torstai 24. syyskuuta 2009

24.09.2009 Torstai

Aamulla bodypumptreenit 07.15 - 08.15. Suosittelen aamutreenejä. Herää vähän eri tavalla ja energisyys jatkuu päivän hommissa.

Siitä on vuosi, kun Danielin kanssa olimme Gemini Worlds kisoissa Ranskassa. Kotiintuliaisena saimme MM-hopeaa.

Urani huippuhetkiä. Samalla palkintopallilla poikani kanssa...herkistää vieläkin... '-)))

Tänä vuonna ei ko.kilpailuja järjestetty =( . Olin moneen kertaan yhteydessä edellisten vuosien kisajärjestäjiin ja viimeisimmässä viestissä he kertoivat, että taloudellinen tilanne Ranskassa on sellainen, ettei ole varaa tänä vuonna järjestää ko.kilpailua. Harmi juttu, sillä tiedän, että tänä vuonna olisimme taistelleet voitosta vieläkin kovemmin kuin viime vuonna. Meillä molemmilla on tapahtunut kehitystä sekä fyysisellä puolella että taidoissa...Danin kehitys on ainakin ollut huimaa. Viime vuonna suurin purje, jolla hän pystyi ajamaan oli 8,5 m2 ja tänä vuonna jo 11 m2:llä mentiin lujaa ilman ongelmia. Gemini Worlds 2008:ssa La Rochelle'ssä minä ajoin tandemin takapaikalla 11 m2 ja Daniel etupaikalla 5,5 m2 purjeella. Hän olisi tänä vuonna voinut ottaa surutta vähintään 8,5 m2 rikin. Tottakai toimivuus olisi pitänyt katsoa ensin. Toivon mukaan ensi vuonna järjestettäisiin nämä tandemien MM:t jossain päin maailmaa...Suomessa??!! Miten on Mr.Team Manager ja Kalajoki?

Täydessä plaanissa viime vuoden kisassa.

Viime vuoden kisoista kirjoitin raportin surfblogiini:

http://blinifin6.wordpress.com/gemini-worlds-2008/

2 kommenttia:

  1. Uhh. Gemini MM kyllä kiinnoistaisi meitä Kapussa mutta meillä on nyt jo todellinen "Super" vuosi edessä kun järjestämme kolmet SM kisat; Jää, Formula ja Slalom. lisäksi tähän vielä suomen grand slam eli reiskat ja formulat samana viikonloppuna kesäkaudenavajaisissa.

    VastaaPoista
  2. Siinähän sitä on ihan kylläkseen...

    VastaaPoista