perjantai 5. heinäkuuta 2013

Vapaapäivä Brestissä

Tänään kolmantena kilpailupäivänä oli vapaa- eli lepopäivä. Kuusi lähtöä on ajettu ja näiden pohjalta porukat on jaettu Group 1een ja Group 2een eli Golden ja Silver Fleetiin. Dani jatkaa odotetusti Group 2ssä. Viimeiset kaksi lähtöä antoi jo toivoa tulevaisuutta ajatellen lähtösijoituksilla 21. ja 15. .





Kävimme puolen tunnin ajomatkan päässä lainelautailupaikassa. Lapset pääsivät testaamaan Curron kahta laikkaria. Laikkarit olivat niin pieni tilavuuksisia, ettei niillä päässyt helposti pystyyn. Kaikesta huolimatta he viihtyivät useamman tunnin vedessä. Minä olin kameran takana.








Iltapäivällä ja illalla oli RSX meeting, jossa keskusteltiin tulevista 2014 ja 2015 EM- ja MM-kilpailuista. Tuuli esitteli Helsingin ja HSK:n halukkuutta toimia vuoden 2014 EM-kisojen isäntinä. Toisena haastajana toimi Kyproksen Limassol. Lopuksi äänestettiin ja Helsingin ehdotus sai reilusti enemmän ääniä. 6.7. päätetään asia.








Presentaatioiden jälkeen oli coach meeting, jossa olin myös mukana. Meetingissä keskusteltiin RSX välineistä...pitäisikö tulevissa olympialaisissa kaikki välineet tulla järjestäjiltä vai olisiko hyvä, jos kilpailijat saisivat käyttää osia omista välineistään. Taas äänestettiin lopuksi, jonka äänestystuloksella on tuskin mitään merkitystä...Manu Messiaen esitteli uusia hiilikuitueviä, joita on jo nyt jaettu ranskalaisille testattavaksi. Hintaa uudelle Mark3 evälle tulee 290 euroa. Jokainen tarvitsee useamman evän. Curro katsoi ja vertasi paria esillä olevaa evää ja sanoi näidenkin olevan aivan erilaisia keskenään vaikka niiden pitäisi olla samanlaisia ja tasalaatuisia.

Täällähän otetaan kolme parasta kilpailijaa kustakin luokasta heti rantaan tultua välinetsekkauksiin. Kaikki välineet pitää tuoda telttaan tarkistettavaksi. Mitään ei saa olla muutettu. Ei edes lattoja saa teipata niiden heikoimmasta kohtaa. Sääntömuutosten takia Curron sisko Blanca sai 10 virhepistettä siitä, ettei hänellä ollut 5 metriä pitkää hinausnarua eikä pilliä mukana. Nämä ovat normaalisti Blancalla mukana pelastusliiveissä, mutta täällä ei ole ollut pelastusliivipakkoa, joka taas oli Hyeresissä. Huomiseksi kilpailijat joutuvat teippaamaan uudestaan oman maansa liput täydellisinä purjeeseen. Monet kilpailijat ovat leikanneet RSX purjeen kankaisen sauman kohdalta kapeasti teippiä pois, johon liimapinta ei tartu. Nyt tulikin yllättäen sanktiouhka. Huomenna pitäisi olla kaikilla täydellinen maanlippu purjeissa.

Joka aamu on podiumtilaisuus, jossa jaetaan edellisen päivän tulosten perusteella kolmelle parhaalle tietyn väriset liivit ja värikkäät pallotarrat purjeisiin. Jos ei ole paikalla podiumilla, tai myöhästyy, siitä sakotetaan 5llä pisteellä.

Perjantaina jatkuu kilpailutoiminta. Group 2n lähdöt alkavat rullaamaan klo 14. Aamupäivällä on Group 1 vuorossa.

Muutama kuva laikkarointipaikasta:




















Huomiset radat:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti