lauantai 19. syyskuuta 2009

19.09.2009 Lauantai

Ensimmäisen kilpailuvapaan viikonlopun lauantaiaamu alkoi Crossing Flowride Basic 55 minuutilla Foreverclubilla Varistossa. Koska kyseessä oli Basic ohjelma, liikuttiin peruskestävyysalueella koko tunnin ajan. Aloituspulssi sai ylettyä ainoastaan 30:llä.

Melkein pysyin siinä. Huiput sain pidettyä miltein koko ajan alle 140; kerran nousi 146:een. Vaikka tunti vedettiin rauhallisesti, hiki tuli kuitenkin. Vertasin treeniä rauhalliseksi tunnin pumppukisaksi vesillä ilman mitään spurtteja. Treenin ja saunan jälkeen paino oli alle 76 kg...

Juuri, kun ensimmäinen "kilpailuvapaa" viikonloppu on menossa, ajatukset siintää kuitenkin seuraaviin TOSI kilpailuihin. 27.12.2009 - 03.01.2010 on Espanjan Cadizissa Raceboardin mastersien Euroopan mestaruuskilpailut. Samalla Danilla on T293:n maapaikkakarsintakilpailut Singaporen nuorten olympialaisiin samassa paikassa. Jännä uusi latautuminen alkoi samantien, kun kuulin mastersien kilpailuista. Pidän fyysisen kunnon hyvänä ja painon alhaalla. Tammikuun lopulla on myös Pattaylla Aasian mestaruuskilpailut. Tiedustelut on menossa...

Ensi viikonloppuna olisi Danilla T293 kilpailut Tallinnassa, mutta mistään en ole saanut kilpailukutsua tai tietoja kisoista vaikka olen yrittänyt etsiä...Pitää kai Martinille kirjoitella...Hän ei kylläkään tiedä Techno touhuista mitään.

Nyt yritän ottaa takaisin kesän aikana "menetettyä" aikaa takaisin perheen kanssa. Kävin leffassa Benin kanssa - Harry Potter, puoliverinen prinssi. Nukahdin kylläkin kesken leffan, poika herätteli pariin kertaan...

Huomenna aamulla salille ja sitten vesille.

4 kommenttia:

  1. Moikka Juha,

    tässä linkki tallinan kisojen kilpailu kutsuun
    http://puri.ee/web/index.php?lang=en&page_id=1085&mod_name=events&action=view&id=322&navpage=1

    -Roope

    VastaaPoista
  2. Kiitos Roope!

    Sinne siis...

    Oletkos itse menossa?

    Juha

    VastaaPoista
  3. Joo oon menossa sinne. Lähden torstaina 10.30 laivalla ja ollaan ottamassa mukaan meidän huolto vene. Jos rsx:t ja Technot kisaa samalla rata alueella niin pääset seuraamaan kisoja huoltoveneestä .
    -Roope

    VastaaPoista
  4. Hienoa!

    Kampetta mukaan vaan enemmän.

    Ollaan yhteyksissä.

    Juha

    VastaaPoista