perjantai 17. huhtikuuta 2015

BACK IN BUSINESS - 2015


On aika aktivoitua kirjoittelunkin puolella pitkästä aikaa, kun surffikausikin alkaa.

Mitä on tapahtunut viime talvena syksyn Raceboard ja RSX maailmanmestaruuskilpailujen jälkeen?

Daniel Blinnikka FIN-5:


Daniel aloitti seuraavana päivänä Suomeen tulon jälkeen varusmiespalveluksensa kautta aikojen ensimmäisenä purjelautailijana Puolustusvoimien Urheilukoulussa. Hän sai hyvää fyysistä treeniä ja valmennusta (ei laji-). Harvoin olen nähnyt niin positiivisesti varusmiespalvelukseensa suhtautunutta nuorta varusmiestä. Pakolliset metsäkeikatkin hän otti haasteena ja uutena kokemuksena. Daniel pääsi puolella vuodella varusmiespalveluksesta ja reserviin siirtyminen tapahtui maaliskuussa. Puolen vuoden aikana hän sai yhden harjoitusvapaan ulkomaille ja se oli juuri ennen kotiutumista. Itse lajitreeni jäi todella vähäiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö pudotti Danielin tänä vuonna valmennusapurahan ulkopuolelle, joka ratkaisi RSX-olympiaprojektin kohtalon. Tuen loputtua loppui myös taistelu Rion olympiaedustuspaikasta. Kiitän kaikkia, jotka ovat muutaman vuoden aikana tukeneet ja eläneet olympiaprojektissa mukana. Aika ei ollut vaan vielä kypsä olympiapaikan saamiseen. Monta kokemusta rikkaampana olen sitä mieltä, ettei kannata lähteä tavoittelemaan olympiapaikkaa, jos on lukio ja armeija käymättä. Ne kuitenkin vievät niin paljon aikaa ja jos yrittää harjoitella ja kilpailla ulkomailla lukion aikana, kärsii opiskelu väkisinkin. Daniel sai suoritettua lukion oppimäärän läpi neljässä vuodessa ja siihen aikaan sisältyi todella paljon poissaoloja kisa- ja harjoitusmatkojen muodossa.

Haluan kiittää erityisesti Opetus- ja kulttuuriministeriötä, Rautio Sportsin Jarno Rautiota, Rip Curl Finlandin Markus Hietamäkeä ja Jouni Juvaa, Jari Laaksoa (vuosi 2013), kuntosali Foreveriä, Bluebiitin Heikki Leskelää, Klinex oy:n Pentti Kärkkäistä, Samuli Leistiä, Tero O. Niemistä, Sevi Siljolaa, seuraamme HySurfia ja monia monia muita. Danielin purjelautailu-ura jatkuu vahvana, mutta kansainvälisissä luokissa. Mukana tukemassa ovat edelleen Rautio Sports, Rip Curl Finland, Bluebiit ja ja Forever kuntosali.




Aleksandra Blinnikka FIN-56:


Aleksandra on treenannut viimeiset kaksi vuotta aktiivisesti ulkomailla. Hänellä on Espanjassa purjelautailun ammattivalmentaja, fyysisen ja ravintopuolen valmentaja. Harva suomalainen pystyy treenaamaan vesilllä ympäri vuoden joka viikko. Aleksandra harjoittelee ja kilpailee Raceboard ja RSX luokassa. Tänä vuonna tulee olemaan Aleksandralla ensimmäiset RSX kilpailut ja ensi vuonna hän osallistuu Helsingissä pidettäviin RSX olympialuokan Euroopanmestaruuskilpailuihin. Aleksandra saapui Suomeen 10.4.2015 ja nyt suuntaamme kolmeksi viikoksi Rhodokselle treenaamaan. Palaamme takaisin Suomeen juuri ennen kilpailukauden alkua. Aleksandra kilpailee toukokuun lopun kaksi Raceboard luokan kilpailua Suomessa (Lappeenranta ja Pori) ja tämän jälkeen suuntaamme koko Surf Team Blinnikka Puolan Sopottiin Raceboard luokan maailmanmestaruuskilpailuihin kesäkuun puolessa välissä. MM:ien jälkeen Aleksandra palaa takaisin Espanjan Cadiziin treenaamaan ja kilpailemaan Espanjan omissa sarjoissa. Aleksandraa tukee purjelautailu-uralla Rip Curl Finland, Bluebiit, Sailing for Gold, Training for Gold, GoPro/Future Retail, Evoke energiajuoma...ja iskä ;-)



Benjamin Blinnikka FIN-4:



Benjamin sai uuden purjenumeron FIN-4 kaudeksi 2015. Benjamin aloitti syksyllä opiskelut Mäkelärinteen urheilulukiossa. Hän on saanut hyvää fyysistä treeniä ja valmennusta koulussa ammattivalmentajilta. Benjamin jatkaa kilpailemista Raceboard luokassa, jonne on tulossa kaudella 2015 uusia vanhoja (1980- 2000-luvulla kilpailleita) kilpakumppaneita. Raceboard luokka taitaa olla ainoa luokka, joka tulee kasvattamaan kilpailijamääriään. Kilpailuitakin tulee olemaan reilusti enemmän kuin Formuloissa ja slalomissa. Viime vuonna Raceboard luokka oli kilpailijamäärältään isoin kilpailuluokka. Tukijoina Benjaminillä kaudella 2015 ovat Rautio Sports, Rip Curl Finland ja Bluebiit.

Juha Blinnikka FIN-6:


Talven aikana olen lenkkeilyt aktiivisesti ja käynyt punttisalilla. Vesitreenejä ei ole ollut ollenkaan, mutta tulevat seuraavat kolme viikkoa on aika intensiivistä vesi- ja fyysistä treeniä Rhodoksella. Kierrän kauden 2015 kaikki mahdolliset Raceboard kilpailut Suomessa, MM-kilpailut Puolassa ja EM-kilpailut syyskuussa Espanjan Cadizissa. Yhteistyökumppaneinani jatkaa Rautio Sports, Rip Curl Finland ja Forever kuntoklubi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti