maanantai 10. elokuuta 2009

FORMULA SM - HANKO - SUNNUNTAI


Palkitut: 2.Antti Lipasti 1.Tomas Sundell 3.Juha Blinnikka

SM PRONSSIA!!! =)))))

Eihän tässä ihan näin pitänyt käydä...Ihan iloinen yllätys. "Epärealistinen" tavoite oli kuuden parhaan joukkoon pääsy ja se toteutui. Pitäisiköhän tässä enemmänkin asettamaan näitä tavoitteita, kun tuntuu kaikki toteutuvan (esim.MM-10:n sakkiin pääsytavoite oli Saksassa -->10.sija). No - ensi vuodeksi on jo 1 tavoite asetettu ja se on kolmen parhaan joukkoon pääsy Raceboardin EM- ja MM-kisoissa.

Hangon kisoissa tuulet olivat heikkoja ja ilman Severnen CodeRed 12,5 m2 rikiä olisin seisonut paikallaan. Kisa-aikana plaanasin miltein koko ajan ja nousukulmakin oli suht hyvä. Purje oli löysällä rikauksella ja moni sanoikin rannalla, ettei tuo purje voi toimia - mutta se toimi!!! Alaspäin ajaessa ajoin paljon alemmas kuin kukaan muu eikä plaanista tiputtu kuin kerran alapoijun läheisyydessä, kun yritin päästä ennen Sundellia alapoijun kiertoon.

Blini kryssillä. Kuva Juha Haanperä.

Otin porukan parhaimpia lähtöjä ja kaiken lisäksi vielä paapuurin päästä. Yksikin lähtö oli sellainen, jossa ajoitin lähdön aivan Markus Huhtisen nokan edestä, joka veti styyran letkaa. Lähdöt olivat riskillä vedettyjä, mutta hallittuja. Fysiikka kesti hyvin - jaksoin tehdä koko ajan töitä ajon aikana.

Täydellinen paapuurinpään lähtö. Kuva J.Haanperä

Anders Smeds sortui 3.lähdössä varastamiseen ja hänellä jäi tämä varaslähtö voimaan, kun huonointa lähtöä ei saa poistaa vielä 3 lähdöstä (4 lähdöstä saa poistaa 1 lähdön). Tomas Sundell voitti Suomenmestaruuden ja Antti Lipasti oli toinen.

Daniel ja 11 m2 FOD-riki. TÄÄ KUVA ON HYVÄ!!! Kuva ottanut Juha Haanperä.

Daniel plaanasi paljon ennen muita 11 m2:llä FODin purjeella ja hän sijoittui hienosti "aikuisten kisoissa" 11.:ksi. Taakse jäi monia monia kovia tyyppejä. Hän sai myös "paras juniori" pokaalin. Tästä se lähtee...mielestäni tämä oli käännekohta hänen surffiurallaan. Tottakai kyseessä oli rajakelit, jotka sopivat 43 kiloiselle Danielille hyvin. Vastoinkäymisiä tulee vielä paljon tuulen kovetessa vaikkakin poika pystyy hallitsemaan hyvin 9,5 m2 ja 8,5 m2, mutta niissä ei ole sellaista voimaa kuin 11 m2 purjeessa. Tämä kilpailu antoi varmasti pojalle paljon itseluottamusta ja tästä on hyvä jatkaa.

Daniel ja 11m2 Severnen FOD-riki. Kuva Juha Haanperä.

Ajatuksia tulee pätkittäin kisoista ja lisäilen kuvia tänne, kun saan siirrettyä niitä koneelle. Kaiken kaikkiaan formulalla ajaminen tuntui HELPOLTA Raceboardin jälkeen. Tässä ei paljon muuta tarttee tehdä kuin ajaa kovaa, pysyä plaanissa, pumpata välillä (joka on aivan kaikkea muuta raskaudeltaan kuin Reiskassa pumppaaminen)ja ottaa hyviä lähtöjä. Taktiikan merkitys on vähäinen...sori vaan kaikki Formulafanit ja -kuskit. Raceboardissa joutuu miettimään purjehduksellisesti koko ajan ajoreittivalintoja...taktiikkaa..ajoasentoa.

Kisoissa (ja kisojen jälkeen) kuultiin paljon purnaamista tuuliolosuhteista. Ne olivat heikot, mutta minä 78 kiloisena plaanasin koko ajan. Ja hei---tämä oli minun toinen kerta Formulalaudalla tänä vuonna - 1.kerta oli Melstenin kisat toukokuussa. Toiset ovat treenanneet koko ajan Formulalla ja ovat hankkineet satojen eurojen eviä (jotkut yli 1000 €).

Mutta turhat hehkutukset sikseen, sillä tiedän, että seuraavan kerran, kun tuuli nousee kympin hujakoille Formulakisoissa, sijoitukseni voi olla jotain aivan muuta. Tämä kisa mentiin näissä olosuhteissa ja sillä sipuli.

Juha Haanperän hyviä kuvia voit ihailla hänen omilla sivuilla lisää:
http://www.juhahaanpera.com/gallery/hankosmranking2009/
Kiitos Juha kuvista!!!

2 kommenttia: