättääkin jatkaa suoraan eteenpäin...

1 kommentti:

  1. Milenkiintoinen kisa näyttää teillä olevan, tsemppiä kaikille ja mitalit kaulaan!!
    terv. Hessu FIN-808

    VastaaPoista