perjantai 1. tammikuuta 2010

UUDEN VUODEN KELKKAILUT


Uuden Vuoden kelkkailut Laajiksella.

01.01.10 avautui aurinkoisena, lumisena ja kylmänä pääkaupunkiseudulla. Edellisenä iltana olimme ampuneet perheen kanssa raketteja taivaalle muistellen Danin kanssa mennyttä vuotta. Paljon hyviä muistoja ja kokemuksia. Uuden vuoden tinojen varjoissa näimme menestystä, matkoja ja hyviä tuulia.

Ennen vuoden loppumista sain uusittua sopimuksen Variston Forever kuntoklubin kanssa ja liitettyä Danin mukaan sopimukseen. "Eiköhän me poika kuntoon laiteta!" ...sanoi kuntosalin Toimitusjohtaja sopimuksen tekohetkellä...ja näin me teemme! Daniel alkaa käymään kanssani ohjatussa liikunnassa minun suunnitelmieni mukaisesti. Punttisalia tietyssä määrin vahvistaen monipuolisesti kaikkia lihaksia, mutta keskittyen kuitenkin niihin lihasryhmiin, joita joutuu käyttämään koko ajan surffauksessa.

Tammikuun ensimmäisenä aamuna keräsimme automme täyteen kelkkakamoja ja lähdimme tutkimaan viime talven treenijäitä. Oittaan Bodomjärvi oli kamalassa kunnossa. Retkiluistelijoille ei ollut aurattuna luistelureittiä, joten arvasin, että jää ei ole kunnossa ja eikä se ollutkaan. Lunta 20 cm + vettä 20 cm ja sitten vasta jäätä. Sama juttu oli Matalajärvellä. Melsteniin emme viitsineet edes mennä, joten suuntasimme Laajalahdelle, jossa näkyi leijailijoita kymmenkunta. Uusi Code Redin 7,5 m2 pois autosta ja rikaamaan. Ensimmäinen rikaus ei mennyt ihan putkeen. Camberit eivät kääntyneet, joten ei muuta kuin alusta rikaamaan. Pacereitä vähemmän ja lattoja löysemmälle ja johan alkoi camberit paukkumaan myös toiselle puolelle. Oli vaan jo tullut pimeä, joten jäälle lähdettiin vain yhdellä suksikelkalla ja yhdellä rikillä. Dani veti rensselit päälle ja jäälle. Otaniemen kaislikossa lunta oli vähemmän kuin järvillä. 10 cm lunta + 10 cm vettä ja sitten jäätä, joten ei mitään herkkua. Dani ajoi puolisen tuntia ja minä kuvasin. Lämpötila oli -15 ja tuulta noin 6-7 m/s. Seiskapuolika oli hiukan liikaa Danille vaikka ihan nätisti ajoi. Itsekin kävin vetämässä muutamat siivut ilman trapetseja. Tuntui ihan kivalta vaikka vesilammikoita ja lumiknöölejä joutui varomaan. Huomenna aamulla uudestaan...ja reilusti aikaisemmin.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE BLOGINI LUKIJOILLE. Ensimmäisenä vuonna kävijöitä blogissani oli yli 14000 - aika uskomatonta! Kiitos teille!
Daniel suksikelkalla ja 7,5 m2 CodeRedillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti