(Klikkaa kuvaa saadaksesi kuvan kokonaiseksi - click the photos)
Parhaiten järjestetyt kilpailut tähän asti purjelautailu-urallani. Kilpailun aikana oli suuria onnistumisia, epäonnistumisia, turhautumisia, hyvää tuulta, uusia ystävyyksiä, rehtiä kilpailemista, pahinten kilpakumppanien kannustamista, kovaa taistelua mies miestä vastaan maalilinjalle saakka, vuokravälineisiin pettymistä, paljon meduusoita, lämmintä merivettä ja shortsikeliä.
Lähden purkamaan kilpailua vähän eri tavalla kuin aikaisemmin...
Valmistautumiseni kilpailuihin ei lähtenyt liikkeelle parhaimmalla mahdollisella tavalla. Olin viimeksi ollut vesillä kilpailuvälineilläni kahta kuukautta aikaisemmin. Suomen kylmä ja talvinen syksy ei ollut houkutellut vesillä kertaakaan. Tämän lisäksi kiireinen työelämäni oli verottanut harjoittelumahdollisuuksiani. Kaikesta huolimatta olin yrittänyt löytää aikaa fyysiseen treenaamiseen pääasiassa kuntopiirityyppisellä harjoittelulla ja lenkkeilyllä aina, kun oli vaan mahdollista. Epätietoisuus vuokravälineiden saamisesta kilpailuihin horjutti lähtösuunnitelmiani pitkään. Suuri kiitos onnistumisesta kuuluu kuitenkin Starboardin Ian Foxille, joka oli laittanut omat rahansakin likoon, jotta välineet saadaan Thaimaasta kisapaikalle Brisbaneen. Moni eurooppalainen kisaaja joutui kuitenkin heittämään pyyhkeen kehään tämän epätietoisuuden takia. Jouduimme tekemään kotona päätöksen, että vain minä otan "riskin" matkan suhteen ja lähden Ausseihin, vaikka kuinka mielelläni olisin ottanut matkaan mukaan koko perheeni.
Saavuin kilpailupaikalle kolme päivää ennen ensimmäistä starttia. Kuulin jo aikaisemmin paikalla olleilta kilpakumppaneilta, että meitä odottaa "pieni" kölilaatikko-ongelma yhdistettynä valtaviin meduusalauttoihin kilpailualueella. Starboard oli tehnyt uudet kölilaatikon sivulaidat (side plates) uusiin lautoihin. Ideana uusissa laidoissa oli, että kölin saa asennettua nopeasti milloin tahansa vain työntämällä uraa pitkin kölilaatikon pohjaan ilman, että joutuu joka kerta ruuvaamaan kahdeksaa ruuvia irti laudan kannesta kölilaatikon reunoilta. Ongelmana vain oli, että köli eli suorassa urassaan ihan omaa elämäänsä eli se kääntyili, nousi ylös, yliojentui yli 90 asteen kulmaan laudan keulan suuntaan, ja joka kerta, kun meduusalautat tulivat vastaan ja osuivat köliin se nousi ylös ja sisään lautaan. Kun köliä yritti potkia takaisin paikalleen, se meni yli 90 asteen kulmaan ja vauhti kuoli siihen. Sama juttu tapahtui, kun myötätuuliosuudelta siirtyi vastatuuliosuudelle, piti ensin köliä potkia ulos kölilaatikosta ja sitten polkaista se syvälle kölilaatikon urassa pohjaan saakka ja sitten vasta kokonaan ulos. Itse laudat olivat hyvän tuntuisia, ehkä hiukan kevyempiä kuin aikaisemman vuosimallin laudat. Mitään muuta eroa laudoissa ei ollut muuta kuin grafiikka ja uusi väritys.
Ensimmäisinä harjoittelupäivinä ilmeni myös universal joint ongelma. Jointit hajosivat keskeltä kääntyvää kumiosaa; osa jo rannassa ennen vesillepääsyä. Onneksi minulla oli oma jointti mukana ja jätin kisajointin käyttämättä. Kölejä rikkoutui ajossa pari kappaletta. Ei onneksi minulla. Päivää ennen kilpailujen alkua vuokravälineiden vuokraajilta otettiin "side platet" pois ja annettiin tilalle kevyemmästä materiaalista tehdyt laidat. Paikallinen "Kale" oli lupautunut laminoimaan side plattien "slotit" (=urat) umpeen. Tässä kevyemmässä side platessa oli erilainen pinta; ei niin liukas kuin alkuperäinen, joten se kesti pidempään kölilaatikossa paikallaan, mutta moninkertainen "potki-paina-potki" ongelma säilyi. Ilmoitin päivää ennen kilpailujen alkua, etten ota takaisin laminoitua side platea vaan yritän pärjätä sillä, mikä toimii paremmin. MM-kisat eivät ole se paikka, jossa kokeillaan ensimmäistä kertaa jonkin uuden asian toimivuutta!!! Ei missään tapauksessa!!!
Kilpailujen pääsponsorina oli australilainen maailmalla tunnettu Slake-masto, jolla on huhujen mukaan "life time warranty". Masto tuntui jämäkämmältä kuin Severnen omat mastot ja purje istui mielestäni hyvin kevyellä ja keskituulella (4-8/9 m/s). Ensimmäisiä kertoja rikatessa huomasin, että puomin yläpuolella oleva camberi vaati isompaa paceriä, jotta väljys maston ja camberin väliltä saatiin poistumaan.
Suureksi hämmästykseksi sain huomata ja kuulla jutellessani australialaisten ja uus-seelantilaisten kilpakumppanien kanssa, että moni heistä tiesi, että perheeseeni kuului muitakin kilpailevia surffaajia. Joku kertoi seuranneensa minun surffiblogia kääntämällä Suomen kieltä google translatorissa. Tuli outo olo, kun aivan tuntemattomat surffarit toiselta puolelta maailmaa tulivat sanomaan, että "Hei minä "tunnen" ja tiedän sinut ja lapsesi...miksi he eivät tulleet tänne kisaamaan?!" Blogin kirjoittelu on tänä vuonna jäänyt ikävä kyllä vähemmälle Facebook- ja instagrampäivitysten myötä.
Laskimme kilpailujen alkaessa, että Euroopasta tuli vain 13 kilpailijaa plus Fernando Argentiinasta ja yksi kaveri Uudesta Kaledoniasta. Ikäjakaumakin oli alhaisempi kuin Euroopan kisoissa. Raceboard luokan suosio on noussut joka maassa. Kilpailuihin ilmoittautui kaiken kaikkiaan 90 kilpailijaa, joista 71 overall sarjaan, 5 naisten sarjaan, 10 kilpailijaa 7,8 luokkaan, jossa ajoivat myös nuorten luokan kilpailijat. Jos Beni olisi lähtenyt mukaan kilpailuihin, hänen olisi pitänyt ajaa overall luokassa, koska nuorten 8,5 luokassa ei ollut yhtään kilpailijaa. Nuorten kilpailijoiden suosio on kuitenkin myös nousussa, sillä vasta avattu Royal Yacht Squad Windsurfing School opetti purjelautailua puolalaisen Max Wojcikin johdolla. Ensi vuonna Sydneyssä on valtio satsannut rahaa koulujen purjelautailuopetukseen yhtenä liikuntatuntien muotona.
Kilpailut alkoivat keskituulella (4-8 m/s) ja sellaisena se oikeastaan pysyikin maanantaista keskiviikkoon asti. Aamulla hiukan kevyempää ja klo 13-15 välillä sitten 6-8 m/s. Kryssit ajettiin aina plaanattavissa olosuhteissa ma-ke ja myötätuuliosuudet semiplaanattavissa olosuhteissa. Jos halusi pärjätä alaspäin ajettaessa kevyemmille kavereille, piti pumpata mahdollisimman paljon saadakseen ajokulman mahdollisimman alhaiseksi, vaikka ajettiinkin masto takana ja jalat takalenkeissä. Onneksi kädet kestivät pumppausta; kertaakaan ei tullut tunnetta, että käsivarsista loppuisi papu.
Lähtölinja oli pitkä ja suora. Otin taktiikakseni paaran päästä lähtemisen; tarkka lähtölinjan määrittäminen ja poijulta vapaisiin tuuliin. Pääosin se onnistuikin. Kahtena ensimmäisenä päivänä juuri ennen ensimmäistä starttia sain kokea sydämen tykytyksiä, sillä ensimmäisenä päivänä minuutti ennen lähtöä huomasin, että laudan kannen päällä oli ylimääräinen kuminaru....tai toinen pää siitä oli kiinni trackerissä ja toinen pää vapaana. Solmu oli auennut trackerin sisältä. Tiesin, että vapaana oleva naru voi jumittaa trackerin toiminnan trackerissä täysin. Toinen käsi puomissa ja toinen käsi kuminarussa sain sen kiepautettua nostonarun ympärille. Puoli minuuttia aikaa lähtöön, kun palasin takaisin lähtölinjalle ja vapaisiin tuuliin parhaimmalta paikalta. Fiilis oli outo, kun minuutin ajon jälkeen katsoin taakseni ja huomasin muiden jäävän minulle. Ylämerkillä olin ihan ensimmäisten joukossa ja alaspäin pumpatessa muutama kevyempi kaveri ajoi ohitseni, mutta taas kryssillä pystyin ohittamaan muita alakautta. Ensimmäinen lähtö 7. ....not so good - not so bad. Toisessa lähdössä sama taktiikka; poijun päästä vapaisiin tuuliin ja pitkä veto vasempaan laitaan. Harmikseni sain huomata, että oikeaan laitaan lähdöstä vetäneet kilpailijat olivatkin saaneet hyvän noston. Ylämerkillä 20 huonommalla puolella. Kovalla pumppauksella pääsin monen ohitse ja kryssillä täysi höyry päälle oikeaan laitaan. Tajusin tuulen ollessa 90 - 110 astetta säännön mukaiset kääntymät muutamissa paikoissa ja käytin niitä hyväkseni. Ongelmaksi kuitenkin tuli myötuuliosuudella tulevat satunnaiset puuska-alueet ja tuntui siltä, että olin aina väärällä puolella lenssiä. Toisessa lähdössä olin 16. .
Kahden lähdön jälkeen meillä oli tunnin mittainen lounastauko ja tuuli nousi hiukan kovemmaksi. Kryssivauhtini parani ja samoin myös hiukan myötuuliosuuteni vauhti. Maalissa 8. . Siinä oli ensimmäinen kilpailupäivä. Kymmenen parhaassa joukossa kuitenkin ja alkoi selviämään kuka oli kuka vesillä ja heidän hyvät ja huonot ominaisuudet.
Toisena päivänä kilpailupäällikkö ilmoitti, että ajamme tänään kaksi lähtöä back to back ja sama juttu lounastauon jälkeen. Jotain oli tapahtunut yön aikana, sillä minulla oli parempi kryssivauhti kuin Maxilla ja Ivanilla. Lähdöistä vapaisiin tuuliin ja karkuun. Jos jouduin jonkun peittoon jossain vaiheessa, pystyin ohittamaan alakautta. Lenssillä vaan Max ja Ivan Pastor vetivät aina sisäkautta ohitse. Päivän eka lähtö 4. . Toisessa lähdössä sama lähtötaktiikka puri ja pääsin selvään johtoon. Johdin lähtöä ylivoimaisesti yli kaksi kierrosta ja vasta toisen kierroksen viimeisellä portilla Ivan ja Max pumppasivat sisäkautta ohitseni; maalissa 3. . Lounastauon jälkeen vauhti pysyi samana...lähtösijoitukset 6. ja 6. Huomasin tekeväni virheen ajamalla ensin useasti ylämerkiltä alaspäin plaanissa oikeaan laitaan (ylämerkiltä katsottuna), kun taas kilpailua johtavat kaverit käänsivät ylämerkin jälkeen heti vasemmalle ja sieltä jiipin jälkeen suoraan alaportille. Olisi pitänyt hallita takaa tulevia paremmin, eikä luottaa siihen, että plaanissa ja vähemmillä jiipeillä saavuttaa alaportin nopeammin. Oppia ikä kaikki...! Muistan taas seuraavalla kerralla...ehkä! Sijoitukseni nousivat toisen päivän jälkeen. Olin onneni kukkuloilla...tämähän sujuu paremmin kuin olin toivonut.
Kolmas päivä ja samanlainen sää. Tuulta 5-8 m/s. Jostain syystä purje ei toiminut enää samalla lailla kuin tiistaina...kryssivauhtini oli heikentynyt vaikka yritin rikata samalla lailla kuin tiistaina eli masto 550 cm Slake + 8 cm mastonjatke (ensimmäisenä päivänä 550 + 6) ja kolme ja puoli sormea alaliikin kiristysvaraa. Hyppään ajassa eteenpäin tässä vaiheessa liittyen tähän ongelmaratkaisuun. Muistin, että Severnen purje venyy todella paljon käytössä. Kevyellä ja keskituulella kaikkien lattojen tulee olla kireät; vasta kovemmalla tuulella (yli 8 m/s) löysätään kolmea ylintä lattaa, jolloin saadaan yläliikki avonaiseksi, eikä purje sulje tuulta purjeeseen. Kokeilin neljäntenä päivänä lattojen kireyttä...ne olivat löystyneet kolmena ensimmäisenä päivänä kovastikin vaikka isompia ryppyjä ei ollut havaittavissa purjeessa. Oliko tässä syy siihen, miksi lautavauhti ei ollut enää kolmantena päivänä krysseillä niin hyvä kuin aikaisempina päivinä ja alaspäin ajettaessa parempi? Kolmannen päivän lähtösijoitukset olivat 6. 3. 13. . Nousin kolmannen päivän jälkeen overall viidenneksi, raskaan sarjan ja GM johtoon.
Neljänneksi päiväksi ennustettiin noin 10-11 m/s tuulta. Olin huomannut rannassa rikatessani purjettani tiukalle, ettei yläliikki twistaa tarpeeksi. Juttelin Slake maston valmistajan kanssa. Hän sanoi, ettei meille jaetuissa mastoissa ole flex toppia. Hän tarjosi kuitenkin minulle fleksaavampaa maston yläosaa....mietin taas mielessäni...lähdenkö kokeilemaan jotain ihan uutta MM-kisalähdöissä vai luotanko edellisinä päivinä toimivaan pakettiin...Luotan! Samalla mastolla radalle. Ennen ensimmäistä lähtöä nopeasti takaisin rantaveteen ja maston jatkeeseen 2 cm lisää ja alhaalta ihan tiukaksi. Ensimmäisen lähdön lähtölinjalla tajusin, ettei tuntunut enää hyvältä. Camberit eivät kääntyneet vaan ne palasivat takaisin alkuperäiseen väliasentoon. Kryssivauhtini oli huonontunut muihin verrattuna. Alaspäin lähdettäessä tajusin, ettei tämä pääty hyvin. Ensimmäisessä jiipissä vedin lipat ja sydän hakkasi miljoonaa. Vesilähtö ei onnistunut, koska laudan köli osui alaliikkiin maston ollessa taka-asennossa trackerissä. Laudalle ylös ottamaan narulähtöä. Sitä ennen kuitenkin mastoa eteen ja köliä ulos. Purjeen saatua ylös masto taakse, köli sisään ja trabanaruja pidemmiksi. Lauta kuitenkin pyrki nousemaan vastatuuleen, koska camberit eivät kääntyneet lopulliseen asentoon. Siitä se sitten alkoi...uiminen ja hitaasti alaspäin valuminen. Ennen toiselle kierrokselle pääsyä monet paikalliset ja uusseelantilaiset ohittivat minut pienemmillä purjeillaan. Toinen kryssi meni osittain köli sisällä ajaen, jolla napsin porukkaa kiinni ja alaspäin viimeistä kertaa lähdettäessä laudan hallinta oli ihan täysin kadoksissa tuulen noustua. Tulin maaliin varmaan porukan viimeisenä läpiajaneista eli 27. . Olin ihan kuollut. Tiesin, ettei tämä hyvin pääty. Ensimmäisen lähdön jälkeen paukut olivat ihan finito. Sydän hakkasi, vitutti ja tiesin, etten pysty ajamaan seuraavaa lähtöä ellei tuuli laske. Lähdin pienen tauon jälkeen yrittämään. Ylämerkin jälkeen tajusin, ettei tästä tulisi yhtään mitään. Purjetta ei pystynyt hallitsemaan enää millään tavoin. Tuli ikävä kotona olevia pienempiä slalompurjeita....miltein kaikki aussit olivat vaihtaneet slalompurjeisiin tai vanhoihin mistral 7,4 purjeisiin. Taistelin rantaan ja jouduin kokemaan ensimmäisen kerran kansainvälisissä kilpailuissa luopumisen. Niin kävi myös paivän viimeisessä lähdössä tuulen noustua varmaankin yli sallitun 15 m/s tuulirajan. Saksalainen kilpakumppanini, joka ajoi myös vuokrakamoilla, kuuli rannalla järjestäjien välisen radiokeskustelun..."vedetään vielä yksi lähtö, sillä sillä saadaan omien kilpailijoiden asemia parannettua vuokrakamoilla ajaviin nähden". Allekirjoittaessani "Retirement declaration" kaavakkeen sain järjestäjiltä selkään taputuksia..."Hyvä päätös...Hyvä päätös!" Mutta älkää nyt ymmärtäkö väärin...kaikki meni kaikesta huolimatta sääntöjen mukaisesti vaikkakin tuulirajat olivat varmaankin jo täyttyneet. Meille näytettiin jälkeen päin kuvaa tuulimittarista, joka kertoi max 27 knots, keskiarvo 18,5 knots ja sen hetkinen arvo 19,5 knots...jepjep...!!! Putosin toiseksi viimeisenä kilpailupäivänä viidenneltä sijalta yhdeksänneksi, raskaan sarjan neljänneksi ja GM kolmanneksi. Onneksi sain pudotettua kaksi huonointa discardia pois, jotka olivat juuri nuo DNC:t. Voimaan jäi kuitenkin 27. sija tuolta päivältä.
Viimeinen päivä ja maksimi kaksi lähtöä jäljellä. Olin samoilla pisteillä 8.:nta olevan aussin kanssa, joka oli raskaan sarjan kolmantena. Laskin, että jos kaikki menee putkeen ja muilla ei niin putkeen, niin minun mahdollisuuteni olisivat maksimissaan takaisin viidennelle sijalle. Kova myrskytuuli oli kuollut ja tilalle oli tullut viikon heikoin tuuli...3-4 m/s. Olin ollut kerta toisensa jälkeen vastaavanlaisissa tilanteissa ennen viimeistä kilpailupäivää kansainvälisissä kilpailuissa ja olen nurkkaan ajettuna kaikista vaarallisin; itseluottamus parhaimmillaan. 14. lähtö ja poikkeuksellisesti veneen päästä lähtö. Ei paras mahdollinen, mutta nopean vendan jälkeen nopeasti aika vapaisiin tuuliin. Vasen laita olisi sittenkin ollut parempi. Olin ottanut 8.:na olevan aussin silmätikukseni tai olikohan hän ottanut minut...mutta joka tapauksessa olimme ensimmäisellä yläpoijulla yhtä aikaa. Sama juttu alapoijulla...hän käänsi ennen minua viimeiselle kryssille. Yläpoijulla sama tilanne. Armotonta pumppaamista suoraan alaspäin rinta rinnan. Alaportille tultaessa hän käänsi aikaisemmin. Jäljellä oli enää lyhyt sivuvastainen osuus. Juuri ennen maalilinjaa (30 metriä ennen) aussi tyydyttäytyi johtotilanteeseen ja laski kurssiaan hiukan. Sain pienen puuskan, joka tuli myös hänelle. Pumppasin rinnalle ja yläkautta ohi voittaen metrillä hänet. Huusin täysiä "FIN-6!!!". Aussi menetti hermonsa täysin. Huusi kuin Markus-Setä parhaimmillaan. Syytti kuvausvenettä, joka oli ajolinjalla juuri ennen maalia. Kysyi minulta: "Did you have some fucking cable which towed you over the finishing line?!" "Yes indeed...it was in my dick!" ...vastasin. Jälleen kerran...nurkkaan ajettuna olen kaikista vaarallisin! Rantaan ja odottamaan viimeistä lähtöä. Olimme samoilla pisteillä aussin kanssa edelleen...jokin discardi juttu piti meidät samoilla pisteillä. Olin vasta 17. tuossa toiseksi viimeisessä lähdössä, mutta suurin yllätys olikin se, että kaksi läheistä pahinta kilpailijaani olikin saanet OCS:n tuosta lähdöstä...Argentiinan Fernando ja Australian Leanardo. Toinen oli GM 1. ja raskaan sarjan 1. ja toinen GM 2.. Tiesin, että pisteet menevät tiukoille viimeisessä lähdössä, jos onnistun.
15. ja viimeinen lähtö. Tuuli 6-8 m/s. Minun tuuleni! Lauta kulki hyvin jo ennen lähtöä. Poijun päästä lähtö ja vapaisiin tuuliin. Ylämerkillä olin 3. tai 4. . Kilpailun voittanut Ivan Pastorikin oli takanani. Kovaa taistelua Argentiinan Fernandon kanssa. Aivan samoissa lenssiä alas täydessä plaanissa. Fernando käänsi alamerkillä juuri ennen minua. Ylämerkillä sama juttu. Alaspäin ajoimme oikeaa laitaa pitkin mahdollisimman alas minä hiukan taaempana...ehkä kaksi laudan mittaa. En lähtenyt peittämään vaan odotin sopivaa jiippihetkeä. Jiippasin ennen Fernandoa ja pumppasin alemmas alemmas alemmas kunnes pääsisin portille ajolaylinelle. Fernando yritti yläkautta ohi. Nostatin niin, ettei hän päässyt viemään tuulta minulta. Oli varmaan puolessa välissä lautaani jo ylempänä. Vähän ennen vasempaa porttia muutin kurssiani hiukan alemmas ja pumppasin selkä poijuun koskettaen. Siitä suoraan maaliin "FIN-6" huutaen. Kaikki lähimmät vastustajani (5-9 sijoilla) olivat jääneet taakseni. Ivan oli tehnyt taas saman minkä monessa muussakin lähdössä...vetämällä sisäkautta ohi juuri ennen porttia. Ivan 3. ja NZL-1 4.ja minä 5. . Rantaan päästyäni oli voittajaolo vaikka tiesin, ettei pisteet ehkä riitäkään nousemaan montaa sijaa ylemmäs.
Tulosten varmistua olin overall 8., raskaan sarjan 3. ja GM 3. eli kaksi mitalia kotiin viemisinä.
Kilpailut ohi ja onnellinen olo. Jalat täysin verta vuotavana auki karkealla laudan kannella torstaina kömytessa, kropassa olo, että jotain on tullut tehtyä, mutta ei voimattomana.
Kausi oli tässä! Kiitän ja kumarran kaikkia mukana olleita ja eläneitä, omaa perhettäni ja sponsoreitani:
Rautio Sport
Rip Curl Finland
Forever Kuntoklubi Varisto
...ja muutama muu, jotka eivät halua tulla julkistetuksi, mutta tietävät, että kiitos ja kunnia kuuluu heille tästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti